Bjarke Ørsted

”Osastollani ei kukaan naura seksistiselle läpälle” – Tasa-arvo unionin huipulla vaatii silti paljon työtä.

8.5.2018 10.25

Riikka Suominen

Brysselin EU-korttelit ovat toistakymmenkerroksisia toimistokolosseja. Rakennusten väleissä pyyhkivät tuuli ja moottoritiemäiset autokaistat. Euroopan komission tuhannet asiantuntijat pitävät tukikohtanaan lasista Berlaymont-rakennusta.

Lehdistöauditorioon päästäkseen pitää kulkea järeiden turvatoimien läpi. Auditorio on vuorattu kokolattiamatolla. Seiniä kiertävät kääntäjien kopit. 

Päivittäin järjestetään komission keskipäivän lehdistötilaisuus. Silloin paikalla on vähintään kymmeniä, parhaimmillaan satoja villakankaisiin pikkutakkeihin tai villatakkeihin ja hameisiin sonnustautuneita toimittajia maailman kaikista päämedioista. Toimittajat saavat kysyä komission tiedotusvastaavilta mitä vain. 

Komission vastaava tiedottaja Anna-Kaisa Itkonen valmistautuu tilaisuuteen käymällä kollegoidensa kanssa läpi kuumia aiheita ja valmistelemalla vastaukset mahdollisiin jatkokysymyksiin: mitä maksaa, kuka maksaa tai onko ihmisiä vaarassa… Yllätyksiä tulee harvoin.

”Yleensä tiedämme melkein senkin, missä järjestyksessäkin toimittajat kysyvät asioita.”

Sitä, miten komission kanta esitellään ja asiat kehystetään, valmistellaan huolella. Päätetään, kenelle asiat kerrotaan ensin ja miten sidosryhmät sitoutetaan hankkeisiin. 

Suomessa tällaisella spinnauksella voi olla negatiivinen klangi, mutta komissio pitää viestintää keskeisenä osana kaikkea tekemistä. Johdon kokoukset eivät ala, ennen kuin viestintä on paikalla.

”Politiikka on myös politiikkaa. Tiedottamamme asiat eivät ole teknistä infoa vaan komission poliittisia kantoja.”

Ensimmäisillä kerroilla, neljä vuotta sitten, Euroopan komission kantojen lausuminen oli jännittävää. Tiedotusvälineissä komission kanta henkilöityy sen kertojaan.

”Lehdessä siinä perässä on minun nimeni”, Itkonen sanoo. 

Tiedottajan työpäivät ovat noin 11-tuntisia. Valtaosa työstä on taustoittaa toimittajia niin kutsutusti off the record. Itkonen voi esiintyä samassa uutisjutussa sekä ”nimettömänä EU-lähteenä” että omalla nimellään.

Tärkein taito työssä on poliittinen nenä. Entisen työkaverin mukaan Itkosella sitä löytyy. Häntä pidetään skarppina, tehokkaana ja hyvänä verkostoitumaan. Hän opetteli aikuisena ranskan päästäkseen EU-uralle ja eteni eduskunnan tiedotuksesta komissaari Olli Rehnin (kesk) kabinettiin ja valtioneuvoston kanslian viestintäpäälliköksi. 

Nykyinen nimitys oli merkittävä, koska komissio on vähentänyt tiedottajia. Jäljelle jääneillä on paljon sananvaltaa. 

”Kukaan ei päädy komissioon vahingossa. Politiikka on peliä ja valtakilpailua, joskus ehkä myös yhteisten asioiden hoitoa”, Itkonen sanoo.

Siinä pelissä pitää miettiä, mitä esimerkiksi ilmastoneuvotteluissa pitää antaa vastustajille, että he hyväksyvät tietyn tarjouksen. Auttaa, kun ymmärtää, miksi jokin asia on juuri tänään tärkeä. Missä on vaalit tulossa, mikä kaasuputkenpätkä tarvitsee rahoitusta tai minkä investointipankin johtokunnalla on tulossa kokous…

Esikoinen halusi huolehtia kaikesta. Nelilapsisen perheen vanhimpana lapsena Anna-Kaisa Itkonen halusi ottaa aina tilanteet haltuun.

”Koska olen vanhin, mun pitää huolehtia kaikesta. Se ei liity vain muiden määräilyyn, vaan myös vastuunkantoon.” 

Esikouluiässä hän järjesti lauantaisin kotona toisille lapsille askartelukerhoa. Anna-Kaisa merkitsi huolellisesti lyijykynällä ruutuvihkoon läsnäolijat. Jos joku luokkatoveri puuttui joukosta, hän soitti lankapuhelimella lapsen vanhemmille ja kyseli poissaolijan perään. 

