Hyvästi jätteet

27.2.2009 10.06

Riikka Lamminmäki

Jäte on raaka-ainetta väärässä paikassa. Materiaalit on käytettävä tehokkaammin, jottei kaatopaikalle päädy täysin käyttökelpoista kamaa, eikä öljy lopu kesken kaiken.

Yhden kännykän valmistamiseen kuluu suurin piirtein 46 kiloa uusiutumattomia luonnonvaroja. Mutta entäpä jos kännykkä kasattaisiin jätteestä? Uutta alumiinia metallikuorien materiaaliksi ei tarvitsisi kaivaa maaperästä eikä piirikortti köyhdyttäisi kuparivarantoja.

Mahdollista se olisi, lupaa Nokian viime joulukuussa esittelemä kierrätyskännykkä, jonka kuorimateriaaleista puolet on kierrätettyjä. Myös japanilaisista Fuji Xeroxin kopiokoneista 88,8 prosenttia voidaan käyttää uudelleen materiaaleina.

Raaka-aineita tehokkaammin käyttävät tuotantoprosessit ovat kuitenkin vielä yksittäistapauksia: yli 90 prosenttia niistä luonnonvaroista, joita ihminen ottaa käyttöön, muuttuu jätteeksi jo ennen kuin niistä on valmistettu ruokaa, koneita, tavaroita tai kulkuneuvoja.

Suomessa käytettiin vuonna 2006 yhteensä 580 miljoonaa tonnia luonnonvaroja, mikä oli yli puolitoista kertaa enemmän kuin vuonna 1970. Se tarkoittaa keskimäärin 110 tonnia yhtä suomalaista kohden.

Jatkuvasti lisääntyvä tavaratuotanto ja kulutus tarkoittaa entistä suurempia päästöjä ja vaikutuksia ekosysteemeihin. Se johtaa puhtaan veden puutteeseen, öljyn hupenemiseen ja ilmastonmuutokseen. Kestävä luonnonvarojen kulutustaso globaalisti olisi noin puolet nykyisestä.

Uuden luonnonvarapolitiikan haasteena on pisteen laittaminen käyttökelpoisten materiaalien tuhlaukselle: ne eivät saa päätyä jätekasoiksi tai päästöinä ilmaan, vaan raaka-aineet on saatava takaisin kiertoon.

Raaka-aineiden tehokkaampaa käyttöä edistämään synnytettiin edellisen hallituksen päätöksestä niin kutsuttu Materia-Motiva. Motivan materiaalitehokkuusyksikkö perustettiin Motivan energiatehokkuuspalveluiden rinnalle kehittämään palveluja, työkaluja ja toimintatapoja materiaalitehokkuuden edistämiseen yrityksille ja julkiselle sektorille.

Materiaalimission messiaaksi rekrytoitiin toissa vuonna mies, joka nyt avaa Motivan neuvotteluhuoneen oven, ojentaa kättään, toivottaa tervetulleksi ja aloittaa saarnan.

Motivan materiaalitehokkuusyksikön päällikkö, Henrik Österlund listaa kolme isoa syytä raaka-aineiden käytön tehostamiseen.

Talous, luonnonvarojen kestävä käyttö ja ympäristö. Mutta tärkein niistä on talous.

”Materiaalien käyttö maksaa ja vaikuttaa yritysten tuottavuuteen ja kilpailukykyyn. Talousnäkökulmaa kannattaa pitää esillä, koska se on yrityksille selvä asia. Siitä on helppo puhua”, Österlund sanoo ja oikaisee kravattiaan.

No puhutaan siitä sitten, talousnäkökulmasta.

Österlund kaivaa muistiinpanonsa esiin, ottaa uutistenlukijan ilmeen ja alkaa puhua pitkillä, teknisillä termeillä asioista, jotka liittyvät materiaalien käytön vähentämiseen, optimoimiseen ja uudelleen käyttämiseen.

Yksinkertaistaen viesti on tämä: raaka-aineiden tuhlaaminen ja tuhlatun raaka-aineen kierrättäminen aiheuttaa kahdet kustannukset sen sijaan, että molempien kustannusten syntyminen estettäisiin raaka-aineiden säästeliäällä käytöllä.

Materiaalienkäytön tehokkuus on siis rakennettu sisään tuotannon logiikkaan, mutta jostain syystä logiikka ei tunnu täysin pelaavan.

Österlundin mukaan vika ei niinkään ole tahdossa kuin hoksottimissa: yritysten on usein vaikea nähdä tehostamisen ja tuunaamisen mahdollisuuksia.

”Lisäksi organisaatiot on vedetty ohuiksi, joten niillä ei välttämättä ole aikaa paneutua pitkän aikavälin tehostustoimiin juoksevien asioiden lisäksi.”

Motivan kouluttamat konsultit auttavat tuotantolaitoksia laskemaan materiaalitaseensa, eli sen, mitä raaka-aineita yritykseen uppoaa ja mitä tuotteita, jätteitä ja päästöjä siitä syntyy.

