Virtuaalikansa vailla oikeuksia

30.1.2009 16.37

Lasse Leipola

Tiesitkö, että kun menet nettiin, sinulla ei enää olekaan kansalaisoikeuksia? On aika aloittaa taistelu digitaalisten perusoikeuksien puolesta. Nyt ne kiinnostavat vain yrityksiä.

Entinen puolisosi huutelee hävyttömyyksiä postiluukusta, isännöitsijä availee postejasi ja elintarviketeollisuuden edustaja valvoo, miten käytät ostamiasi ruokatavaroita.

Tervetuloa virtuaalikansalaisen arkeen.

Tietoyhteiskunnassa kansalaisen perusoikeudet häviävät. Asiantuntijoiden mukaan lainsäädännössä ja oikeusistuimissa tehdään vakavia virheitä, kun käsiteltävänä on digitaalisiin oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi viime syksynä korkein oikeus päätti, ettei kotirauhaa voi häiritä tekstiviestein. Sähköistä apuvälinettä käyttämällä häirikkö voi siis pysytellä kaidalla tiellä.

Jos tänä keväänä eduskunnan käsittelyssä oleva Lex Nokia, eli niin sanottu urkintalaki, menee läpi, yritykset, oppilaitokset ja jopa taloyhtiöt saavat oikeuden valvoa sähköpostia. Sen jälkeen kirjesalaisuus ei päde sähköpostiin, ei ainakaan työpaikalla.

Musiikki-, ohjelmisto- ja muun sisältöteollisuuden kehittämät DRM-ohjelmat valvovat yritysten tekijänoikeuksia, mutta kontrolloivat samalla kopiosuojattujen tiedostojen käyttöä. Siitä huolimatta, että ohjelmat vakoilevat kansalaisten kovalevyjä, ne ovat laillisia. Sen sijaan vuonna 2005 hyväksytyn tekijänoikeuslain mukaan niiltä suojautuminen on laitonta.

Pätevätkö nykymaailman lait ja ihmisten perusoikeudet lainkaan tietoyhteiskunnassa? Eivät.

Digitaalisten oikeuksien puolustajana profiloitunut vihreä kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoo, että korkeimman oikeuden päätös tekstiviestitapauksessa osoittaa, kuinka suurissa vaikeuksissa uuden teknologian tuomien haasteiden kanssa ollaan.

Oikeusministeriössä valmistellaan jo lakiehdotusta, jolla kotirauhan rikkomisesta tekstiviesteillä tulee rikos, mutta muitakin ongelmia pitää ratkaista. Esimerkiksi vakoiluohjelman asentaminen tietokoneeseen ei vielä ole rikos.

”Kuuluuko kovalevy kotirauhan piiriin? Siitä ei ole ennakkopäätöstä, eikä sellaista keskustelua ole käyty. Laissa puhutaan salakuuntelusta ja salakatselusta, mutta onko vakoiluohjelman asentaminen kumpaakaan?” Kasvi kysyy.

Lainsäädäntö ei Kasvin mukaan ole tilanteen tasalla, koska prosessi on liian hidas, eivätkä sen tuloksena saatavat lait ole teknologianeutraaleja. Toinen ongelma on lakitekstien puutteellinen ja sekava käsitteistö, jonka vuoksi oikeuden päätöksiä on mahdotonta ennakoida maalaisjärjellä.

Kaikkiin suuriin verkkomaailmaa koskeviin lainsäädäntöhankkeisiin on liittynyt suuria ongelmia, sanoo sähköisiä oikeuksia ajavan järjestön Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen.

”Esimerkiksi Lex Nokian kautta Suomessa ollaan poistamassa viestinnän luottamuksellisuuden suojaa. Kaikki vähänkään osaavammat yhteisöt pystyvät halutessaan käyttämään tuota lainsäädäntöä siihen, että valvotaan hyvinkin tarkasti, kenen kanssa ihmiset kommunikoivat”, Oksanen sanoo.

Lex Nokia ei ole ainoa esimerkki tilanteesta, jossa viranomaisille kuuluvia valtuuksia siirretään yksityisille yrityksille. Esimerkiksi lapsipornosivujen sensuroiminen on ulkoistettu yrityksille, joskin poliisi päättää, mitkä sivut sensuroidaan.

Lisäksi esimerkiksi monien kirjastojen ja koulujen nettiyhteyksiä sensuroidaan ohjelmilla, joiden toimintaperiaate on liikesalaisuus.

Sen sijaan, että lainsäädännöllä suojattaisiin kansalaisten perusoikeuksia, Suomessa ajetaan nyt läpi lakeja, jotka kaventavat yksityisyyden suojaa.

Kasvin mukaan kansanedustajilla ei ole riittävästi digitaalisiin oikeuksiin liittyvää yleissivistystä. Hän uskoo, että kollegat ovat valmiita tutustumaan ja tarttumaan asiaan, jos tarve vaatii.

Tietoyhteiskuntakysymyksiä ei ole kuitenkaan pidetty poliittisesti kiinnostavina, eikä tietoyhteiskunnan kansalaisoikeuksia oteta vakavasti.

”Jos muussa poliittisessa keskustelussa puhuttaisiin kansalaisista samalla tavalla, sitä pidettäisiin alentavana ja törkeänä. Virtuaalista ei pidetä yhtä arvokkaana kuin reaalista”, Kasvi sanoo.

