Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Flickr / Maria Morri (CC-BY-SA)

Piraattipuolueen kahvitarjoilu
Vailla tukea. Piraattipuolue oli kevään vaalien suosituin eduskunnan ulkopuolelle jäänyt puolue. Sen saamat 0,8 prosenttia eivät riitä puoluetukeen, vaikka jakoperusteita muutettaisiin.Flickr / Maria Morri (CC-BY-SA)

Vailla tukea. Piraattipuolue oli kevään vaalien suosituin eduskunnan ulkopuolelle jäänyt puolue. Sen saamat 0,8 prosenttia eivät riitä puoluetukeen, vaikka jakoperusteita muutettaisiin.

Pienimmät puolueet puoluetuelle – ainakin teoriassa

24.4.2015 11.44

Lasse Leipola

Parlamentaarinen työryhmä esittää puoluetuen laajentamista myös eduskunnan ulkopuolisiin puolueisiin. Edellytyksenä olisi kuitenkin vähintään kahden prosentin kannatus eduskuntavaaleissa, mikä tarkoittaa, että muutos on lähinnä teoreettinen. Esimerkiksi perussuomalaiset sai vuonna 2003 kolme eduskuntapaikkaa vain 1,6 prosentin valtakunnallisella kannatuksella.

Käytännössä muutoksesta hyötyminen edellyttäisikin, että pienpuolue saisi muutaman prosentin kannatuksen kaikista vaalipiireistä ylittämättä kuitenkaan viimeiseen paikkaan tarvittavaa äänimäärä. Näin on tapahtunut viimeksi vuonna 1962, kun Suomen pientalonpoikien puolue sai 2,16 prosenttia äänistä, muttei ainuttakaan paikkaa.

Vihreitä työryhmässä edustanut puoluesihteeri Lasse Miettinen sanoo, että kahden prosentin raja tuli aiemman työryhmän esityksestä.

”Itse olin sillä kannalla, että raja voisi olla alempi. Jotkut olivat sitä mieltä, että se voisi olla vielä korkeampi, joten päädyttiin kompromissiin”, Miettinen sanoo.

Työryhmä muuttaisi lakia myös siten, ettei puoluetukea saavaa puoluetta poisteta puoluerekisteristä, vaikka se ei saavuttaisi nykyisin kriteerinä olevaa eduskuntapaikkaa kaksissa peräkkäisissä vaaleissa.

Eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät olleet edustettuina asiaa pohtineessa työryhmässä.

puoluetuki  pienpuolueet 




Viite