Konsultti purkaa taseen palasiin ja katsoo tarkemmin, millaisia sisäisiä materiaalikiertoja tuotantolaitoksessa on. Kilopohjaiset materiaalivirrat käännetään talouden kielelle, eli lasketaan, missä eurot liikkuvat.

Katselmuksessa yritykset saattavat huomata, että tuotantoon käytetään liian puhtaita kemikaaleja tai mineraaleja, jotka aiheuttavat turhia kuluja. Tai että prosessissa tulee puhtaita jäämiä, jotka voidaan palauttaa kiertoon tuotantolaitoksen omaan prosessiin.

Innovaatiot voivat mahdollistaa myös jäämien prosessoimisen jonkin toisen tuotteen raaka-aineeksi. Esimerkiksi paperiteollisuuden jätteenä syntyvästä ligniinistä on polttohävittämisen sijaan mahdollista valmistaa raaka-ainetta, jota voidaan käyttää biohajoavana vaihtoehtona muoveille.

Tehostamiskohteita löytyy katselmuksen perusteella yleensä useita. Niistä seulotaan esiin parhaat sen perusteella, kuinka nopeasti satsaus maksaa itsensä takaisin.

Österlund siis herättelee yrityksiä toimimaan omaksi edukseen – ja samalla suojelemaan ympäristöä.

”Niukkuus on liiketoiminnallinen mahdollisuus. Esimerkiksi vesivaroista on jo puutetta maailmalla. Suomessa on paljon veteen liittyvää osaamista, jota voisi nyt viedä maailmalle ja hyödyntää.”

Miehen puheessa kuuluu tekniikka ja ekonomia, ei politiikka ja ekologia. Jonkun tai jonkin täytyisi vielä herättää poliitikkojen hoksottimet, sillä toimintatapojen muutoksen on levittävä yksittäisiä yrityksiä laajemmalle.

On arvioitu, että yritysten materiaalitehokkuutta parantamalla Saksassa voitaisiin saavuttaa 13 miljardin euron vuotuiset säästöt. Suomessa vastaavia laskelmia ei ole tehnyt vielä kukaan.

Tärkeitä lukuja on kuitenkin luvassa. Maaliskuun puolivälissä Suomen ympäristökeskus julkistaa Envimat-hankkeensa tulokset. Tutkijat ovat selvittäneet suomalaisen tuotannon ja kulutuksen materiaalivirtojen elinkaariaikaiset ympäristövaikutukset toimialoittain ja tuoteryhmittäin.

Myös Sitran luonnonvarastrategiaryhmän on määrä luovuttaa työnsä tulokset pääministeri Matti Vanhaselle huhtikuun alussa. Ryhmä pohtii Suomen luonnonvarojen käyttöä ja ohjausta, eli sopivan napakoita keppejä ja maistuvia porkkanoita. Strategiassa on tarkoitus laatia ehdotukset myös toimenpiteiden aikatauluiksi ja toteuttajiksi.

Österlundin mukaan nämä hankkeet eivät ehkä yksin riitä sysäämään poliittista tahtoa uudelle vaihteelle mutta ainakin ne avaavat näkymiä, joista syntyy keskustelua.

Eri maissa valtio on ohjannut tehokkaampaan materiaalienkäyttöön lähinnä suostuttelemalla. Sääntelyyn päätyneissä maissa toimijat ovat usein saaneet valita, kuinka saavuttavat valtion asettaman tavoitteen. Japanissa ja Australian Victorian osavaltiossa on kuitenkin säädetty materiaalitehokkuudesta myös lailla.

Henrik Österlund on käynyt tutustumassa Japanin Reduce, Reuse and Recycle -politiikkaan ja kertoo vaikuttuneensa maan systemaattisesta otteesta materiaalitehokkuuteen ja japanilaisten poliitikkojen sitoutumisesta siihen. Hän ei kuitenkaan usko, että Japanin-malli sellaisenaan sopisi Suomeen.

Österlund on ollut mukana Sitran luonnonvarastrategiaryhmässä muttei ole äänekkäin nykysysteemin kriitikko. Haastattelussa hän aloittaa usein lauseensa ”sehän onkin kiinnostava kysymys” – ja väistää vastaamisen. Hän ei halua nostaa esiin yksittäisiä toimialoja, esimerkkejä tai konkreettisia toimenpiteitä materiaalitehokkuuden parantamiseksi.

Österlund suhtautuu varovaisen positiivisesti siihen, että valtio tukisi materiaalitehokkuuteen panostavia investointeja mutta ei lähde pohtimaan, pitäisikö myös verotusta muuttaa.

”Ponnistan teknisestä näkökulmasta ja olen enemmän sisällä tehostamisen kuin politiikan keinoissa.”

Vaikka neuvotteluhuoneen pöydässä ei istukaan yhteiskunnallinen visionääri, Österlundilla on selvä näkemys siitä, ettei vastuuta asiassa saa sysätä kuluttajille.

”Kyllä järjestelmän on oltava sellainen, että se ohjaa tekemään hyviä ratkaisuja huomaamatta.”

Ja sehän riittäisi.

Tweet