Talvivaara myytiin suurilla sanoilla

2.10.2014 11.00

Sammeli Heikkinen

Talvivaaran kaivososakeyhtiön tarina jatkuu viime ajoista tutuksi tulleena nilkutuksena. Talvivaaran emo- jat tytäryhtiön velkasaneeraussuunnitelman laatinut Pekka Jaatinen arvioi, että Talvivaarasta voi tulla elinkelpoinen.

Siis jos melkein kaikki velat jätetään maksamatta ja uutta ulkopuolista rahaa saadaan satoja miljoonia euroja. Miten tämä käytännössä tapahtuisi ja kuka kaiken maksaisi, on täysin auki. Aikaa rahojen ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen on joulukuuhun.

Nyt on ehkä vaikea muistaa, mutta Talvivaaraa pidettiin pitkään suurena kaivosihmeenä, joka alkaa jauhaa rahaa aina viimeistään ensi vuonna. Talvivaara on tarina. Ja tarinassa voidaan luvata melkein mitä vain. Vihreä Lanka kertoo, miten Talvivaara myytiin.

Miten Talvivaara sai sijoittajat sijoittamaan?

Talvivaaraa myytiin alusta lähtien sijoittajille suuruudella. Rakentaminen alkoi 2007, mutta rahoitusta kerättiin jo aiemmin.

Ensimmäisessä taloustiedotteessaan vuoden 2006 elokuussa yhtiö kehuu Talvivaaran nikkeliesiintymää yhdeksi Euroopan suurimmista. Toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo, että rahoitus mahdollistaa ”maailmanluokan organisaation” rakentamisen.

Seuraavan vuoden joulukuussa yhtiö kertoi havainneensa, että malmio on aiemmin arvioitua suurempi.

”Mineraalivarantojen lisäyksen myötä Talvivaaran asema sekä yhtenä maailman suurimmista nikkelikaivoksista että kansainvälisesti merkittävänä sinkin tuottajana vahvistuu entisestään.”

Näin tiedotti kaivosyhtiö, joka ei ollut tuottanut grammaakaan metallia. Rakennustyöt olivat kesken. Samana vuonna Perä sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa:

”Hyvällä tarinalla myydään, ei faktoilla. Samat asiat voidaan esitellä valehtelematta, monella tavalla. Puoliksi tyhjä, puoliksi täynnä.”

Mistä ensimmäiset sijoittajat tulivat?

Ensiksi Talvivaara sai rahaa ulkomailta ainakin yhtä paljon kuin Suomesta. Ensimmäisellä rahoituskierroksellaan 2006 kaivosyhtiö sai 33 miljoonaa euroa brittiläisiltä Eton Park ja Tisburu Capital Management -rahoitusyhtiöiltä sekä Suomen teollisuussijoitukselta ja työeläkevakuutusyhtiö Varmalta.

Talvivaaran legendat -jaksossa viime vuonna Ylen Mot-ohjelma haastatteli Lontoon Cityssä rahaston johtajana toiminutta Roddy Campbellia, joka sanoi epäilleensä Talvivaaran hypeä alusta lähtien.

Campbellin mukaan yhtiön esitykset olivat täynnä ylisanoja, mutta myöhemmin esimerkiksi vuosineljänneksille asetettuja tavoitteita ei täytetty. Pekka Perän rauhallista esiintymistä Campbell kehuu luottamusta herättäväksi.

”Uskoimme mielellämme, että Perä tekisi kaikkensa.”

Talvivaaran piti tehdä vaikutus Lontoon Cityssä, sillä yhtiö listautui kaupungin pörssiin 2007, kaksi vuotta ennen Helsinkiä. Talvivaara keräsi Lontoon listautumisestaan yli 300 miljoonaa euroa.

Kaivosyhtiön alkuvuosien omistusrakenne ei ole selvä, sillä tiedot ennen Suomen pörssilistautumista puuttuvat. Lontoon pörssitarinalle tuli loppu tänä vuonna, kun velkasaneeraukseen ajautunut yhtiö uloslistautui Cityn pörssistä.

Mitä Suomessa luvattiin?