Kerhojen vetäminen, samoin kun koulunäytelmien järjestäminen ja myöhemmin oppilaskuntaan osallistuminen olivat tapoja saada kavereita. Perhe muutti vanhempien työn takia usein uudelle paikkakunnalle. 

Lukiosta Itkonen lähti vuodeksi vaihto-oppilaaksi Sveitsiin. Ulkomaille oli tullut hinku, kun Itkonen oli kuullut tätinsä elämästä Suomen Akatemian tutkijana Yhdysvalloissa.

“Olin nääntyä, kun kuvittelin miten ihanaa yliopistoelämää hän eli kampuksella asuntolassa. Olin nähnyt juuri samanlaista telkkarin Crazy college -sarjassa.”

Vuonna 1992 perhe muutti Joensuuhun. Skinit levittivät pelkoa kaupungin kaduilla ja nostivat Joensuun valtakunnan julkisuuteen. Kotona majoitettiin vaihto-oppilaita, mutta se ei riittänyt tyydyttämään Itkosen kansainvälisyyden nälkää. 

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän oli saanut kaupungista tarpeekseen. Piti päästä pois. 

Itkonen lähti opiskelemaan Skotlannin Edinburghiin. Vuonna 1997 Suomi oli juuri liittynyt EU:hun. Itkonen oli ensimmäisten ulkomaalaisten opiskelijoiden joukossa, joilta ei EU:n vuoksi saanut periä skotlantilaisia opiskelijoita kovempia lukukausimaksuja.

Itkonen viihtyi Edinburghissa. Hän luki EU-oikeutta, saksaa ja muotilehti Vogueta. Opiskelukaveri sanoo kiinnittäneensä jo tuolloin huomiota siihen, että Itkonen tähtäsi korkealle. 

Itkoselle vuodet ulkomailla ovat opettaneet, että kotoa ei tulla hakemaan hyviin töihin. 

”Kun miettii illalla kotona, jaksaako mennä kissanristiäisiin, aina kannattaa lähteä. Nyt työnikin on sellainen, että minuun halutaan olla yhteydessä.”

Koulussa hän oli aina ensimmäisenä esiintymässä luokalle. Näytelmiin hän kirjoitti itselleen pääroolit. Nyt hän seisoo työssään päivittäin kymmenien eurooppalaisten toimittajien edessä.

”Julkinen esiintyminen on näytös. Siviilissä olen ujo ja mieluummin tarkkailen ihmisiä kuin vedän itseeni huomiota.”

Välillä Euroopan komissio joutuu lehdistön ja jäsenmaiden höykytykseen. Tehottoman elektroniikan rajoittamista pidettiin lehdistössä leivänpaahdinkieltona. Suomessa hermostuttiin, kun komissio halusi säästää Suomen metsien hiilinielua. 

Tämä niin kutsutun lulucf-päätöksen kiihkeä vastustus on se asia, jossa Suomen ilmastopolitiikka on Brysselissä erottunut. Muuten Suomen ilmastolinja on Itkosen mukaan EU:ssa Pohjoismaista edistyksellistä tasoa.

Uutisankkoja vaikkapa kebab-kielloista panee Itkosen mukaan liikkeelle usein joku, joka vastustaa komission esitystä. Esityksen yksityiskohta heitetään keltaiselle lehdistölle, eikä kerrota, mitä esityksellä halutaan saavuttaa. Kebabin kiellossa kyse oli lisäaineiden enimmäismäärän rajoittamisesta, ei kebabien kieltämisestä. 

Bryssel on kasvoton ja kaukana. Sitä on helppo syyttää milloin mistäkin.

Aiemmin ilmastonmuutosta käsiteltiin EU:ssa lähinnä teknisenä asiana, mutta Pariisin ilmastosopimus teki ilmastosta valtavirtaista politiikkaa. Siksi nykyinen komissio on voinut tehdä kunnianhimoisia ilmastoesityksiä. 

Ne ovat sisältäneet muun muassa tavoitteita liikenteen päästövähennyksistä ja joukkoliikenteestä, rajoituksia metsänhakkuisiin ja rahaa uusiutuvan energian tutkimukselle. Esitykset ovat Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden pohdittavana.

 

Itkonen on ollut koko työuransa virkamiehenä. Hänelle ammattitaito on sitä, ettei aja omaa agendaansa.

”En ole ehdolla vaaleissa, eikä minulla ole tarvetta esittää omia mielipiteitä julkisuudessa. On  myös vapauttavaa ja ylellistä, ettei tarvitse olla mielipidettä joka asiaan.”

Loppuvuodesta EU-maat kokoontuvat ilmastohuippukokoukseen sopimaan käytännön toimista, joilla Pariisin tavoitteisiin pyritään. Kokouksesta odotetaan vaikeaa, eikä työtä helpota se, että puheenjohtajamaa Puola on hiilimaa.