Virtuaalisen ja reaalisen maailman välille Kasvi kaipaisi verkkovaltuutettua, joka olisi netin käyttäjien edunvalvoja ja puhemies. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärisen alkuperäisessä ehdotuksessa verkkovaltuutettu olisi ollut päinvastoin  verkkoyhteisön valvoja.

”Kasvin idea tästä tehtävästä oli huomattavasti parempi. Nyt kun on nähty, että verkkoaktiivien ja hallinnon välillä on luottamuspula, tuollainen henkilö voisi olla askel eteenpäin”, Oksanen sanoo.

Hänen mukaansa yksityisyyttä uhkaavat vakoiluohjelmat ovat käyttäjien kannalta suurin yksittäinen ongelma. Verkkorikollisten vakoiluohjelmat valtaavat käyttäjän koneen ja alkavat huomaamatta vuotaa sieltä luottokorttinumeroita ja muita tietoja, joita voidaan käyttää väärin.

Yksityisyyden lisäksi useimmin mainittu digitaalinen perusoikeus on sananvapaus, josta puhutaan ainoastaan silloin, kun sitä käytetään väärin esimerkiksi koulukiusaamiseen, muukalaisvastaiseen kirjoitteluun tai lapsipornon levittämiseen.

Kasvi muistuttaa, että Suomessa kokonaiskuva sananvapauden merkityksestä voi hämärtyä.

”Meidän on suomalaisina välillä vaikea muistaa, ettei ole itsestään selvää, että voi sanoa vapaasti mielipiteensä. Suomessa voi esittää aika radikaalejakin mielipiteitä ilman, että tarvitsee pelätä henkensä tai terveytensä puolesta.”

Koska kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin, Kasvin mukaan on tärkeää, että ihmiset voivat hankkia tietoja ja ilmaista mielipiteensä tarvittaessa niin, että henkilöllisyyden jäljittäminen on vaikeaa.

”Tiedän, että tätä mahdollisuutta voidaan käyttää väärin ja on käytetty väärin – vastenmielisilläkin tavoilla. Täytyy kuitenkin muistaa, että jos mahdollisuus poistetaan, menetetään valtavan suuri, itseasiassa suurin voima, jonka internet voi demokratian hyväksi antaa”, Kasvi sanoo.

Verkko kehittyy nopeasti, ja siitä seuraavia digitaalisiin oikeuksiin liittyviä ongelmia on vaikea ennakoida. Sekä Oksanen että Kasvi ovat sitä mieltä, että seuraavaksi pitäisi puhua väärennösten vastaisesta kauppasopimuksesta.

Anti-Counterfeiting Trade Agreement, eli Acta, on ollut tekeillä jo yli vuoden. Euroopan unioni on neuvotellut sopimuksesta suljettujen ovien takana muun muassa Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa. Neuvottelut oli määrä saada päätökseen viime vuoden loppuun mennessä, mutta ne jatkuvat edelleen.

”Kansainväliset sopimukset ovat ongelmallisia, sillä niistä neuvotteleminen on jätetty virkamiehille. Välillä ne käyvät jonkun ministerin tarkistettavana, mutta niistä ei käydä kunnollista poliittista keskustelua”, Kasvi sanoo.

Hän muistuttaa, että keskustelua on myöhäistä käydä siinä vaiheessa, kun pykäliä ollaan siirtämässä kotimaiseen lainsäädäntöön. Juuri siksi häntä kiinnostaa paikka europarlamentissa.

”Olen kokenut, että Brysselistä tulee paljon asioita, joihin pitäisi vaikuttaa jo siellä”, Kasvi sanoo.

Hänen mukaansa Actan tuoteväärennöksiä koskeva kohta on sillään hyvä, mutta samaan pakettiin on laitettu ongelmallisia oheispykäliä. Näillä oheispykälillä otetaan kantaa muun muassa internetjakeluun ja teleoperaattorien vastuukysymyksiin.

Oksasen mukaan nyt pitäisi puhua siitä, onko teleoperaattori vastuussa, jos käyttäjä tekee verkossa jotain laitonta.

”Sisältöteollisuuden suunnasta on kovia paineita saada operaattorit vastuuseen siitä, mitä kulkee heidän verkkojensa läpi. Sen lisäksi vaaditaan, että keskustelupalstoja pitäisi pystyä sensuroimaan.”

Viestinnän määrä verkossa on kuitenkin niin hurja, ettei valvonta ole mahdollista. Paitsi verkon koosta ja viestinnän määrästä kyse on myös verkon luonteesta, sillä internetin perustana oleva aatemaailma on tasa-arvoinen ja jopa anarkistinen.

”Jos Yhdysvaltain hallinnossa olisi aikoinaan tiedetty, mitä netistä lähtee kehittymään, siellä olisi heti vedetty piuhat irti seinästä. Netin perusprotokollat koodattiin Kalifornian yliopistokampuksilla hippiliikkeen kultaisina vuosina, ja ne arvot ovat edelleen siellä”, Kasvi sanoo ja haastaa pohtimaan, miltä internet näyttäisi, jos se olisi koodattu Leningradissa heijastamaan neuvostoyhteiskunnan arvoja.

digioikeudet 

Tweet