Helsingin pörssiin Talvivaara listautui 2009. Britanniassa toiminut täky houkutti Suomessakin. Antitiedot ovat ohuet: esimerkiksi erillistä antiesitettä ei laadittu lainkaan. Yhtiön mukaan tämä ei ollut tarpeen, sillä kyseessä oli alle kymmenen prosentin anti.

Listautumisannin tiedotteessa ja esittelypapereissa todetaan lyhyesti biokasaliuotuksen toimivan odotusten mukaan. Seuraavalle vuodelle lupaillaan 30 000 tonnin nikkelituotantoa, vuodelle 2011 noin 40 000 tonnia ja vuodelle 2012 peräti 50 000 tonnia.

Näin siitä huolimatta, että yhtiön ympäristöluvassa 30 000 tonnia oli suurin sallittu tuotantomäärä. Koko antia perusteltiinkin kaivoksen laajentamisen rahoittamisella.

Toimittaja Juha Kauppisen Long Play -julkaisuun kirjoittaman Nopeammin, syvemmälle, tuhoisammin -jutun mukaan tilanne kaivoksella oli jo tuolloin osittain kriisiytynyt, sillä kaikki jouduttiin tekemään kovalla kiireellä, osin työ- ja ympäristöturvallisuudesta piittaamatta.

Talvivaara jatkoi kovien tuotantoennusteiden julkaisua pitkään. Niitä ei saavutettu. Vuoden 2011 lopussa Vihreä Lanka laski Talvivaaran arvioineen tuotantonsa valtavasti yläkanttiin. Alkuperäisarvioiden mukaan kolmen ensimmäisen vuoden aikana nikkeliä olisi pitänyt tulla liki satatuhatta tonnia. Kaivos jäi neljännekseen siitä.

Tähän mennessä Talvivaara ei ole päässyt kertaakaan lähellekään 30 000 tonnin vuosittaista nikkelituotantoa. Paras tulos, 16 000 tonnia, on vuodelta 2011.

Miksi bioliuotus on tärkeää Talvivaarassa?

Suuruuden lisäksi toinen olennainen myyntivaltti oli niin sanottu biokasaliuotus. Talvivaaran malmi on köyhää ja muita rikastusmuotoja ajatellen hankalassa muodossa. Kasaliuotus on nykytiedoilla ainoa tapa jalostaa Talvivaaran malmia niin, että se voisi olla kannattavaa.

Liuotusprosessissa rikkihapotettua lientä valutetaan hienoksi murskatusta malmista pinottujen kasojen läpi. Bio-etuliite johtuu siitä, että metallin liuotuksen hoitavat Talvivaaran maaperän bakteerit.

Kaivosyhtiö onkin kaupannut menetelmää luontoa säästävänä. Yleensä julkisissa puheissa kaivoksen edustajat ovat unohtaneet mainita, miten valtavia määriä kemikaaleja tarvitaan siihen, että olot pysyvät sopivina malmia liuottaville bakteereille.

Esimerkiksi vuosina 2011–12 kaivosyhtiö käytti kertomansa mukaan keskimäärin 750 000 tonnia kemikaaleja vuodessa.

Bioliuotuksen ja koko kaivoksen toiminnan ja kannattavuuden kannalta yksi luku on olennainen: liuotuskasoilta metallitehtaalle tulevan liemen nikkelipitoisuus.

Metallitehdas voi käsitellä tietyn määrän liuosta tunnissa – Talvivaaran mukaan noin 1750 kuutiota eli 1,75 miljoonaa litraa. Mitä enemmän liuoksessa on nikkeliä, sitä korkeampi on tuotanto. Talvivaaran toimintapäivityksen mukaan kesällä nikkeliä oli suurin piirtein gramma litrassa, eli tunnissa maksimivirtaamalla tehdas saisi tästä liemestä 1750 kiloa nikkeliä.

Jos metallitehdas toimisi koko vuoden joka ikinen tunti maksimiteholla, Talvivaaran tuotanto olisi noin 15 000 tonnia nikkeliä. Siis noin puolet siitä, mihin piti päästä vuoden 2009 tienoilla.

