Iiro Törmä

Suomi karsii naisiin kohdistuvaa väkivaltaa – puheissa ja kirjauksissa

19.12.2017 13.39

Jenni Leukumaavaara

Suomi on sitoutunut vähentämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Puheissa ja kirjauksissa näin tapahtuukin, mutta käytännön toimet ovat vähäisiä. Väkivallan vastainen työ jää usein rahatta.

Suomi allekirjoitti niin sanotun Istanbulin sopimuksen jo vuonna 2011. Sen allekirjoittajamaat sitoutuivat kitkemään perheväkivaltaa ja väkivaltaa naisia kohtaan.

Kirjauksissa ja puheissa vannotaan väkivallan lopettamisen nimiin. Eduskuntapuolueista kaikki Vihreän Langan kyselyyn vastanneet tuomitsivat naisiin kohdistuvan seksuaalisen ja muun väkivallan.

Rahaa turvakotipaikkoihin ja väkivallan vastaiseen toimintaan jaetaan kuitenkin kitsaasti. Istanbulin sopimuksen toimeenpanoonkin kului neljä vuotta.

Osin hitaus johtui Suomen oikeusjärjestelmästä, jossa kansallinen lainsäädäntö tarkastetaan vastaamaan sopimusmääräysten sisältöä. Jähmeydessä oli kuitenkin myös asenteellista jarrua.

Vihreän Langan tietojen mukaan sopimuksen kansallinen valmistelu oli riitaisaa ja hankalaa. Ministeriöissä ei hahmotettu tai haluttu hahmottaa naisiin kohdistuvan väkivallan laajuutta ja sitä ylläpitäviä rakenteita. Näiden ymmärtäminen on edelleen vaikeaa.

”Esimerkiksi ympäristökysymyksissä ei hahmoteta vielä rakennetun ympäristön merkitystä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä. Esimerkiksi valaistuksella on merkittävä vaikutus turvallisuuteen”, neuvotteluissa mukana ollut ulkoministeriön lainsäädäntöneuvos Marjatta Hiekka sanoo.

Lainsäädäntömuutoksia tehtiin rimaa hipoen. Useassa kohdin katsottiin, että olemassa olevat säännökset jo kattavat sopimuksessa esillä olevat väkivallan eri muodot.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen huomauttaa, että vaikka Suomi on sitoutunut sopimukseen jo vuosia sitten, avoinna olevia kysymyksiä on yhä paljon.

”Lainsäädäntöhankkeet eivät ole edenneet. Esimerkiksi pakkoavioliittojen mitätöinti, suostumuksen puutteen kirjaaminen raiskauksen tunnusmerkistöön tai sovittelun kieltäminen lähisuhdeväkivaltatapauksissa olisivat hoidettavissa ilman resurssilisäyksiä.”

Puheiden ja tekojen ristiriita näkyy hallituksen budjetista.

Suomi on useiden vuosien ajan saanut moitteita esimerkiksi ihmisoikeusjärjetöiltä ja YK:lta turvakotien riittämättömästä määrästä. Ensi vuodelle ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset saavat neljän miljoonan euron lisärahoituksen, joka riittää neljän uuden turvakodin perustamiseen. Ne avataan Espooseen, Tampereelle, Seinäjoelle ja Hämeenlinnaan. Lisäysten jälkeen turvakoteja on yhteensä 18.

Turvakotipaikkojen määrä on yhä kaukana suosituksista. Määrä nousee nyt 185 paikkaan, mutta Euroopan neuvoston suositus on noin 500 paikkaa. Hallituksen suunnitelman mukaan tavoitteeseen päästään 20 vuoden päästä.

”20–26 naista kuolee vuosittain nykyisen taikka entisen puolison väkivallan seurauksena. Pelkästään pääkaupunkiseudulla jäi pari vuotta sitten yli tuhat naista ilman turvakotipaikkaa, koska turvakodit olivat täynnä”, ulkoministeriön Hiekka sanoo.

Sdp:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän mukaan tällä hetkellä erityisen ongelmallisia alueita ovat pääkaupunkiseudun lisäksi Satakunta ja Itä- ja Pohjois-Suomi, joista turvakotipaikat puuttuvat käytännössä kokonaan.

Vihreä Lanka kysyi puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajilta puolueiden virallista linjaa Istanbulin sopimukseen ja siihen, mihin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan pitäisi ripeimmin puuttua. Kyselyyn vastasivat kaikki muut paitsi kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset.

Ryhmyrit olivat yhtä mieltä siitä, että seksuaaliseen väkivaltaan ja kaikenlaiseen häirintään on puututtava.

