Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Greenpeace / Henna Tahvanainen
ydinjätettä vastaan. Kaasunaamareihin pukeutuneet aktivistit makaavat Töölönkadulla.
3.6.2008 9.34
Greenpeacen aktivistit ovat tänään iskeneet Posivan ja Teollisuuden voiman pääkonttoriin Helsingissä. Järjestön tiedotteen mukaan konttorin eteen on tuotu ydinjätesäiliötä kuljettava rekka ja kaasunaamareihin pukeutuneet mielenosoittajat makaavat kadulla.
Aktivistit ovat myös ripustamassa seinälle banderollia, jossa lukee ”Suomesta ydinjätteen kaatopaikka?”
Helsingin Sanomien mukaan mielenosoittajat häiritsevät töihinpääsyä Töölönkadulla ja paikalle on saapunut poliisipartioita. Lehden mukaan mielenosoittajat ovat kahlinneet itsensä rakennuksen oviin ja muutamia on myös rakennuksen katolla.
Greenpeace on ilmoittanut aloittavansa ydinjätekiertueen, jonka aikana ydinvoiman ongelmista kerrotaan yhdeksällä paikkakunnalla.
”On mahdotonta taata, ettei äärimmäisen vaarallinen ydinjäte vuoda maan pinnalle ja vesistöihin. Ydinvoimayhtiöillä ei kuitenkaan ole mitään vastuuta siitä, mitä jätteelle tapahtuu haudan sulkemisen jälkeen”, Greenpeacen Lauri Myllyvirta toteaa järjestön tiedotteessa.
aktivismi  ydinvoima  kansalaisjärjestöt 
Tweet