Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Haavisto-ilmiön synty avataan Kämpin ja Lähteen kirjassa

6.2.2012 10.36

Lasse Leipola

Pekka Haaviston kakkossijaan päättyneestä presidentinvaalikampanjansa julkaistaan ensi toukokuussa kirja. Teos perustuu kampanjapäällikkö Riikka Kämpin ja vaaliasiantuntija Jussi Lähteen muistiinpanoihin kampanjan varrelta.

”Kun sain kutsun tulla vetämään Haaviston vaalikampanjaa aloin etsiä aiempia suomalaisia vaalikampanjoita koskevaa kirjallisuutta. Sain huomata, ettei sellaisia juuri ole kirjoitettu”, Kämppi kertoo Helsinki-kirjojen tiedotteessa.

Lähteellä on aiempaa kokemusta myös Sauli Niinistön ja Martti Ahtisaaren kampanjoista.

”Haavisto-ilmiö osoitti, että ylhäältä alaspäin suunnattujen kampanjoiden aika on ohi. Kirja nostaa esiin sen, miten Haaviston kampanja suunniteltiin ja toteutettiin perinteisen politiikanteon mallien vastaisesti. Ihmiset huomasivat tuon ja vastasivat kustuun. Tämä teki Pekka Haaviston kampanjasta kokoaan suuremman kampanjan”, Lähde arvioi.

vihreät  presidentinvaalit 




Viite