Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Heli Järvinen
Iskemällä nyrkkiä naamaan Espanja saa kaikkien vihat päälleen", sanoo Kataloniassa vaalitarkkailijana ollut Heli Järvinen (vihr).
2.10.2017 16.42
”Näin ihmisiä, joilla oli kumiluodin jälkiä ja pampun ruhjeita kropassaan. Vertavuotavia uhreja oli paljon. Kävin paikallisella koululla, jossa kolmessa kerroksessa oli jokainen ovi rikottu.”
Näin kuvailee vihreä kansanedustaja Heli Järvinen eilistä äänestyssunnuntaita Barcelonassa. Hän oli paikalla 16 muun kansainvälisen epävirallisen vaalitarkkailijan kanssa. Suomesta paikalla oli myös kansanedustaja Simon Elo (sin).
Vaalitarkkailijat oli kutsunut paikalle paikallinen järjestö Diplocat, joka edistää Katalonian kansainvälisä suhteita ja demokratiaa.
”Kun meidät kutsuttiin, terotettiin, ettei meidän odoteta ottavan kantaa Katalonian ja Espanjan suhteeseen”, Järvinen sanoo.
Hänellä itsellään ei ole voimakasta kantaa Katalonian itsenäisyyteen.
”Lähdimme sinne pitämään huolta, että ihmiset saavat käyttää sananvapauttaan ja osallistumisvapauttaan, ja että kaikki sujuisi rauhanomaisesti.”
Toisin kävi.
Kansalliset viranomaiset sulkivat asukasrekisterin, joten äänestäjien henkilöllisyys tarkastettin manuaalisesti. Espanjan poliisi vieraili eri äänestyspaikoilla, takavarikoi vaalivälineistöä ja pahoinpiteli äänestäjiä.
”Poliisi hyökkäsi paikkoihin, jotka olivat lähellä keskustaa ja joissa taatusti oli lehdistöä paikalla. He selvästi halusivat näkyvyyttä toimilleen”, Järvinen sanoo. Tarkkailijoita kohtaan poliisi toimi rauhallisesti.
Lehtitietojen mukaan noin 43 prosenttia katalaaneista äänesti. Heistä 90 prosenttia äänesti itsenäisyyden puolesta. Järvisen mukaan 700 000 ihmistä ei pystynyt poliisin estotoimien vuoksi äänestämään.
Järvinen puhuu espanjaa ja keskusteli Barcelonassa paikallisten kanssa. Heistä moni kannatti Katalonian pysymistä osana Espanjaa, mutta halusi silti äänestää. Poliisin väkivalta sai Järvisen mukaan monet äänestämään päässeet kääntymään itsenäisyyden kannalle.
"Ei minkään maan perustuslaki lähde siitä että joku osa maasta itsenäistyy. Mutta mikään maa ei voi estää ihmisten intoa osallistua, jos se into on syntynyt."
Nyt Espanja on ajanut itsensä nurkkaan ja neuvottelu on vaikeaa, Järvinen sanoo. Hänestä EU:n tulee ottaa ohjat neuvotteluissa.
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on sanonut nostavansa asian esille EU-asioita käsittelevässä suuressa valiokunnassa ensi viikolla.