Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
5.11.2010 16.05
Viro päätti kelvata euromaaksi ja kiristi talouttaan, vaikka maailma vajosi muutenkin taantumaan. Virolaisten palkkoja alennettiin ja työttömyys kipusi liki 20 prosentiin – silti hallituksen suosio vain kasvaa. Miten se on mahdollista?
Kaksi vuotta sitten tallinnalainen Piret, 40, eli hektistä elämää.
Konferensseja järjestävän yrityksen projektipäällikkö sukkuloi Viron bisneselämässä, hankki sponsorit satojen osallistujien tapahtumiin ja vastasi siitä, että tilaisuuksien aikana kaikki sujui.
Työ oli kiireistä ja uuvuttavaa, mutta siitä maksettiin hyvin – reilusti virolaisten keskipalkkaa enemmän.
Viron taloudellakin meni silloin kovaa. Se oli kasvanut huippunopeasti koko 2000-luvun, keskimäärin seitsemän prosenttia vuodessa. Kasvu törmäsi kuitenin taantumaan syksyllä 2008.
Viron talous alkoi vajota: kun Suomen bruttokansantuote putosi viime vuonna vajaat kahdeksan prosenttia, Virossa syöksy oli kahta hurjempi, yli 14 prosenttia.
Myös Piretin työnantajalla alkoi mennä huonosti, firma irtisanoi puolet 20 työntekijästään. Projektipäällikkö sai lähteä vuoden 2009 alussa.
Suomessa taantuma tarkoitti valtavaa velkaantumista ja talouden elvyttämistä. Viro valitsi toisin ja väänsi rahahanansa kiinni. Syynä oli eurohaave; Viro oli jo kahdesti joutunut myöntämään, ettei sen talous ollut tarpeeksi hyvä yhteisvaluttaan.
Nyt Viron johto halusi varmistaa, että maa saa EU:lta luvan siirtyä käyttämään euroja. Talousluvut piti siis taantumasta huolimatta runnoa esittelykuntoon, ja siihen tarvittiin pieni ihme.
Piret istuu lämpimän hämärässä kellarikahvilassa Tallinnan vanhassa kaupungissa ja miettii pitkään, miltä irtisanominen aikanaan tuntui.
”Olin tietysti pahoillani, mutta olin joka tapauksessa ajatellut hakevani jotakin toista työpaikkaa, sillä työ vei liikaa energiaa. Nyt olen ollut työttömänä jo pitkään”, hän vastaa rauhallisesti.
Ensimmäiset työttömyyskuukaudet Piret lepäsi. Rahaa tuli satunnaisista töistä ja työttömyyskassasta. Työttömyystuki lakkasi syksyllä 2009, sillä Virossa työttömät saavat tukea vain yhdeksän kuukautta. Ihmisten oletetaan työllistyvän nopeasti, mutta tällä kertaa niin ei käynyt – työttömyys kiipesi Virossa vuoden 2009 loppuun mennessä 14 prosenttiin.
Siitä alkoi sinnittely.
Piret muutti vuokra-asunnostaan ystävänsä ja tämän pojan luo Kalamajan kaupunginosaan vanhan kaupungin länsipuolelle. Huonoimpina kuukausina Piretin tulot jäivät kymmenesosaan siitä, mitä hän tienasi bisnesmaailmassa.
Kevään 2010 kuluessa työttömyysluku muuttui yhä rumemmaksi, toukokuussa työtä vailla oli jo 19,8 prosenttia virolaisista.
Pääministeri Andrus Ansip oikeistolaisesta reformipuolueesta selitti massatyöttömyyttä maailmanlaajuisella taantumalla, mutta keskustalainen oppositiojohtaja Edgar Savisaar syytti siitä Ansipin talouspolitiikkaa.
Kesällä Viro kuitenkin saavutti tavoitteen, jota talouslehti Economistin tutkimusyksikkö oli kahdeksan kuukautta aikaisemmin kutsunut äärimmäisen kunnianhimoiseksi.
Virosta oli tullut muihin euromaihin verrattuna pihistelyn mallimaa. Se oli kuristanut budjettivajeensa alle vaaditun kolmen prosentin, ja Euroopan komissio hyväksyi kesäkuussa Viron euron piiriin ensi vuoden alusta lähtien.