Ilmastokokoukset tarkoittavat Itkoselle pitkiä työpäiviä. Pariisin ilmastokokouksessa puhelin näytti hänen kävelleen 14 kilometriä päivässä.

Miesvaltaisessa työympäristössä miehet laativat päiväohjelman. Siksi aikatauluun ei ole varattu aikaa iltavaatteiden vaihdolle tai välttämättä edes tukan kampaamiselle. Itkosen mukaan verkkosukkahousut ovatkin kokousmaratonilla nailonisia kätevämpiä, sillä verkkosukkahousut eivät rikkoudu helposti. Vaihtamiseen ei ole aikaa kuitenkaan.

Brysselin pukukoodi on Suomea värikkäämpi, helmat saavat heilua ja korot kopsahdella. Itkosesta on tärkeää, että naiset ottavat julkisuudessa tilaa olemalla naisia, eivätkä niin, että joutuvat esittämään miestä. 

”Moni naispoliitikko myöntää, että on harjoitellut puhumaan matalammin. Jopa naiset kokevat, että naisten puhe julkisessa tilassa on ärsyttävää kitinää tai vinkumista”, Itkonen sanoo.

Häntä harmittaa, että mies on edelleen standardi, johon naista verrataan. 

Myös yhteiskunnallinen keskustelu on mennyt mieskeskeisemmäksi. ”Julkisuudessa pohditaan loputtomasti, miksi valkoiset miehet ovat vihaisia”, harmittelee Itkonen.

Tuore tutkimus osoittaa, että EU:n poliittisissa tapahtumissa keskimäärin vain joka neljäs asiantuntija on nainen. Itkonen kertoo ”natkuttavansa” loputtomasti siitä, että komission esitteissä, ja sen järjestämissä tilaisuuksissa pitää olla naisia. Jos EU näyttäytyy vain valkoisten miesten harrastuksena, ei se edusta tämän päivän Eurooppaa.

”Ei saa näyttää siltä, että pelkästään miehet tekevät. En ole saanut muistuttamisesta koskaan huonoa palautetta. Naiskomissaaritkin pitävät esillä, ettei miesten pidä mennä allmalepaneleihin.”

EU-instituutioissa ei ole naiskiintiöitä. Tavoite on, että johdosta 40 prosenttia on naisia. Tällä hetkellä luku on 36 prosenttia. Itkosesta kiintiöt olisivat hyvä ratkaisu.

”En tiedä yhtään naista, joka olisi kieltäytynyt hallituspaikasta pörssiyhtiöstä, koska ei halua olla kiintiönainen. Ihmisillä on asenne, että hakijoiden taso laskee, kun pitää ottaa naisia. Kiintiöiden vastustaminen osoittaa sen.”

28:sta komissaarista yhdeksän on tällä hetkellä naisia. Itkosen mukaan luku nousisi tehokkaimmin, jos jokainen maa esittäisi sekä miestä että naista komissaariksi.

Suomen kovin lasikatto on Brysselissä, sanotaan. Leijonanosa suomalaisista EU-nimityksistä on mennyt miehille. Pian 25 jäsenyysvuoden aikana Suomi on nimennyt huippuvirkoihin vajaat parikymmentä henkilöä. Heistä ainoa nainen on ollut Euroopan keskuspankin johtoon vuonna 1998 nimetty Sirkka Hämäläinen. 

”Suomi ei ole vertailukelpoinen pohjoismaisten naapurien kanssa millään lailla. Häviämme skaban bulgarialaisillekin”, Itkonen sanoo ja viittaa siihen, että Bulgarian kaikki komissaarit ovat olleet naisia. Yksi heistä, Kristalina Georgieva, nousi viime vuonna komissiosta Maailmanpankin johtoon.

Suomalaiset naiset ovat Itkosen tavoin pärjänneet sellaisissa EU:n viroissa, joihin pyritään omin voimin, ilman kansallisia nimityksiä. Esimerkiksi Euroopan keskuspankki valitsi helmikuussa johtoonsa suomalaistaustaisen Marjut Santonin. Suomen EU-suurlähettiläät ovat naisia. Samoin komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Tiina Astola. 

Suomen komissaarin kabinettipäälliköksi on aina valittu mies. Viimeksi kun paikka oli avoinna, Itkonenkin oli kiinnostunut tehtävästä, mutta ei tullut valituksi. 

”Minulla olisi ollut Etelä-Savo korttikin, kun olen Mikkelistä kuten Rehn ja Liikanen”, hän nauraa. 

Kabinettipäällikön paikka on poliittinen. Itkosella ei ole puoluekirjaa, ja hän tietää sen olevan rajoite. 

