Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Markku Ollikainen haluaa pelastaa Itämeren rehevöitymiseltä
Kipsiä peltoon! Ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen sanoo, että fosfori auttaa Itämeren lisäksi myös viljelijöitä. ”Aiemmassa kokeilussa mukana olleiden mukaan savimaan muokkaus on kipsatuilla alueilla aiempaa helpompaa ja nopeampaa.”
6.9.2017 12.15
Markku Ollikainen haluaa pelastaa Itämeren rehevöitymiseltä. Nyt selvitetään pysäyttääkö kipsi fosforin valumisen mereen. Hallituksen kärkihankerahoilla ja John Nurmisen säätiön sekä EU:n Central Baltic -ohjelman tuella toteutetussa hankkeessa on saatu ensimmäisiä tuloksia.
Mistä sai alkunsa ajatus siitä, että Itämerta rehevöittäviä fosforipäästöjä voidaan hillitä levittämällä pelloille kipsiä?
”Alkuperäinen ajatus esiintyy tiedemaailman kirjoituksissa jo 1930-luvulla ja maanparannukseen kipsiä on käytetty jo antiikissa. Kipsihankkeemme taustalla on lannoiteyhtiö Yaran pilottihanke, jossa oli mukana samoja tutkijoita kuin tässäkin hankkeessa. Siitä saatujen hyvien tulosten jälkeen yritin saadaa asiaa eteenpäin. Lopulta yksi maa- ja metsätalousministeriön virkamies sanoi, ettei kukaan epäile tuloksia fosforipäästöjen kannalta, mutta toteuttamiseen liittyy muita haasteita, joiden vuoksi tarvitaan laajempi pilottihanke, jossa testattaisiin kaikki mahdolliset ongelmat.”
Miten voidaan olla varmoja, ettei tällaisesta luonnon mekanismien peukaloinnista tule yllättäviä haittavaikutuksia?
”Tässä vaikutetaan maaperän kemialliseen koostumuksiin ja fyysisiin ominaisuuksiin ja veden laatuun. Fosforihuuhtouman lisäksi tutkitaan myös vaikutukset maaperään, mikrobitoimintaan sekä sulfaatin vaikutukset vesieliöstöön. Kipsin lisääminen parantaa maaperää, sillä se kuohkeuttaa maata ja kipsin mukana tulee rikkiä, josta on pelloilla pula. Testeillä halutaan myös varmistaa, ettei elävälle vesiluonnolle aiheudu ongelmia. Näytteitä otetaan myös kaivovesistä. Sitä mukaan kun huolia on tullut esiin, niitä on lisätty tutkimuslistalle, että kaikki tulee selvitettyä.”
Mitä tutkimuksessa on saatu selville?
”Kipsin levittäminen aiheuttaa vesistöissä hetkellisesti korkeampia sulfaattipitoisuuksia, jotka tosin ovat samaa luokkaa kuin San Pellegrino -juomavedessä, selvästi vähemmän kuin Helsingin merivedessä tai Talvivaaran Kalliojärvessä. Sulfaattimääriin on kohdistunut huolta, mutta ne ovat niin pieniä, ettei niillä pitäisi olla vaikutusta ja ensimmäiset tulokset tukevat tätä käsitystä. On ollut kiinnostavaa kuulla alkuperäisessä kokeilussa olleilta alueilta, että savimaan muokkaus on kipsatuilla alueilla edelleen helpompaa ja nopeampaa kuin aiemmin.”
Kuinka suuri merkitys kipsin käytöllä on?
”Kipsiä ei voi käyttää pohjavesi- tai Natura-alueilla tai muilla luonnonsuojelualueilla. Emme liioin suosittele sen käyttöä makeaan veteen laskevien vesistöjen varrelle. Nämä rajoitteet huomioiden kipsiä voisi levittää Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymen alueella arviolta noin 60 prosentille savimaisista pelloista. Se tarkoittaisi, että fosforia päätyisi Itämereen noin 30 prosenttia vähemmän Saaristomerellä ja muualla parikymmentä prosenttia vähemmän. Tämä riittäisi saavuttamaan Suomelle asetetut Itämeren suojelun fosforitavoitteet.”
Fosforin loppumisesta on kannettu huolta, mutta miten hyvin kipsiä riittää?
”Kipsin riittävyydestä ei ole ongelmaa. Ne kasat eivät paljoa pienene, vaikka kipsiä levitettäisiin kaikille Etelä-Suomen pelloille. Fosforihappotuotannon sivutuotteena syntyvää Yaran kipsiä ei voi käyttää luomupelloilla, mutta niillä voidaan käyttää suomalaista luonnonkipsiä. Lisäksi Keski-Euroopassa muodostuu puhdasta kipsiä sokerin jalostuslaitoksista, joten Yaran monopoliasemastakaan ei tarvitse olla huolissaan.”
Onko kipsin levittäminen taloudellisesti kannattavaa?
”Se riippuu siitä, mitä taloudellisesti kannattavalla tarkoitetaan. Kipsi on selvästi edullisin tapa vähentää fosforikuormitusta. Fosforikiloa kohti kustannus on noin 60–70 euroa, kun nykyisillä keinoilla kuten suojakaistoilla puhutaan parista sadasta eurosta per kilo. Laajamittainen käyttöönotto vaatii tukia, pakottamalla sitä ei voi tehdä.”
Suurin osa suomalaisista ei ole maanviljelijöitä, mutta mitä tavallinen kansalainen voi tehdä Itämeren rehevöitymisen estämiseksi?
”Todella iso ja hyvä keino on korvata ruokavaliossa lihaa tai jopa kasviksia Itämeren villillä kalalla. Tiedetään myös, että oman auton käyttö aiheuttaa päästöjä ja vaikuttaa suoraan merelle tulevaan typpilaskeumaan. Rehevöityminen on tällä hetkellä se suurin ongelma, mutta vähitellen aletaan kamppailla myös mikromuovien ja lääkeaineiden kanssa.
Sitten on klassinen poliittinen vaikuttaminen. Kun Itämeren suojelu alkoi nousta esiin, poliitikot haistoivat sen ja tajusivat, että tämä alkaa koskettaa ihmisiä, ja monet käyttivät vaalitilaisuuksiaan tähän. Kun tajutaan, että joku koskee isoja massoja, poliitikot ottavat sen huomioon.
Mitä enemmän ihmiset harrastavat tai toimivat näissä asioissa, sitä enemmän sieltä löytyy sellaista, joka johtaa kiinnostaviin ratkaisuihin. Aina joukossa on keksijävalopäitä. Ihmisten osallistuminen harrastuspohjalta esimerkiksi vapaaehtoiseen suojeluun ja omien elämäntapojen muuttaminen tukevat sitä, että me saadaan suojeluasioita eteenpäin.”
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