Käytännössä metallitehdas on parhaimmillaan toiminut noin 1350 kuution keskivirtaamalla tunnissa. Jos tehdas toimisi noin hyvin koko vuoden, gramman nikkelipitoisuudella litrassa päästäisiin 12 000 nikkelitonnin vuosituotantoon.

Kaivoksen alkuvuosina puhuttiin kolmen gramman pitoisuudesta tavoitteena. Sillä kaivos voisi tuottaa yli 30 000 tonnia nikkeliä ja olla kannattava. Kolmen gramman tavoite on yhtiön antamien tietojen mukaan saavutettu vain noin kuukauden ajan kesällä 2011.

Lyhyellä aikavälillä nikkelin hinnan vaihtelut vaikuttavat kannattavuuteen. Vuoden 2013 lopulla yhtiön rahoitus- ja talousjohtaja Saila Miettinen-Lähde arvioi, että silloisella 11 000 euron tonnihinnalla nikkeliä pitäisi tuottaa noin 30 000 tonnia vuodessa, jotta yhtiö pääsisi plussan puolelle.

Sen jälkeen nikkelin hinta nousi. Viime kuukaudet se on pyörinyt 15 000 euron tuntumassa. Laskennallisesti tuohon hintaan 22 000 tonniakin voisi riittää voiton tekoon. Syyskuussa hinta on taas ollut laskussa.

Kaivoksella on jo pitkään ollut hiljaista, sillä suuri osa henkilöstöstä on lomautettuna, eikä uutta malmia ole louhittu, murskattu tai kasattu viime vuoden marraskuun jälkeen. Näin yhtiö on säästänyt kuluissa. Liuotustulos on heikentynyt loppukevään jälkeen, kun uutta malmia ei ole tullut.

Talvivaara on rakennettu suureksi kaivokseksi bioliuotuksen varaan. Jotta se toimisi toivotulla tavalla, bioliuotuksen pitäisi toimia tehokkaasti ja malmintuotannosta pitäisi tulla uutta tavaraa nopeaan tahtiin.
Jos bioliuotus ei toimi, edes mahdollinen valtion tuki ei pitkän päälle pelasta kaivosta.

Ketkä Talvivaaraa omistivat ensin? Entä nyt? 

Helsingin listautumisesta osakkeenomistajatiedot löytyvät Talvivaaran sivuilta maaliskuusta 2009 lähtien. Tuossa vaiheessa vielä 43 prosenttia firmasta oli ulkomaalaisten ja omistuksen peittävän hallintarekisterin suojasta operoivien suurten varainhoito- ja sijoitusfirmojen sekä kansainvälisten finanssiyhtiöiden salkussa.

Neljänneksen omisti toimitusjohtaja Pekka Perä. Muiden yksityishenkilöiden omistuksessa oli vain yhdeksän prosenttia.

Tämän vuoden elokuun lopussa ulkomaisille ja hallintarekisteröidyille yhtiöille oli merkitty vain kymmenes Talvivaarasta. Suurin omistaja on Suomen valtio Solidiumin kautta 15 prosentilla, toiseksi suurin Talvivaara itse 10 prosentilla, ja Pekka Perällä on enää 3,5 prosenttia yhtiöstä. Kotitaloudet omistavat 55 prosenttia osakkeista. Tuottoa hakeva ulkomainen raha on valunut ulos, suomalaisten sijoittajien raha sisään.

Suurin myllerrys omistussuhteissa tuli 2013, kun kaivososakeyhtiön jättiannissa laskettiin liikkeelle 1,6 miljardia osaketta. Koko aiempi osakemäärä oli alle 300 miljoonaa, joten kaikki vanhat omistukset liudentuivat mitättömiksi.

Tämän vuoden kesäkuussa Talvivaara suuntasi maksuttoman osakeannin kaivosyhtiölle itselleen. Talvivaara sai yhdeksän prosentin osuuden osakkeista. Muiden omistajien osuus kutistui. Solidiumin siivu liudentui liki 17 prosentista 15:een.

Mitä Talvivaara on tähän mennessä maksanut veronmaksajille?

