Katastrofisijoitus

20.11.2009 9.43

Vihreä Lanka

Hiilidioksidin talteenotto on järjettömän kallis kokeilu, joka on onnistuessaankin hyödytön sadan vuoden päästä. Sitä kannattaa silti yrittää.

Anna rahaa, niin rakennamme hiilivoimalan kylkeen kemiallisen pesulan, joka pesee laitoksen savuista hiilidioksidin pois.

Kuulostaa siltä kuin Aku Ankka yrittäisi ratkaista ilmastonmuutosta ja anoisi roposia Roope-sedältä.

Mutta ei: Aku Ankan sijaan valtiolta ja EU:lta rahaa pyytää pitkä ja hillitty mies, projektijohtaja Mikko Iso-Tryykäri Fortumista. Hän haluaa pystyttää hiilidioksidipesulan Suomen suurimman hiilivoimalan, Meri-Porin, yhteyteen.

Eivätkä Fortum ja Iso-Tryykäri ole ainoita, jotka haaveilevat hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnista, eli CCS-tekniikasta. Lyhenne tulee sanoista Carbon Capture and Storage.

Kivihiili on halpaa, sitä saa helposti ja sitä on paljon. Maailman energiajärjestelmä nojaa kivihiileen. Suomessa käytetystä energiasta kymmenesosa tuotetaan kivihiilellä.

Hiilidioksidin tupruttelu tulee kuitenkin kalliiksi ihmiskunnalle ja päästökaupan ansiosta kohta myös yrityksille. Siksi CCS on teollisuuden märkä uni. Suomessa sitä ajaa Fortumin lisäksi muun muassa Energiateollisuus.

Jos hiilidioksidipäästöt saadaan talteen, hiilen käyttöä voidaan jatkaa nykyistä huolettomammin.

Fortumin ja TVO:n yhdessä omistama Meri-Porin voimala esimerkiksi on Suomen suurimpia hiilidioksidin päästäjiä. Kun se vuonna 1994 rakennettiin, yritykset kyllä tiesivät ilmastonmuutoksesta ja hiilidioksidin tuhoisuudesta, mutta eivät välittäneet siitä. Hiilidioksidin talteenotto ei ollut taloudellisesti kannattavaa.

Sitä se ei ole vieläkään. Mutta kannattaako siihen sittenkin pumpata miljardeja euroja julkista rahaa?

”Tämä on ihan vanhan öljy-yhtiön näköinen”, Mikko Iso-Tryykäri hymähtää Fortumin massiivisesta pääkonttorista, kun hän kulkee sen avarassa aulassa.

Siitä mielikuvasta Espoon Keilaniemessä majaileva Fortum haluaa päästä eroon. Iso-Tryykärin johtama projekti on yksi askel tällä tiellä.

Otetaan hiilidioksidi talteen ja pestään se, kuulostaa helpolta. Nuori mies reppu olallaan puhuu kuitenkin hiljaa ja hillitysti, välttää ylisanoja eikä julista.

Ei kannatakaan. Iso-Tryykäri johtaa projektia, jossa ongelmia on kymmenkertaisesti ratkaisuihin nähden.

Hiilen talteenotto on sikakallista. Meri-Poriin suunniteltu talteenottolaitos maksaisi satoja miljoonia euroja.

Kun talteenotto aloitetaan hiilivoimalassa, laitoksen polttoaineenkulutus voi kasvaa yli kolmanneksella, sähköntuotantokustannukset voivat lähes kaksinkertaistua ja laitoksen investointikustannukset nousta yli puolella.

Ja kun hiilidioksidi viimein on saatu talteen, se pitää paineistaa, nesteyttää ja kuljettaa pois.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: hiilidioksidi pitää säilöä johonkin. Loppusijoituspaikassa hiilidioksidin pitää pysyä tuhansia vuosia niin, ettei se pääse karkaamaan takaisin ilmakehään.

Ja se hiilidioksidin määrä. Sitä on hirvittävästi.

