Sammeli Heikkinen

Purkuputkilupa kertoo: Usko Talvivaaran ihmeeseen hiipui

24.4.2015 18.30

Sammeli Heikkinen

Purkuputki on lupaviranomaisen luovutus. Pyyhe lensi kehään sen suhteen, että Talvivaaran kaivoksesta – kuka sen sitten tulevaisuudessa omistaakin – tulisi koskaan Pekka Perän hehkuttama ja alkuperäisessä ympäristöluvassa kuvattu poikkeuksellisen vähäpäästöinen monimetallikaivos.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston perjantaina Talvivaara Sotkamon konkurssipesälle antaman päätöksen mukaan kaivosalueelta saa laskea Nuasjärveen purkuputken kautta 24 000 tonnia sulfaattia vuodessa jäteveden mukana. Raja on voimassa kolme ensimmäistä vuotta putken käyttöönotosta. Sen jälkeen sulfaattiraja putoaa 10 000 tonniin vuodessa.

Talvivaaralle vuonna 2013 myönnetty lupa laskea yhteensä 1 300 sulfaattitonnin edestä käsiteltyä jätevettä Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin lähivesiä pitkin säilyy voimassa. Siten kaivosalueen päästöt Vuoksen suuntaan eivät luultavasti lopu purkuputken rakentamiseen.

Nuasjärvi on suuri, Oulujoen vesistöön kuuluva järvi, jonka vedet laskevat Kajaanin kaupungin kohdalta Kajaanijokea pitkin Oulujärveen ja sieltä edelleen Oulujokea pitkin Pohjanlahteen. Tähän saakka karkeasti ottaen hieman alle puolet Talvivaaran kaivoksen vesistökuormituksesta on valunut lähialueen pienempiä vesiä myöten Nuasjärveen.

Aiempi sulfaattikuormitus ylittyy Nuasjärvessä kuitenkin jo kahdessa vuodessa purkuputken käyttöönotosta, jos kaivos käyttää sille nyt myönnetyn kiintiön kokonaan. Avin päätöksessä kerrotaan, että tähän mennessä kaivoksesta on tullut Nuasjärveen vuosina 2010–2014 noin 42 000 tonnia sulfaattia. Aikahaarukkaan sisältyvät myös kaivoksen pahat jätevesiongelmat, mukaan lukien kaksi vakavaa kipsisakka-allasvuotoa.

Jo vuoden 2013 kaivoksen jätevesiä koskevassa päätöksessään avi antoi Talvivaaralle löysiä: kaivosyhtiölle annettiin lupa laskea 12 000 tonnia sulfaattia lähivesien kautta Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin sekä 2013 että 2014. Sen jälkeen, vuonna 2015, luparaja napsahti 1 300 tonniin vuodessa.

Vuoden 2007 ympäristöluvan hakemusosassa Talvivaara lupasi sulfaattipäästötasonsa olevan hieman yli 200 tonnia vuodessa. Avin päätös 2013 tehtiin vielä siltä pohjalta, että kaivosyhtiö järjestää vuosina 2013–2014 vesitaseensa kuntoon ja ryhtyy sen jälkeen harjoittamaan toimintaansa edes suurin piirtein lupaamallaan tavalla.

Purkuputkiluvassa ei enää lähdetä samasta ajatuksesta: vähäpäästöiseen kaivokseen ei enää uskota. Kolmena ensimmäisenä vuonna kaivoksen sulfaattipäästökiintiö on satakertainen alkuperäiseen päästöarvioon verrattuna ja sen jälkeenkin yli nelikymmenkertainen.

Suurin syy on siinä, ettei kaivoksen toiminta ole missään vaiheessa ollut sen kaltaista kuin 2007 myönnetyssä luvassa kuvattiin. Tuolloin Talvivaara arvioi vesitaseen suhteen riskin olevan siinä, ettei vettä ole tarpeeksi. Putkilinjaus Nuasjärvellekin on ollut valmiina nimenomaan vedenottoputkea, ei poistoputkea varten.