Samaan aikaan liki valmis ekonomi Piret alkoi hoitaa työkseen ystäviensä lapsia. Nyt hän tekee lastenvahtina välillä liki täyttä, neljänkymmenen tunnin viikkoa. Hän nettoaa tunnissa saman verran kuin mitä teekupillinen maksaa vanhan kaupungin kuppilassa, 35 kruunua. Ja pimeänä, tietysti.
”Olen oppinut, että selviän missä tilanteessa tahansa. Ennen mikään ei oikein riittänyt, mutta nyt pärjään sillä mitä saan”, hän vakuuttaa ja katsoo tiukasti silmiin.
Tallinnan Mustamäen lähiöön päivällä satanut ensilumi on iltaan mennessä ehtinyt sulaa. Vastaperustetussa ravintolassa soi venäjänkielinen poppi, ja paikka täyttyy perjantai-iltaa viettävistä lapsiperheistä.
Kadri Ridaste, 40, istuu ikkunapöydässä ja katsoo kotikadulleen. Mustamäen pääväylää reunustavat 1960-luvun tasakattoiset kerrostalot, joita kaikkialla maailmassa pidetään neuvostolähiöiden symboleina.
Ridaste asuu yhdessä niistä kahden lapsensa kanssa. 21-vuotias esikoistytär muutti jo kaksi vuotta sitten Skotlantiin.
Sairaanhoitaja Ridasten työviikko päättyy tänään poikkeuksellisesti perjantaihin. Tavallisesti hän työskentelee päivällä perhelääkärikeskuksessa ja siirtyy illaksi ja yöksi tekemäään 10 tunnin vuoroa Mustamäen sairaalan kirurgiselle osastolle. Viikonloppuisin Ridaste toimii viisi tuntia urheiluvalmentajana.
Hän väistää kysymyksen, joka koskee jaksamista kolmessa työssä.
”Tämä on aika vähän”, hän vähättelee.
”Joskus olen tehnyt puolet enemmän sairaalavuoroja.”
Viron säästökuuri oli ankarimmillaan vuonna 2009, jolloin julkisia menoja leikattiin yhteensä yli miljardilla eurolla. Vastaava säästö saataisiin Suomessa lakkauttamalla koko sisäministeriön hallinnonala poliiseineen päivineen.
Virossa liki kaikkien julkisen puolen työntekijöiden palkka laski. Esimerkiksi poliiseilta lähti kahdeksan prosenttia.
Yritykset ottivat mallia julkisesta sektorista; talouslehti Äripäevin mukaan suurin osa Viron yrityksistä leikkasi palkkoja vähintään kymmenen prosenttia.
Yhteiskunnan säästötalkoot haukkasivat myös Ridasten tuloja, ja kaikkein eniten säästettiinkin sairaaloissa. Hoitajien 50 prosentin yölisät pienenivät 30 prosenttiin samalla, kun työn määrä lisääntyi. Aikaisemmin Ridasten vastuulla oli 20 leikkauspotilasta, nyt heitä on 25.
”Minulle menetys ei ole niin suuri kuin kokopäiväisesti sairaalassa työskenteleville”, hän sanoo ja hörppää teetään.
Kun palkkaleikkauksista oli päätetty, lääkäreitä ja sairaanhoitajia Suomeen välittävät yritykset jakoivat virolaisten sairaaloiden edustoilla lentolehtisiä. ”Suomessa palkkasi tuplaantuisi”, niissä luvattiin.
Moni tarttuikin tarjoukseen, ja kaksi viime vuotta ovat olleet sairaalahenkilökuntaa välittävissä yrityksissä selvästi aiempaa vilkkaampia.
Ridastelle lähteminen on vasta viimeinen vaihtoehto.
”Pärjään toistaiseksi täälläkin. Jos pankki pakkolunastaisi asuntoni, harkitsisin lähtemistä”, hän sanoo ja keventää rankkaa esimerkkiään naurulla.
Aniliininpunaiset rakennekynnet raapaisevat savisen mukin pintaa Ridasten ennustaessa, että muutoksia tulee vielä lisää.
”Sairaalat ovat yhdistymässä, eikä ole tietoa, kenen työntekijän sopimusta jatketaan ja kenen ei. Se vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin.”
