Pettymysten kausi

7.9.2012 14.27

Lasse Leipola

Monella amerikkalaisella on marraskuun kuudentena päivänä vaikea valinta tehtävänään. Äänestyskopissa pitää päättää, kumpi pääehdokkaista on parempi: valtavien odotusten jälkeen pettymyksiä tuottanut demokraatti Barack Obama vai täysin toisenlaista Amerikkaa ajava republikaani Mitt Romney.

Vaikka ympäristökysymyksille ei vaalikamppailussa ole tilaa, tehdään äänestyskopeissa planeetan tulevaisuuden kannalta suuria päätöksiä.

Obaman ensimmäisen kauden piti hänen omien sanojensa mukaan merkitä käännekohtaa, jonka jälkeen merien nousu alkaa hidastua ja planeetta parantua. Moni, niin Yhdysvalloissa kuin sen ulkopuolellakin, halusi uskoa tähän, kun Obama astui virkaansa tammikuussa 2009. Silloin oli takana kahdeksan vuotta republikaanipresidentti George W. Bushin johdolla tehtyä öljynmustaa ympäristöpolitiikkaa.

Kolme ja puoli vuotta myöhemmin meret nousevat yhä ja planeetta sairastaa.

Mikä meni pieleen?

Vaikka moni hyvä aikomus on jäänyt Obaman kaudella puolitiehen, jotain myönteistäkin on tapahtunut.

Maailman energiajärjestön IEA:n mukaan Yhdysvaltojen päästöt ovat pienentyneet vuosina 2006–2011 peräti 7,7 prosenttia. Taustalla on öljyn korvaaminen energiantuotannossa maakaasulla sekä liikenteen päästöjen pieneneminen muun muassa bensiinin hinnan nousun, polttoainetehokkuuden parantumisen ja talouskriisin vuoksi.

”Yksityiskohdissa Obama on saanut paljon aikaan. Hän ymmärsi jo aikaisin, että on hyvin vaikeaa saada mitään suuria ympäristöasioita kongressin läpi. Se, että esimerkiksi polttoainetehokkuuden parantaminen vietiin läpi turvallisuusnäkökulmalla eli ulkomaisesta öljystä luopumisella, kertoo paljon sisäpoliittisesta ilmapiiristä”, sanoo Yhdysvaltoihin erikoistunut tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.

”Ympäristöpolitiikasta puhuttaessa usein unohdetaan Obaman talouden elvytyspaketti, jossa muun muassa puhtaaseen energiaan kohdistuneet osat olivat yhteensä kymmeniä miljardeja. Se ei ehkä ole valtavasti, jos sitä verrataan Pentagonin budjettiin, mutta sitä ei olisi saatu ikinä läpi erillään käsiteltynä.”

Jos Obaman ympäristöpolitiikka on ollut paljon suuria puheita ja vähän varovaisia tekoja, mitä tapahtuisi presidentti Mitt Romneyn ensimmäisellä kaudella?

Ainakin ympäristövirasto EPA:n alasajaminen ja kiistelty Keystone XL -öljyputki saisivat republikaanipresidentistä vahvan tukijan. Obamaan verrattuna Romney olisi muutenkin enemmän teollisuuden ja perinteisen energiantuotannon puolella.

Romneyn kampanjasivuilla käsitellään ympäristön suojelemista vain energiapolitiikkaa koskevassa artikkelissa ja siinäkin lähinnä varoittavana esimerkkinä Obaman politiikasta.

Romneyn kanta ilmastonmuutokseen on epäselvä eikä lausuntojen perusteella voi sanoa varmasti, uskooko hän, että ihmisen toiminta on lämpenemisen taustalla. On siis epätodennäköistä, että hän ajaisi kovinkaan aktiivisesti mitään toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tai kansainvälisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

”Romney muistaa kyllä mainita, että ympäristöstä pitää huolehtia, mutta se linkitetään aina siihen, ettei se saa uhata amerikkalaisten työpaikkoja”, Salonius-Pasternak sanoo.

Ensimmäisen kauden perusteella Obaman ympäristöpolitiikka on kauniisti sanottuna kilpailijaansa diplomaattisempaa. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta hän on ajanut monia ympäristön kannalta hyviä asioita kuten uusiutuvaan energiaan tai puhtaaseen teknologiaan liittyviä työpaikkoja.

Hän haluaa vähentää maansa riippuvuutta tuontiöljystä, joka tosin näyttää johtavan oikeasti puhtaiden vaihtoehtojen lisäksi myös kotimaisen öljy-, hiili- ja maakaasutuotannon pönkittämiseen. Esimerkiksi kotimainen öljyntuotanto on noussut Obaman kauden aikana korkeimmalle tasolle kahdeksaan vuoteen – ja tämä listataan hänen oman kampanjasivustonsa ympäristö- ja energiaosiossa erityisenä saavutuksena.

Salonius-Pasternak ei usko, että Obaman mahdollinen toinen kausi tuo mitään suurta muutosta maan ympäristöpolitiikkaan.

”Presidentit, jotka ovat saavuttaneet sisäpolitiikassaan jotain suurta, ovat tehneet sen ensimmäisellä kaudellaan tai aivan toisen kautensa alussa. Sen jälkeen Washingtonin ilmapiiri muuttuu hankalaksi, kun kaikki tietävät, ettei presidentti ole virassaan enää pitkään.”

Hänen mukaansa Obama voisi ehkä saada läpi jonkin suuren energiaan liittyvän uudistuksen, jos sitä ajettaisiin taloudellisten tai turvallisuuteen liittyvien perusteiden avulla.

