Flickr

Vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe on yleistä

3.3.2016 13.17

Riikka Suominen

Vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe ja häirintä on yleistä. Nyt asian vahvistaa oikeusministeriön tilaama selvitys.
Ei ole suurikaan yllätys, että vähemmistöihin kuuluvat kohtaavat nimittelyä, loukkauksia ja fyysistä uhkailua kaduilla, julkisessa liikenteessä, kaupoissa, internetissä ja työpaikoilla. Merkittävä osa heistä kokee sitä useammin kuin kerran kuussa. Suurin osa vihapuhetta kokeneista ei ole ilmoittanut siitä millekään taholle.
”Halusimme tehdä näkyväksi myös sellaisen uhkaa ja vihaa levittävän puheen, joka ei täytä rangaistusvaatimusten säädöksiä”, sanoo toinen vihapuhe-selvityksen tekijöistä konsultti Nita Korhonen.

Vihapuhe heikentää sen kohteen psyykkistä terveyttä ja turvallisuudentunnetta. Hälyttävää on, että tutkimukseen vastanneet sanovat sen vaikuttavan myös heidän viranomaisluottamukseensa. Esimerkiksi vammaiset kokevat vihapuhetta terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijöiden taholta, saamelaiset taas poliittisissa yhteyksissä.
”Vihapuhetta ei pidä suvaita”, sanoin selvityksen tilannut oikeusministeri Jari Lindström (ps).
Onkin tärkeää, että ministeri tarttuu vihapuheeseen. Se on inha ilmiö ja tällä hetkellä selvin uhka monien suomalaisten turvallisuudentunteelle.

Tänään julkistettu selvitys on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tutkitaan vihapuheen vaikutuksia sen kohteille.

Se on rajattu vain etnisten vähemmistöjen, vammaisten ja uskonnollisten ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaan vihapuheeseen ja häirintään. Vihapuhetta kohtaa moni muukin. Tutkijat, poliitikot, toimittajat ja yhteiskunnassa muuten äänensä nostavat kokevat paljon ilmaisuvapauttaan rajoittavaa uhkailua ja häirintää.

Selvityksen ehdottamat toimenpiteet vihapuhetta vastaan nousevat asiantuntijahaastatteluista ja tekijöiden käyttämästä tausta-aineistosta. Esimerkiksi järjestöiltä kaivataan lisää yhdenvertaisuustyötä, median pitää katkaista valheelliselta tiedolta huhut ja kansalaisia kehotetaan aktivoitumaan ja puuttumaan näkemiinsä vihapuhetilanteisiin.
Miksi maltillisille kansalaisille sälytetään vastuu häirikkökäytöksen kitkemisestä?
”Aineistossa kävi ilmi, että usein sivulliset eivät puutu kovaäänisiinkään solvauksiin. Leimaava puhe on niin arkipäiväistynyt, että jokainen pystyy vaikuttamaan vihapuheen leviämiseen”, sanoo toinen tutkimuksen tekijöistä Laura Jauhola.
Tehokkaammilta toimilta vaikuttavat ehdotukset siitä, että julkisilla paikoilla kampanjoitaisiin vihapuhetta vastaan, poliisi satsaisi verkkovalvontaan ja opettelisi tunnistamaan viharikokset nykyistä paremmin.

Epäselväksi jää, millaista näyttöä on siitä, mitkä keinot oikeasti purevat vihapuheeseen.
Oikeusministeriön selvitys ei nimittäin ole mikään akateemisesti luotettava tutkimus. Se on konsulttiyritys Owal Groupilta tilattu selvitys. Vastaajat kertoivat vihapuheesta nimettöminä nettikyselyllä. ”Poistimme vastauksista selvät trollivastaajat”, sanovat selvityksen tekijät. Kyselyyn pystyi vastaamaan ainoastaan suomeksi, ruotsiksi, ja englanniksi, minkä vuoksi maahanmuuttajataustaisissa vastaajissa korkeasti koulutetut ovat yliedustettuina. Nimettömiä nettivastauksia täydennettiin reilulla viidelläkymmenellä kohderyhmä- ja asiantuntijahaastattelulla.

Tutkimuksellisten heikkouksien vuoksi selvityksen esittämiä prosenttilukuja on vaikea ottaa kovin vakiintuneina totuuksina. Varmaa on, että vähemmistöjen kohtaama vihapuhe on todella yleistä. Nähtäväksi jää, miten oikeusministeriö siihen selvityksen pohjalta tarttuu.

vihapuhe  oikeusministeriö  konsulttidemokratia  Jari Lindström