Myös valtioneuvosto on asettanut Istanbulin sopimuksen edellyttämän toimikunnan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi.

Tärkeintä eduskuntaryhmien puheenjohtajien mukaan on perhe- ja lähisuhdeväkivallan kitkeminen. Se on Suomessa erittäin yleistä.

Kokoomuksen ryhmyri Kalle Jokinen sanoo, että naisiin kohdistuva väkivalta sekä lähisuhdeväkivalta ovat erityinen haaste Suomessa, ja niihin on syytä kiinnittää entistä tarkempaa huomiota.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen korostaa, että ”lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn ja uhrien auttamiseen osoitettujen resurssien ja palveluverkoston on oltava riittävä ja pysyvä”.

Puolueiden vastauksissa keskitytään lähisuhdeväkivaltaan. Se ei esimerkiksi kata vieraan tekemiä raiskauksia.

Naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty myös syrjinnän muodoksi. Suomi on useiden vuosikymmenien ajan saanut kansainvälisiä moitteita riittämättömästä puuttumisesta naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Kolme vuotta sitten EU:n perusoikeusviraston tekemässä haastattelututkimuksessa EU-maista vain Tanskassa oli Suomea enemmän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Vihreän Langan kyselyssä eduskuntaryhmien puheenjohtajat sanoivat tasa-arvovaikutusten ja tasa-arvotyön olevan tärkeässä roolissa sekä puolueiden omassa että eduskunnan lainsäädäntötyössä.

Käytäntö, eli rahanjako, näyttää vievän kohti heikompaa tasa-arvoa.

”On kaunis ajatus, että tasa-arvon pitäisi näkyä läpileikkaavasti kaikessa päätöksenteossa eduskunnassa. Se ei toteudu”, sanoo lainsäädäntöneuvos Marjatta Hiekka.

Väkivallan vastainen toiminta saattaa saada mainintoja ja kirjauksia hallituksen ja eduskunnan papereihin, mutta rahaa toimintaan ei heru.

Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto yritti saada väkivallan vastaiseen työhön rahoitusta lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmasta, yhdestä hallituksen kärkihankkeesta. Euroakaan ei tullut.

”Väkivalta, esimerkiksi lasten kaltoinkohtelu, jäi huomiotta ja eurotta”, liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen sanoo. 

Samoin kävi aiemmin sosiaali- ja terveysministeriön alaiselle valtakunnalliselle Älä lyö lasta -toimenpideohjelmalle, joka päättyi vuonna 2015. Viiden vuoden aikana laadittiin raportti, jossa haarukoitiin toimet, joilla väkivaltaa voitaisiin vähentää. Itse toimenpiteisiin ei rahaa enää tullutkaan.

Ilman rahoitusta toimiminen on hyvin vaikeaa. Samanlainen mekanismi toimii esimerkiksi eläinsuojelulaissa, jota periaatteessa kannatetaan, mutta käytännössä kuihdutetaan rahahanoja sulkemalla.

Täysin toimeton hallitus ei ole ollut. Helsinkiin on Istanbulin sopimuksen velvoitteiden mukaisesti perustettu Seri-tukikeskus seksuaalisen väkivallan uhreille.

Marjatta Hiekkaa, kuten kansalaisjärjestöjen toimijoitakin turhauttaa se, että Istanbulin sopimus antaisi viranomaisille ja toimijoille valtavan työkalupakin, jota ei ole juuri käytetty.

Hiekan mielestä olisi tärkeää laatia laskelma väkivallan kustannuksista. Edellinen kustannusten arviointiyritys on Suomessa tehty 1990-luvulla. Hiekka arvelee, että se auttaisi myös eduskuntaa näkemään, miten valtavasti naisiin kohdistuva väkivalta maksaa yhteiskunnalle. Suomessa voisi olla myös esimerkiksi Ranskan tapaan erikoissyyttäjät naisiin kohdistuvalle väkivallalle.

Vihreän Langan haastattelemien virkamiesten ja kansalaisjärjestötoimijoiden mukaan Suomessa keskustelu kääntyy liian helposti siihen, että myös miehiä lyödään ja että myös naiset lyövät.

Naisiin kohdistuva väkivalta on oma erillinen ilmiönsä ja vakava ihmisoikeusloukkaus, johon on kentällä toimivien mielestä syytä tarttua paljon nykyistä tehokkaammin.

väkivalta  naiset  istanbulin sopimus  Euroopan neuvosto  eduskunta  tasa-arvo  oikeusministeriö  rikos  raiskaus 

Tweet