Mietiskelevä Marta

1.2.2007 23.01

Lena Björklund

Marta tietää, että Kolumbia on tunnettu timanteista ja köyhyydestä.

Marta Virtasen, 8, tapaan kotonani. Se on luontevaa, koska olen hänen mummonsa. Marta istuutuu keittiön korituolissa ja puhuu nauhurille. Hän ymmärtää, ettei hän nyt puhu mummolle, vaan nauhurin kautta muille ihmisille.

Kun pyydän häntä kertomaan, mistä asioista hän elämässä pitää, hän mainitsee ensimmäisenä veljensä Mikon ja luokkatoverinsa. On viikonloppu ja Marta ajattelee jo maanantaita. Siinä päivässä on kivaa se, että koulussa on liikuntaa.

Nautinnollisinta koulussa on kuitenkin lukeminen. ”Toiseksi kivointa on äidinkieli”, Marta kertoo. Matematiikka on hankalampaa.

Tyhmää on se, että koulussa joskus kiusataan. Marta on toisella luokalla ja häntä ja hänen kaveriaan Brendaa härnää eräs viidesluokkalainen poika, joka välitunnilla kulkee jatkuvasti läheltä ja laulaa jotain tyhmää. Poika härnää kyllä muitakin. Viime aikoina se on kuitenkin vähentynyt.

Marta oli ajatellut puhua opettajan kanssa, jos härnääminen olisi jatkunut entiseen tapaan.

Marta on asunut Suomessa lähes koko ikänsä, mutta hän vietti pari ensimmäistä kuukauttaan synnyinmaassaan Kolumbiassa. Viime aikoina hän on alkanut ajatella, että olisi ehkä sittenkin halunnut asua Kolumbiassa. Asia tulee hänen mieleensä, kun kysyn ikävistä tai harmittavista asioista, niin kuin olen kysynyt kaikilta lapsilta.

Hän ei kuitenkaan ole varma, olisiko halunnut elää elämänsä Kolumbiassa vai ei. ”Ehkä olisin, ehkä en”, hän sanoo.

Marta tietää paljon synnyinmaastaan ja tuntee esimerkiksi maan lipun värit. ”Sininen on meri tai taivas, punainen on veri ja keltainen aurinko.” Näitä värejä Marta kutsuu Kolumbian väreiksi.

Marta kävi Juha-isän ja Helena-äidin kanssa Kolumbiassa kolmevuotiaana. ”Menin isän ja äidin kanssa Kolumbiaan hakemaan Mikoa, joka on nyt kuusi vuotta”, Marta kertoo matkan syyn. Hän ei muista matkasta kovin paljon, sen kuitenkin, että siellä oli herkullisia hedelmiä ja hotelli sijaitsi korkealla.

Hetken mietittyään Marta muistaa lisää. ”Oli paljon kauniita kukkia ja kolibrejakin. Siellä on timanttejakin. Kolumbia on kuuluisa siitä, että siellä etsitään timantteja. Sitten se on kuuluisa siitä, että ihmiset ovat niin köyhiä.”

Martalla on kaunis paksu kiharainen tukka. Kolumbiassa hänelle laitettiin pää täyteen pikkulettejä. Siitä hän piti kovasti.

Äiti ja isä ovat kasvattaneet Martan olemaan ylpeä synnyinmaastaan. He ovat kertoneet hänelle paljon Kolumbiasta ja vastanneet kun hän on kysynyt asioita, joita hän on halunnut tietää.

Nykyään Marta ajattelee aika usein sitä, että hänellä on Kolumbiassa isoveli. ”Hän on nyt 13-vuotias.”

Marta harrastaa pianonsoittoa ja on erittäin hyvä piirtämään. Muutama vuosi sitten hän kävi äitinsä kanssa kuvataidekurssin Suomenlinnassa. Muistona siitä kodin seinällä on loistavanvärinen taideteos tauluksi kehystettynä.

Marta pitää myös luonnossa olosta, ja metsäluonto alkaakin melkein kodin ovelta. Siellä lähimetsässä hän etsiskelee eläinten jälkiä. Viime syksynä hän löysi enimmäkseen värikkäitä lehtiä ja jäniksen papanoita.

Kesämökillä saaristossa Marta kerää mielellään sieniä ja marjoja äidin ja isän kanssa.

Entä mikä on kivaa? ”Kivaa on elää!” Marta riemuitsee. ”Kivaa on myöskin kaikki ruoka, paitsi purjososekeitto.”

”Mutta muuten mä tykkään kaikista ruoista”, hän sanoo väärinkäsitysten välttämiseksi.

Tweet