Avi toteaa päätöksessään, että kaivosalueen sadanta ylittää vuosittain kaivostoiminnan vedenkulutuksen:

"Alkuperäisessä ympäristölupahakemuksessa esitettiin, että prosessi on tehokkaasti vettä haihduttava ja vesitase hyvin voimakkaasti negatiivinen. Kyseessä on siten koko toiminnan ja ympäristön pilaantumisen ja sen vaaran kannalta yksi keskeisimmistä muutoksista toiminnassa verrattaessa ensimmäiseen ympäristölupahakemukseen."

Talvivaaran ajatus oli, että bioliuotus haihduttaa vettä niin runsaasti, ettei liikavedestä tule ongelmaa edes sateisena kesänä. Vielä 2013 luvassa ajatus oli, että vesitaseessa voidaan päästä ainakin sellaiseen tilaan, ettei jätevesiä tarvitse laskea kovin suuria määriä.

Nyt avi ilmaisee epäilynsä siitä, miten hyvin bioliotus saadaan toimimaan:

"Malmin liuotusprosessin osalta on kuitenkin edelleen epävarmaa, saadaanko liuotusta toimimaan alkuperäisen suunnitelman ja taloudellisen kannattavuuden edellyttämällä tasolla, mikä on myös edellytys sille, että kaivoksen ympäristönsuojeluun liittyviä asioita voidaan hoitaa laadukkaasti", päätöksessä kirjoitetaan.

Talvivaaran liuotusprosessin ensimmäisessä vaiheessa, primääriliuotuksessa, malmista piti saada talteen noin 85 prosenttia nikkelistä. Avin mukaan monesta kasasta on saatu talteen primäärissä vain 20-40 prosenttia nikkelistä, mikä kertoo osaltaan siitä, miten heikosti liuotus on toiminut.

Käytännössä kolmen ensimmäisen käyttövuoden jälkeen tulevat luparajan tiukennukset tarkoittavat sitä, että kaivoksen on joka tapauksessa toimittava vuosikymmenen lopussa aiempaa paremmin. Oletus kuitenkin on, ettei kaivoksen prosessista koskaan tule vettä kuluttavaa.

Avin arvion mukaan Nuasjärven suuri vesimassa ja nopeasti vaihtuva vesi takaavat sen, ettei purkuputkesta aiheudu merkittäviä vaikutuksia. Poikkeuksena on noin 80 hehtaarin vesialue purkuputken suun ympärillä. Se on luvan mukaan sekoittumisvyöhykettä, jolla nikkeli-, kadmium- ja elohopeapitoisuudet saavat ylittää ympäristölaatunormit.

Toisaalta Avin mukaan hakemuksen perusteella ei voi tarkasti arvioida, kuinka pitkälle järvivettä raskaampi suolainen jätevesi leviää Nuasjärven syvänteissä.

"On olemassa riski, että epäsuotuisissa sää- ja virtaamaolosuhteissa purkuputkesta tuleva sulfaattipitoinen vesi kulkeutuu arvioitua heikommin laimentuneena lähialueen syvänteisiin. Tällöin vähäsuolaisemman päällysveden ja sulfaattipitoisen alusveden tiheysero olisi niin suuri, että syys- tai kevättäyskierron toteutuminen voisi vaarantua."

Täyskierrossa pinta- ja pohjavesi sekoittuvat. Kierron väliinjääminen voi aiheuttaa happikatoa järven syvänteissä.

Konkurssipesä on kertonut aiemmin pyrkivänsä saamaan putken valmiiksi loppukesästä. Kainuun Sanomien mukaan purkuputken valmistuminen voi kuitenkin myöhästyä muun muassa siksi, että avin luvassa vaaditaan, että jäteveteen sekoitetaan järvivettä jo ennen sen laskemista Nuasjärveen.

Talvivaara  kaivosteollisuus  lupaprosessit 

Tweet