Saavutetuista päästövähennyksistä huolimatta 300 miljoonaa amerikkalaista päästelee yhä runsaasti enemmän kasvihuonekaasuja kuin 500 miljoonaa eurooppalaista: yhteensä noin viisi gigatonnia. Se on noin kuudennes koko maailman päästöistä.

Yhdysvaltain merkitys on kuitenkin vielä paljon tuota kuudennesta suurempi. Eurooppa ei pysty yksin näyttämään esimerkkiä, jota Kiina tai muut kehittyvät taloudet haluavat seurata.

Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Yhdysvaltain politiikka on muuttunut Obaman kaudella, mutta muutos jäi pienemmäksi kuin Euroopassa odotettiin ja toivottiin. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Antto Vihman mukaan meno on ollut toisenlaista kuin Bushin valtakaudella, jolloin oli alusta asti selvää, ettei Yhdysvallat sitoudu mihinkään.

”Obaman aikana neuvottelutiimi vaihtui asiantuntevaan ja aktiiviseen joukkoon, joka on ihan eri tavalla mukana eikä vain huutele ’ei’. Pohjalla on kuitenkin yhä se, että asiat halutaan päättää itse tai korkeintaan kahdenkeskisissä neuvotteluissa”, sanoo kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan erikoistunut Vihma.

Yhdysvaltojen osalta pahin jarru, olipa kyse sitten kansainvälisestä ilmastokokouksesta tai kestävän kehityksen Rio+20-huippukokouksesta, on senaatti. Kansainvälisten sopimusten ratifioiminen nimittäin edellyttää Yhdysvalloissa, että kaksi kolmasosaa satapaikkaisesta senaatista äänestää sen puolesta.

”Ilmastosopimuksen osalta enemmistöä ei saada, elleivät samat tai samalla tavalla muotoillut velvoitteet koske myös Kiinaa ja Intiaa. Ilman tällaista oikeudellista symmetriaa Yhdysvallat ei ratifioi mitään. Ja vaikka tämä toteutuisi, ei ole siltikään varmaa, että Yhdysvallat ratifioisi sopimusta”, Vihma sanoo.

Lukuisiin kansainvälisiin ympäristöneuvotteluihin osallistunut kansainvälisten asioiden johtaja Jukka Uosukainen ympäristöministeriöstä sanoo, että vähitellen on alkanut vaikuttaa siltä, ettei Yhdysvallat enää usko sitovan sopimuksen mahdollisuuteen.

”Pääneuvottelija Todd Sternin kommentit ovat olleet tänä kesänä sellaisia, että nyt täytyisi saada joustoa tavoitteisiin. He hakevat siis ihan erilaista sopimuskonseptia kuin mihin on totuttu.”

Vaikka Kööpenhaminan ilmastokokous 2009 oli valtava pettymys, siellä saavutettiin merkittävä poliittinen julkilausuma, jossa tunnustettiin ensimmäistä kertaa päättäjätasolla yhteinen tavoite lämpenemisen rajoittamisesta kahteen asteeseen. Uosukainen muistuttaa, että tämä oli pitkälti Obaman ansiota.

”Yhdysvaltain vaalit ovat valtavan tärkeät. Jos hallinto vaihtuu, on vaikea nähdä edes nykyisen kaltaista kehitystä. Obama on kuitenkin sitoutunut 17 prosentin päästövähennykseen ja sen saavuttaminen näyttää ihan mahdolliselta, vaikka Yhdysvallat ei ole sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin ja maan talous kasvaa.”

Uosukaisen mukaan kansainvälisissä keskusteluissa on alettu pohtia jopa sitä, että Yhdysvallat jätettäisiin neuvotteluiden ulkopuolelle.

”Se on varteenotettava vaihtoehto, varsinkin jos hallinto vaihtuu.”

Vaikka presidentti voi ohjata Yhdysvaltoja haluamaansa suuntaan, ei hän voi tehdä suuria muutoksia ilman kongressia – siis senaattia ja edustajainhuonetta, joiden kokoonpanosta äänestetään samoissa marraskuun vaaleissa.

Yleisesti ottaen ympäristöasioihin suopeammin suhtautuvalla demokraattipuolueella on nykyisin satapaikkaisessa senaatissa 53 paikkaa. Siitä on kuitenkin aikamoinen hyppäys ratifioinnin edellyttämään enemmistöön. Varsinkin, kun paikoista vaihtuu yksissä vaaleissa vain kolmasosa, ja republikaanien 47 paikasta on esimerkiksi tänä syksynä pelissä vain 10.

Vihma muistuttaa, että vaikka puolueiden välillä on selvä ero, ei jakolinja kulje pelkästään puolueiden välillä.

”Demokraateistakin löytyy kovan linjan edustajia. On vallassa kumpi tahansa puolue, ratifiointi on vaikeaa.”

Myös todennäköisyys sille, että republikaanien riveistä löytyisi ympäristöherännäisiä, on pienentynyt huomattavasti. Pew-ajatuspajan kesäkuussa julkaiseman arvotutkimuksen mukaan 93 prosenttia demokraattien kannattajista oli vuonna 1987 ja on yhä edelleen sitä mieltä, että lakeja ja säädöksiä on kiristettävä ympäristön suojelemiseksi.

Republikaanien kohdalla väitettä kannattavien osuus oli romahtanut 25 vuodessa 86 prosentista 47 prosenttiin.

Tweet