Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
25.9.2009 11.48
Metsähallituksesta tehtiin valtion liikelaitos 1994. Pitkän linjan metsäaktivisti Matti Ikonen esitti jo tuolloin, että suuri osa Metsähallituksen metsistä pitäisi muuttaa valtion tuottotavoitteista vapaaksi kansallisomaisuudeksi.
Ikonen oli näkyvä hahmo jo Kuusamon metsäkiistan aikaan. Hän oli tuolloin 25-vuotias.
Nyt Metsähallitus on jälleen muutosten kourissa. Mahdollisesti jo ensi kuussa päätetään, muuttuuko liikelaitos valtion virastoksi vai erityisyhtiöksi.
Tapaamme Ikosen kanssa Sinebrychoffin puistossa Helsingissä, lähellä hänen nykyisen työnantajansa Greenpeacen toimistoa.
Ikonen on metsähallituksen tuottotavoitteista edelleen samaa mieltä kuin 15 vuotta sitten. Hänestä koko organisaatio pitäisi jakaa uudenlaisiin osiin ja perustaa virasto, joka hallinnoi valtion maita ja antaa hakkuuoikeuksia.
”Metsähallituksen metsätalouspuolesta voisi sitten tehdä vaikka osakeyhtiön, joka kilpailisi muiden hakkuita tekevien tahojen kanssa. Silloin ei olisi sellaista metsätalouden sisäistä painetta, että pitää aina löytää hakattavaa”, Ikonen sanoo.
Ikosen mielestä on älytöntä pyrkiä tekemään taloudellista voittoa valtion metsillä, koska samat metsät ovat avainasemassa suojelutavoitteiden saavuttamisessa ja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
”Puunmyyntitulot ovat kuitenkin todella pieni osa valtion budjetin rahoista. Metsähallituksen pitäisi olla sellainen, että rahaa ei siirretä ulos, vaan riittää, jos metsätaloudella saadaan Metsähallituksen muut toiminnot kustannettua.”
Ikonen suhtautuu metsäpolitiikan näkymiin pessimistisesti. Hänen mielestään ”kaikki” näyttää menevän huonoon suuntaan: alueellisen ympäristöhallinnon tulevaisuus on vaakalaudalla, samoin Metsähallituksen luonnonsuojelupuoli.
Ympäristöministeriö on Ikosen mukaan muuttunut nykyisen ministeri Paula Lehtomäen (kesk) aikana ympäristönsuojelun edistäjästä jarruttajaksi.
”Siellä on jopa kyselty sisäisesti, että kuka on antanut joitain tiettyjä tietoja luonnonsuojelujärjestöille. Suomessa asiakirjat ovat pääasiassa julkisia, mutta eihän niitä kukaan osaa kysyä, ellei tiedetä, mitä asiakirjoja on olemassa.”