Maailmassa tuotetaan vuosittain 28 miljardia tonnia hiilidioksidia, josta 40 prosenttia tulee hiilen polttamisesta.

VTT:n mukaan maailman hiilidioksidipäästöistä voidaan ottaa vuonna 2050 talteen jopa kolmannes. Silloin varastoitavaa kertyisi vuodessa 7 miljardia tonnia, yli 180 eduskuntatalollista päivässä.

Mikko Iso-Tryykärin Meri-Poriin puuhaama talteenottojärjestelmä poistaisi savukaasuista 1,25 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain, noin puolet voimalan päästöistä. Nesteeksi puristettuna tämä täyttäisi Helsingin Sanomatalon joka toinen kuukausi.

Ongelmia on, mutta onneksi Iso-Tryykärin ei tarvitse ratkaista niitä kaikkia yksin. Hiilen talteenottoa ja varastointia suunnitellaan ympäri maailmaa.

Eikä talteenotto ole mikään uusi idea.

Kun poksautat limsapullon auki, kasvoillesi purskahtava hiilidioksidi saattaa olla peräisin Neste Oilin öljynjalostamolta Kilpilahdesta. AGA ottaa siellä talteen hiilidioksidia prosessista, jolla Neste Oil valmistaa vetyä. Vedyn Neste käyttää öljynkäsittelyssä. AGA taas välittää hiilidioksidin edelleen virvoitusjuomateollisuudelle.

Yhdysvallat ja Kanada puolestaan vauhdittavat ehtyneiden öljylähteiden tuotantoa pumppaamalla niihin hiilidioksidia.

Hiilidioksidia on myös varastoitu. Norjassa pumpataan vuosittain miljoona tonnia maakaasutuotannossa erotettua hiilidioksidia teräsputkilla Pohjanmeren Utsiran muodostumaan, 800 metriä merenpohjan alle.

Iso-Tryykäri kollegoineen suunnittelee, että myös Fortumin kaasut varastoitaisiin Pohjanmeren pohjan alle, koska Suomen kallioperässä ei ole onkaloita, joihin hiilidioksidi voitaisiin syöttää.

Paineistettu hiilidioksidi on tarkoitus laivata Meri-Porista valtavilla, tätä tarkoitusta varten rakennetuilla tankkereilla. Yksi poltettu hiilitonni tuottaa yli kaksi tonnia hiilidioksidia.

Laivattavaa siis riittää, mistä pääsemme seuraavaan ongelmaan: varastotilaa on aina liian vähän.

Mahdollisia varastointipaikkoja hiilidioksidille ovat syvällä maan uumenissa sijaitsevat suolavesikerrostumat ja ehtyneet öljy- ja kaasukentät. Niissä hiilidioksidin pitäisi pysyä paikallaan seuraavat parisataatuhatta vuotta.

Loppusijoitukseen sopivien paikkojen arvioitu kapasiteetti pienenee koko ajan, koska osa paikoista todetaan käyttökelvottomiksi.

VTT:n erikoistutkijan Tiina Koljosen mukaan Euroopassa säilöntätilaa riittää noin 60 vuodeksi, jos päästöt pysyvät ennallaan.

Osa varastoista on pieniä, mikä tekee varastoinnista entistä kalliimpaa, koska jokainen sijoituspaikka pitää tutkia erikseen.

IEA ja kansainväliset konsulttiyhtiöt ovat arvioineet, että vuoden 2020 jälkeen talteenoton ja varastoinnin kokonaiskustannukset ovat noin 30–60 euroa jokaiselta vältetyltä hiilidioksiditonnilta.

”Julkisuudessa esitetyt hinta-arviot ovat kuitenkin erittäin epävarmoja. Parhaissakin arvioissa on kolmanneksen heitto molempiin suuntiin”, Koljonen sanoo.

Suomessa talteenotetun tonnin hinnaksi tulisi noin 60 euroa. Päästöoikeuden hinta on nyt 15 euroa hiilidioksiditonnia kohden. Päästöoikeuden hinnan pitää siis nousta nelinkertaiseksi, jotta hiilen talteenotto kannattaa Suomessa.