Valkotukkaisen Margus Reemetsin, 66, olohuone on sisustettu vanhoilla puuastioilla ja valurautaisilla silitysraudoilla, jotka on asetettu seinähyllyihin näytille. Vain suuri taulutelevisio katonrajassa muistuttaa, mitä vuosikymmentä elämme.
Reemets – Viron vihreiden kansanedustajaehdokas kevään vaaleissa – on vasta hiljattain jäänyt kuljetusfirmasta kokonaan eläkkeelle.
Hän paheksuu nuorta sukupolvea, joka hullaantui 2000-luvulla talouskasvusta ja otti liian suuria riskejä. Tämä vastuuton toiminta on hänen mielestään syy siihen, että nyt Virossa joudutaan säästämään.
”Kuluja on ollut pakko leikata”, hän sanoo painokkaasti ja nojaa tuolissaan eteenpäin sanomansa vakuudeksi.
Reemets perheinen on viimeisen vuoden joutunut elämään noin 15 prosenttia aikaisempaa vähemmällä. He ovat saaneet osansa yleisestä suuntauksesta, jossa työntekijöiden palkkoja alennetaan. Ensin pieneni hänen Reemetsin oma palkka, sitten kirjastossa työskentelevän vaimon tulot.
Ja tämä kaikki on hänestä aivan ymmärrettävää.
Leikkausten suosio Virossa on yhtä suuri ihme kuin maan yltäminen eurokriteereihin.
Leikkausten todelliset arvostelijat saattavat kuitenkin olla niitä, jotka kieltäytyivät antamasta haastattelua tähän juttuun peläten työpaikkansa puolesta
Itsenäistä Viroa kutsutaan kovan kapitalismin koelaboratorioksi. Virolaiset ovat onnistuneet radikaalein toimin tekemään maastaan lähes velattoman, samaan aikaan kuin muut EU-maat kamppailevat velkojensa kanssa.
Tänä syksynä Viron talousuutiset ovat olleet varovaisen myönteisiä. Työttömyys ei enää lisäänny, vienti on lähtenyt kasvuun.
Mutta maksaako yhteisvaluuttaan siirtyminen tavallisille virolaisille takaisin sen, mistä he ovat joutuneet luopumaan? Vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy.
Pääministeri Ansipin mielestä vastaus on ’kyllä’. Yhteisvaluutta vetää Viroon ulkomaisia yrityksiä, kun niiden ei enää tarvitse maksaa valuutanvaihdosta. Investoinnit synnyttävät uusia työpaikkoja.
’Ei heti’, arvioi Estonian Business Schoolin vieraileva taloustieteen professori, amerikkalainen Robert Pefferly.
”Tavallisten ihmisten tilanne vaikeutuu ennen kuin se helpottuu. Palkat nousevat hitaammin kuin hinnat. Ulkomaankauppaa tekeville yrityksille euro tuo kuitenkin selvän helpotuksen”, hän sanoo.
Tallinnan vanhan kaupungin kellarikahvilassa entinen projektipäällikkö Piret nojaa kyynärpäätään pyöreään kahvilanpöytään.
Työpaikan ja yhteiskunnan turvaverkon läpi putoaminen pelotti ja hävetti häntä, mutta lopulta myös vapautti. Työttömyys on tarkoittanut Piretille myös lepoa ja henkistä heräämistä.
Piret tunnustaa, ettei enää tahdo takaisin entiseen, kiireiseen bisneselämäänsä. Hän haaveilee työstä terapeuttina hyvinvointialalla.
”Olen nyt onnellisempi kuin työskennellessäni yritysmaailmassa, vaikka en ihan vielä teekään sitä, mitä haluan.”
Kitty Kubo, Viron kehityssäätiön johtaja, totesi jokin aika sitten Ylen ohjelmassa Maailmanpolitiikan arkipäivää, että virolaiset ovat – jopa sairauteen asti – väsyneitä jatkuvaan kilpailemiseen ja individualismiin. Sama kuultaa läpi Piretin kertomuksesta.
”Ihmiset ovat juosseet ympyrää ja ovat hyvin uupuneita. Monet sanovat, että työttömyysaika on ollut heille hyväksi, antanut aikaa levätä. Kun ihmiset eivät ole niin väsyneitä, he alkavat ajatella, että on mahdollista rakentaa jotakin uutta”, sanoo Piret.
Tee on juotu, ja hän lähtee hoitamaan kahta konttausikäistä.
Tweet