Kun Vihreä Lanka kysyi Suomen komissaarilta Jyrki Kataiselta, miksi Suomen EU-nimitykset ovat aina menneet miehille, hän arveli sen olleen sattumaa.

”Naisen kohdalla mietitään, mitä kaikkea hän ei ole tehnyt tai saavuttanut, ettei häntä tarvitsisi ottaa huomioon”, Itkonen sanoo. 

Kun ensi vuonna valittavan komission seuraavan puheenjohtajan viittaa sovitellaan Tanskan komissaari Margrethe Vestagerille, muistutetaan, ettei tämä ole ollut pääministeri. Samaa ei kuule ranskalaisen brexit-neuvottelija Michel Barnierin kohdalla, vaikkei tämäkään ole entinen pääministeri.

Nettilehti Politicon mukaan yhdeksää kymmenestä Brysselissä asuvasta naista on ahdisteltu. Itkonen uskoo luvun olevan oikea, vaikka hän ei itse ole törmännyt ahdisteluun. 

”Komission viestintätiimin työntekijät ovat tiedostavia ihmisiä. Kukaan ei siellä nauraisi seksistiselle läpälle. Eikä kenellekään tulisi mieleen järjestää saunailtaa, jossa tärkeitä asioita puhuttaisiin miesten kesken.”

Naisviha tulee silmille sosiaalisessa mediassa. 

Itkosella on komission velvoittama ammatillinen Twitter-tili. Hänen mielestään sosiaalista mediaa ei ole tehty keskustelua varten vaan huuteluun, välittömiin reaktioihin ja peukutuksiin. Somessa jokainen on ”oman elämänsä senaattori”.

”Reaktiovaihtoehdotkin on annettu, kun ikonit ja vihahymiöt ovat alustan puolesta valmiina. Se ei ole keskustelua, vaan kisaa siitä, kuka saa viimeisen sanan.”

Itkonen pelkää, että somehuutelu vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mielipide perustellaan jollain netissä jaetulla artikkelilla ja kaiken pitää mahtua tviittiin. Loppujen lopuksi räksytys ei johda mihinkään. 

”Tiedon puute ei ole ongelma, tekemisen puute on.” 

Itkonen on huolissaan, että some vie kaiken ajan lukemiselta. 

Lounaalla ehtii oikeasti harvoin lukea. Sen sijaan asemilla, lentokoneessa ja junassa on hyvin aikaa. Samoin iltaisin, koska Belgian televisiosta tulee lähinnä karmeaa tositelevisiota. Ja ennen nukahtamista Itkonen lukee sängyssä.

Lukemastaan hän kirjoittaa Kassandra komplex -blogiinsa. Kirjojen ohella blogissa käsitellään työelämää, tasa-arvoa ja hiukan tuoksukynttilöitä, huulipunia ja neulomista. 

”Se on virkamiehen hiljainen kapina. Saan ihan vapaasti kirjoittaa mistä vaan”, hän nauraa.

Työssä viestintä on kontrolloitua, mutta blogissa saa irrotella. Vakavampi tarkoitus on innostaa ihmisiä löytämään lukeminen.

Seuraavat eurovaalit ovat vuoden päästä keväällä. Itkosen työsopimus päättyy lokakuussa 2019, kun komissio vaihtuu. 

Suomi on sen vuoden syksyn EU:n puheenjohtajamaa. Puheenjohtajuuskausi on hankalaan aikaan. Mediaa kiinnostaa komission valinta enemmän kuin puheenjohtajamaa. Toisaalta Suomi voi onnistua ujuttamaan omia ideoitaan uuden komission työohjelmaan. Sellaisia voisivat olla kiertotalous ja tekoäly.

Uhkana on populismin nousu. Itkonen pelkää, että Italiassa, Unkarissa, Puolassa, Itävallassa, Tsekissä ja Slovakiassa kohonnut kansallismielisen populismin aalto on vasta alkusoittoa. 

Hän harmittelee, että unionin päämiehet lähinnä keskittyvät pelastamaan pankkeja, vaikka koko unionin arvopohja on kyseenalaistettu.

”Jos EU kaatuu, se ei kaadu siihen, että meiltä loppuu raha. Se kaatuu, jos emme osaa elää yhdessä. Näin käy, jos ihmiset eivät enää laajenna ajattelumaailmaansa lukemalla ja perehdy asioihin.” 

Siksi Itkonen lukee kirjoja ja kirjoittaa blogiaan. Se ei taidakaan olla vain virkamiehen hiljainen kapina, vaan kirjojen rakastajan tapa lisätä ihmisten ymmärrystä toisiaan kohtaan.

annakaisa itkonen  eu-komissio  EU:n puheenjohtajuus 

Tweet