Hiilen talteenotto on kallista, hiilidioksidimäärät valtavat, varastointi kallista ja hankalaa.

Lisäksi CCS-tekniikka on tarpeellista vain 100–150 vuoden ajan. Sen jälkeen uusiutuvan energian tuotannon pitäisi jo olla kannattavaa. Maailman hiilivarannotkin alkavat silloin ehtyä.

Onko talteenoton kehittämisessä mitään järkeä?

Mikko Iso-Tryykäri katsoo pitkään silmiin ja vastaa: ”Tässä ei olisi mitään järkeä, jos hiilidioksidipäästöjä ei pitäisi saada nopeasti alas. Mutta kun pitää.”

”Hiilen talteenotto ei ole hokkuspokkus-ratkaisu, vaan yksi keino muiden joukossa. Tämä mahdollisuus on käytettävä, jos lämpötilan nousu pitää saada rajattua kahteen asteeseen”, Iso-Tryykäri sanoo varmana.

Samaa mieltä on myös VTT:n Tiina Koljonen.

”Tämä on vaihtoehto, jota ei missään tapauksessa saa nyt sulkea pois.”

Kun ilmastonmuutos on kerran kiihdytetty täyteen vauhtiin, hiilidioksidin talteenottoa on pakko yrittää.

Se vaatii poliitikoilta paitsi avokätisyyttä, myös kovia päätöksiä. Tekniikka pitää saada nopeasti kaupallistettua. Ja sen kannattavuus riippuu ilmastopolitiikasta. Talteenotosta tulee kannattavaa, jos päästöoikeuksien hinta nousee tarpeeksi korkealle.

Nyt on pakko karjaista EU apuun.

Jotta Fortumin ja Iso-Tryykärin projekti toteutuu, heidän pitää saada ennen kaikkea EU:n päättäjät vakuutettua siitä, että talteenottoa kannattaa kokeilla juuri Meri-Porissa.

EU haluaa rakentaa alueelleen 10–12 CCS-tekniikan koelaitosta vuoteen 2015 mennessä. Talteenoton kehittelemiseksi EU jakaa laitoksille 300 miljoonaa päästöoikeutta ilmaiseksi.

Jos päästöoikeuden hinta on 20 euroa, tukea tulee 6 miljardia euroa.

EU haluaa saada pilottilaitoksilla CCS-teknologian nopeasti kaupalliseen käyttöön.

Meri-Porin laitos on yksi noin viidestätoista laitoksesta, jotka kisaavat EU:n rahoituksesta. Laitokset valitaan vuonna 2011. Siihen asti Iso-Tryykäri kollegoineen on kiireinen ja lentää lepattelee Brysselin ja Helsingin väliä.

Vaikka hiilidioksidin varastointi ja kuljetus on kalliimpaa Suomessa kuin Keski-Euroopassa, Iso-Tryykärin mukaan Meri-Porilla on hyvät mahdollisuudet päästä ohjelmaan mukaan.

”Meri-Porissa talteenotto rakennetaan laitoksen perään ja se voidaan sen jälkeen kopioida mihin tahansa voimalaitokseen. Laitoksella on vielä 20 vuotta käyttöikää, joten investointi ei mene hukkaan. Toisaalta emme joudu rakentamaan voimalaa alusta asti, niin kuin jotkut kilpailijat”, Tryykäri luettelee.

EU:n tuki kattaisi noin puolet talteenoton kustannuksista Meri-Porissa. Loput pitäisi saada Suomen valtiolta, Fortumin ja TVO:n tutkimus- ja kehitysrahoista sekä yhteistyökumppaneilta.

Palkkiona uhraukselle on, että jos talteenotto saadaan toimimaan, sillä on valtavat markkinat maailmalla. Siksi EU:n demo-ohjelmaan pääsy voi olla Fortumille suurempi onnenpotku kuin kolmannen ydinvoimaluvan saaminen.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA on laskenut, että hiilidioksidipäästöjen puolittaminen vuoteen 2050 mennessä tulee 70 prosenttia kalliimmaksi ilman CCS:ää, kaikista sen kustannuksista huolimatta. IEA:n mukaan CCS on otettava käyttöön myös biovoimaloissa sekä sementti-, teräs- ja kemiantehtaissa.