Mot-ohjelma laski 2013, että valtio oli antanut Talvivaaralle 52 miljoonaa euroa radan, sähköistyksen ja muun infrastruktuurin rakentamiseen. Lisäksi valtion vientitakuulaitos Finnvera on antanut yhtiölle 50 miljoonan lainan.

Valtion sijoitusyhtiö Solidium on ostanut Talvivaaran osakkeita 150 miljoonalla eurolla. Solidiumin seurannan mukaan se osti vuoden 2011 kesäkuussa Outokummulta 60 miljoonalla noin neljän prosentin siivun Talvivaarasta. Toinen runsas neljä prosenttia haalittiin markkinoilta ja osakeannista syksyllä ja keväällä 2011. Hinta oli 43 miljoonaa euroa.

Vuoden 2013 suurannissa Solidiumin rooli oli merkittävä. Valtionyhtiö suostui polttamaan liki 50 miljoonaa euroa ja lähes tuplaamaan omistusosuutensa. Näin valtiosta tuli Talvivaaran suurin omistaja.

150 miljoonalla eurolla valtio on saanut 15 prosenttia kaivosyhtiös­tä. Omistuksen arvo on nyt noin 18 miljoonaa.

Perä, alle vuoden toimitusjohtajana toiminut Harri Natunen ja kaksi muuta Talvivaara-pomoa ovat saaneet syytteen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Mitä Talvivaarassa on tehty? Syytteet perustuvat laajaan ja pitkään kestäneeseen poliisitutkintaan. Esitutkintapöytäkirjoja ei ole toistaiseksi julkaistu, mutta Long Play -julkaisu sai ne haltuunsa.

Long Playn jutun perusteella Talvivaaran johto tiesi kaivoksen ympäristöongelmista – muun muassa massiivisista mangaani-, sulfaatti- ja natriumpäästöistä jo 2009, siis kaivoksen ensimmäisenä varsinaisena toimintavuonna. Johto ei Long Playn mukaan reagoinut ongelmiin.

Vihreän Langan hieman myöhemmin ilmestyneessä jutussa todettiin, että kohonneet päästöarvot näkyvät myös kaivoksen tarkkailussa 2009 lopulla. Ympäristöongelmista kerrottiin sijoittajille keväällä 2012 julkaistussa toimintakertomuksessa, jossa väitettiin, että ongelmat oli havaittu vasta vuoden 2010 lopulla ja niihin oli reagoitu heti.

Perän ja muiden johtoportaan henkilöiden syytteet liittyvät oikeuden tiedotteen perusteella ainakin näihin jätevesiongelmiin ja myös siihen, että Talvivaaran lupahakemuksessa kaivoksen päästöistä annettiin todellisuutta matalampi arvio.

Tärkeä osuus rikosjuttua on myös vuonna 2012 sattunut kipsisakka-altaan massiivinen vuoto ja siihen johtaneet toimet.

Kipsisakka-altaasta tuli jo kaivoksen alkuvaiheissa ylijäämävesien säilytyspaikka, vaikka se oli ympäristöluvan mukaan tarkoitettu nimenomaan metallitehtaan toiminnasta syntyvien sakkojen kaatopaikaksi.

Natusen johtajakaudella altaan reunoja korotettiin ja sinne alettiin pumpata metallitehtaalta liuoskiertoon tulevaa niin sanottua raffinaattia. Päätös altaan korottamisesta tehtiin Onnettomuustutkintakeskuksen raportin mukaan kesäkuussa ja raffinaatin johtamisesta elokuussa. Raportin mukaan Talvivaarassa tiedettiin toiminnan riskit ja osattiin myös ennustaa, että seurauksena voisi olla massiivinen jätevesivuoto.

Marraskuussa 2012 kipsisakka-altaan patoon tuli vuoto ja lähivesiin pääsi yli 200 000 kuutiota jätevettä.

Lähteet: Talvivaaran pörssitiedotteet,  osaketiedot ja tilinpäätökset, Talvivaaran antiesite Lontoon pörssin listautumisantiin ja antiesite Helsingin pörssiin 2013, Solidiumin osakekauppatiedot, Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostus.

kaivosteollisuus  Talvivaara 

Tweet