Viimeiseen pisaraan

4.2.2009 16.40

Noora Jussila

Veden loppumisesta tulee maailmaanlaajuinen kriisi. Tuotteiden vesijalanjälki on jo isompi ongelma kuin hiilijalanjälki.

Vesi höyryää. Se on kuumaa ja tulee kovalla paineella. Pimeään ja kylmään aikaan on pakko ottaa aamulla kuuma suihku, jotta saa päivän edes jotenkin käyntiin. 15 minuuttia. Se on pitkä aika, mutta vettähän riittää. Vaan kuinka kauan?

YK:n arvion mukaan vuonna 2025 kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä kärsii vesipulasta. Olemme hyvää vauhtia matkalla kohti tuota arviota. Pohjavedet ovat käyneet vähiin jo monessa paikassa. Saudi-Arabiassa pohjavettä riittää enää noin 20 vuodeksi. Vesi uusiutuu, mutta tuskastuttavan hitaasti.

Konsulttifirma Pöyryssä hermostuttiin vedestä ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulla. Toimialajohtaja Petri Vasaran mielestä vedestä ei puhuta vieläkään tarpeeksi, vaikka se onkin viime aikoina alkanut nousta julkiseen keskusteluun.

”Aina on ollut joku aihe, joka on vienyt huomion vedeltä. Nyt siitä on ollut aika monessa paikassa juttua. Ehkä se on tekemässä läpimurtoaan”, Vasara sanoo.

Vasaran mielestä on hyvä asia, että ympäristötietoisuus on kasvanut. Huomio kuitenkin keskittyy liian suppeasti hiileen ja ilmaston lämpenemiseen.

”Luther sanoisi, että ihmiskunta nousee hevosen selkään ja putoaa yhdelle puolelle. Nousee sitten uudelleen ja putoaa toiselle puolelle. Ei ole hyvä, kun kaikki huomio keskittyy hiileen.”

”Vesi ei ole samalla tavalla globaalissa tietoisuudessa kuin ilmastonmuutos. Tarvittaisiin ehkä Al Goren seuraava elokuva. Ongelma on tiedossa, mutta se ei nouse esille”, Vasara sanoo.

Aamiaiseeni kuuluu kupillinen teetä ja kaurapuuro. Kaurapuuro on hyvä ruoka ilmaston kannalta ja teenkin hiilijalanjälki on pienempi kuin esimerkiksi kahvin. Ja nämähän säästävät vettäkin! Puuroannoksen keittämiseen kuluu kaksi desilitraa vettä ja teekuppi vetää 2,5 desiä.

Väärin. Teekupilliseeni on huvennut 35 litraa vettä jo ennen kuin kaadan kuuman veden teelehtien päälle. Ja vettä ne kaurapellotkin ovat tarvinneet.

Hiilijalanjälki alkaa olla tuttu jo yhä useammalle suomalaisellekin, mutta kuinka moni on kuullut vesijalanjäljestä?

Vesijalanjälki kertoo, paljonko vettä on mennyt jonkun tuotteen tuottamiseen. Siis sellaista vettä, jota olisi voitu käyttää myös esimerkiksi juomavetenä, peseytymiseen tai maanviljelyyn.

Vesijalanjälkiä ei ole laskettu vielä kovinkaan paljon, sillä niiden laskeminen alkoi vasta muutama vuosi sitten.

Jos hiilijalanjälkeä on arvosteltu siitä, että se riippuu liian paljon rajauksesta ja laskumenetelmistä, niin vesijalanjälki on vieläkin epävarmempi.

Lisäksi vesi- ja hiilijalanjälki ovat usein ristiriidassa keskenään. Jokin tuote on hyvä hiilen kannalta, toinen veden. Kahvikupillisen vesijalanjälki on suuri, hiilijalanjälki pieni. Viinilasillisen vesijalanjälki taas on pieni, mutta hiilijalanjälki suuri. Erot voivat olla isojakin.

Kummasta tavallisen kuluttajan sitten tulisi huolestua? Mistä tietää, käyttääkö vettä vai hiiltä tuhlaavia tuotteita?

”Sehän se ongelma onkin. Se on hyvin, hyvin vaikea kysymys. Jos keskitytään vain hiileen, unohdetaan kaikki tällainen punninta. On aika paljon vaadittu, että kaikki perehtyisivät niin syvälle näihin asioihin, että voisivat pohtia, että tällä hetkellä Kiinan pohjavesivarannot ovat kulumassa loppuun, nyt painotan vettä”, Vasara sanoo.

Vasaran mukaan vastuu onkin tutkijoilla, yrityksillä ja aktivisteilla, jotta saataisiin aikaan ymmärrettäviä ohjeita.

”Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta ongelmat ovat niin tärkeitä, että niitä on vain pakko yrittää selvittää. Luopua ei ainakaan saa. Viime aikoina lehdissä on ollut paljon sellaista kirjoittelua, että tuotteissa on liikaa vihreitä logoja ja ihmiset alkavat turtua. Rautalangasta vääntäminen on tarpeellinen keino. Kissojen on oltava siellä pöydällä, koska pöydän alla ne saavat vielä enemmän pahaa aikaan.”

Petri Vasaran mielestä vesi tulee nostaa vähintään yhtä suureksi ongelmaksi kuin hiili.

”On olemassa suora linkki ilmaston lämpenemisen ja veden välillä, mutta vedessä muutokset voivat tapahtua monta astetta nopeammin. Ihminen kuolee hyvin paljon nopeammin veden puutteeseen kuin ilmastonmuutokseen.”

Vesikriisissä kytevät myös ainekset sotilaallisiin yhteenottoihin. Kuljemme yhä lähemmäs niitä vesisotia, joita on pelätty jo kauan.

”Vesisodat voivat syttyä äkkiäkin, jos tulee todellinen vesipula. Siinä joko kuollaan janoon tai soditaan. Silloin sodan vaihtoehto voi tuntua houkuttelevalta.”

Kuivinta ja räjähdysherkintä aluetta on Lähi-itä.

”Siellä on monta valtiota, jotka olisivat toistensa kurkussa aika äkkiä.”

Suomeen akuutti vesipula ei pääse iskemään ainakaan yllättäen. Pohjavetemme ovat hyvässä kunnossa. Kansalliset vesivarannot eivät tosin paljon lohduta, kun kyseessä on globaali ongelma. Vesipula näkyy väistämättä kuitenkin myös Suomessa. Etelä-Euroopassa kärsitään kesäisin kovasta kuivuudesta, ja siellä kasvaa suuri osa Suomeen tuotavista hedelmistä ja kasviksista.

Eniten Euroopassa imee vettä maatalous, jonka pitäisikin pyrkiä vesitehokkaampiin tekniikoihin. Maataloutta tulee myös suunnata alueille, joilla se ei kuluta suurta osaa saatavilla olevasta vedestä. Siksi ei ole hyvä, että Etelä-Espanja tuottaa niin suuren osan Euroopan kasviksista ja hedelmistä.

Myöskään Afrikassa, Arizonassa, Uudessa Meksikossa ja Kaliforniassa vesitilanne ei ole hyvä. Suuren osan ongelmista on aiheuttanut ihminen omalla toiminnallaan.

”Kiinan kasvu on johtanut siihen, että tulee uusia laitoksia, joissa veden saamiseksi joudutaan menemään pohjaveteen ja populaa on todella paljon. Neuvostoliitossa saatiin idea, että viljelläänpä puuvillaa Keski-Aasiassa, ja nyt sieltä ovat järvet kuivuneet.”

Lasketaanpa. Suihku aamulla ja illalla. Hampaiden pesut. Yhdessäkään käyttämässäni vessassa ei ollut vedensäästömahdollisuutta. Aamiainen, lounas ja päivällinen. Neljä kuppia teetä, jo siihen menee 140 litraa vettä.

Onneksi en juo kahvia, sillä jo yhden kahvikupillisen vesijalanjälki on saman verran kuin neljän teekupillisen.

Joka kerta kun heittää ruokaa roskiin, heittää myös vettä menemään. Etenkin, jos heittää pois lihaa, sillä sen tuotantoon menee suunnattomia määriä vettä. Siis lisää huonoja uutisia lihansyöjille: liha on melkoinen ympäristösynti myös veden kannalta tarkasteltuna. Maatalous ryystää esimerkiksi Euroopassa jopa 70 prosenttia makeasta vedestä.

Vettä kuluu kaikkeen. Ja tässä vain ilmeisimmät. Puuvillateepaidan vesijalanjälki on 2 000 litraa, A4-paperiarkin 10 litraa. Mistä tinkiä?

Vasaran mielestä ensimmäinen askel on, että tajutaan veden oikeasti olevan ongelma.

”Olisi hyvä ryhtyä toimenpiteisiin ennen kuin tilanne on huutavan paha. Eihän mikään tuhlaaminen ole hyvä asia. Jos kuluttaa vähemmän, se maksaakin vähemmän.”

”Tärkeintä on, että joku saa nostetuksi veden aiheena esiin ja sitten sitä alettaisiin säästää. Onhan kierrätystietoisuuskin noussut kiitettävästi, vaikkei kukaan maksa siitä, että kartonkitölkit vie kierrätysastiaan. Yksinkertaisempaa on sulkea hana kuin lajitella jäte.”