Siksi myös muut kuin EU ovat käyneet aluksi epätoivoiselta vaikuttaneen ongelman kimppuun. Barack Obaman hallinto on luvannut antaa 3,4 miljardia dollaria CCS:n kehitystyöhön.

Jos Meri-Pori pääsee kehitystyöhön mukaan, Fortumilla on kädessään avain uuteen kultakaivokseen. Jos se ei pääse mukaan EU:n ohjelmaan, talteenottolaitos tyssää siihen.

”Se olisi iso pettymys”, Iso-Tryykäri sanoo vakavana.

Hiilen talteenottoteknologiassa on paljon hyviäkin puolia. Se ei esimerkiksi ole nirso. Tekniikkaa voidaan käyttää minkä tahansa piipun päässä, myös biopolttolaitoksissa.

Niissä piileekin Suomen loistava tulevaisuus.

Jos myös biopolttoaineet saadaan päästökaupan piiriin, Suomen hiilidioksidipäästöluvut voivat painua äkkiä miinukselle.

Biopolttoaineiden päästökerroin on kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan nyt pyöreät nolla, koska esimerkiksi metsä sitoo kasvaessaan saman verran hiilidioksidia kuin sitä polttaessa vapautuu.

Jos vaikkapa puuhakkeen poltosta otetaan hiilidioksidipäästöt talteen, on päästökerroin miinusmerkkinen.

Paljon bioenergiaa käyttävien Suomen ja Ruotsin energiantuottajat, myös Fortum, voisivat tahkota tällä rahaa. Jos päästöoikeuden hinta on esimerkiksi 20 euroa, biopolttoaineita käyttämällä säästettäisiin tämä summa. Negatiivisen päästön myymisellä sitä tarvitsevalle hiililaitokselle ansaittaisiin vielä 20 euroa lisää.

”Suomelle bio-CCS ja biopolttoaineiden sisällyttäminen päästökauppaan olisi erittäin kannattavaa. Sellutehtaissa, suuren kokoluokan yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa ja bio-turvekattiloissa bio-CCS toimisi mainiosti”, Tiina Koljonen sanoo.

Ympäristöjärjestöt, muun muassa Greenpeace, ovat kritisoineet hiilidioksidin loppusijoituksen epävarmuutta ja sitä, että CCS vie rahat ja mielenkiinnon uusiutuvan energian kehitystyöstä.

Ainoa ympäristöjärjestö, joka on avoimesti liputtanut CCS:n puolesta, on norjalainen Bellona. Se on kehittänyt hiilidioksidin loppusijoitusmenetelmän, jota Norjassa käytetään.

Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen on sitä mieltä, ettei CCS:n kehittämiseen pidä upottaa julkista rahaa. Voimalaitosten pitäisi kehittää tekniikka omalla riskillä.

Iso-Tryykärin mukaan omalla riskillä kokeilu ei nyt onnistu.

”Jos päästöt halutaan nopeasti alas, tarvitsemme julkista tukea”, Iso-Tryykäri perustelee.

Samaa sanoo Tiina Koljonen.

”Energiantuottajilla ei ole intressiä lähteä kokeilemaan tätä ilman taloudellisia kannustimia.”

Jos minä olisin sijoittaja, en panisi lanttejani tähän projektiin. Toivon kuitenkin, että muut panevat.

Seuraavaksi meidän on siis puolustettava kallista investointia hiilivoimalan perään. Kaikki barrikadeille hiilen talteenoton puolesta!

Mikko Iso-Tryykäri varoittaa kuitenkin, ettei taistelu tulee olemaan helppo:

”Maailmanlaajuista energiajärjestelmää täytyy muuttaa merkittävästi. Se ei ole helppoa. Mikään muukaan ei ole helppoa. Helppoja ratkaisuja ei ole.”

Tweet