Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Sammeli Heikkinen
Liikkeellä. Marko Kettunen ja muut susiaktiivit seuraavat susia etäältä ja katsovat ketkä muut niiden perässä kulkevat. Kettunen aikoo viettää lähikuukaudet metsässä, tarkkaillen ja kuvaten. Hän on myös luvannut osallistua dokumenttielokuvan tekoon.
Suden selustassa
3.12.2013 15.03
Marko Kettunen kulkee susien suojana Pohjois-Savon takamailla. Apuna on muita suojelijoita, mutta salametsästäjiä pyörii maastossa vielä enemmän.
Uro ei ole täällä. Aamulla maahan satanut viisisenttinen lumipeite vajoaa, sulaa ja sohjuuntuu hiljalleen Tiilikkajärven kansallispuiston eteläreunassa Pohjois-Savossa.
Uro on pantasusi, suuri uros. Lähistöllä asuva Marko Kettunen tuntee sen, koska on seuraillut sitä ja muita susia useita vuosia.
Kettunen on nähnyt Uron jäljet viimeksi edellisyönä ehkä kymmenen kilometriä tästä pohjoiseen. Hän näyttää kuvaa älypuhelimen näytöltä. Mittanauhaa ei ollut mukana, mutta postikortti oli.
”Tuon verran jäi kortin reunasta yli”, Kettunen näyttää paria kolmea senttiä etusormen ja peukalon välissä.
Enää niitä jälkiä ei ole. Kettunen seurasi Uron metsäautotielle jättämiä jälkiä niin pitkälle, että niistä näki suden huomanneen perästätulijan.
”Sitten otin siinä nokoset. Jätin auton keskelle pistoa. Ajattelin, että saa minut herättää se, joka on menossa siitä.”
Kukapa nyt pohjoissavolaisen korven mitättömiä nimettömiä teitä ajelee keskellä yötä. Paitsi että Kettusen mukaan joku tai jotkut muutkin olivat liikkeellä yöllä. Heillä oli ilmeisesti salakaato mielessään. Tieto siitä tuli toiselta puolelta puistoa – paikallissolusta, niin kuin Kettunen naureskellen sanoo.
Solulla hän tarkoittaa muita susien selustan varmistamiseen sitoutuneita ihmisiä.
Tänä talvena heitä on täällä Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajanurkassa seitsemän.
Kun urossusi löytää naaraan, voi tulla sudenpentuja. Siinä on jo susilauma. Suomen susilaumoissa ei yleensä ole kuin nämä kaksi sukupolvea. Joskus joku tai jotkut ylivuotisista pennuista jäävät alfaparin avuksi hoitamaan uutta pentuetta.
Suomalaiset susilaumat eivät siis ole isoja. Tällaisetkaan laumat eivät maahan tunnu mahtuvan, eivät edes potentiaaliset sellaiset.
Kettunen kertoo, että paikalliset salametsästäjät vaanivat Uroa. Sitä ei haluta päästää lisääntymään. Kettunen sanoo, että laittomissa puuhissa on mukana vain pieni osa metsästäjistä mutta kuitenkin kymmeniä ihmisiä.
Kettunen ja muut alueen sudenystävät käyttävät apunaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hiljan avaamaa pantaseurantapalvelua. Siitä näkee pienellä viiveellä, missä pannoitetut sudet ovat liikkuneet.
Palvelu näyttää 25 neliökilometrin ruudun, jonka sisällä eläimen pannasta on saatu viimeinen paikannus.
Se on tarkoitettu ensisijaisesti metsästäjien käyttöön: esimerkiksi hirvi- tai jäniskoiraa ei välttämättä kannata laskea ajoon alueelle, jossa susi tai sudet ovat juuri liikkuneet.
Mutta sitä voivat käyttää myös susista kiinnostuneet: myös ne, joilla on pahat mielessä.
Kävelemme Tiilikan puistossa, vielä kovin märkien suoaukeiden ja lätäköihin uponneiden pitkospuiden yli.
”Täällä susilla olisi melkein parasta olla”, Kettunen sanoo.
Mutta Uro näyttää paikannustietojen perusteella viihtyvän enimmäkseen puiston ulkopuolella kuten muutkin alueen sudet. Talousmetsissä on paljon nuorta puustoa, josta hirvet saavat syötävää, ja sudet saalistavat hirviä.
Kettunen tekee marraskuun lopulla vielä lyhyen metsätyökeikan Pohjois-Karjalassa. Sen jälkeen hän aikoo seurata alueen susia täysipäiväisesti ainakin pari kuukautta.
Aluksi tarkoitus oli seurailla jotain tiettyä laumaa hyvän matkan päästä: katsella jäljistä, mitä eläimet ovat tehneet ja mahdollisesti yrittää kuvata niitä.
Suunnitelmat muuttuivat.
”Alkoi näyttää siltä, että tilanne on tänä talvena ainakin yhtä paha kuin viime talvena. Liikennettä Uron ja parin lauman ympärillä on ollut jo ennen lumien tuloa. Siksi tämä talvi seurataan trafiikkia susien ympärillä.”
Näitä laumojen ympärillä pörrääjiä Kettunen sanoo suoraan salametsästäjiksi. Kyseessä ovat hänen mukaansa tietyt paikalliset metsästäjät, jotka pölähtävät usein paikalle, kun pantasudesta tulee tuore paikannus.
Kettunen kertoo, että liikkeellä ovat aina tietyn lauman lähellä tietyt tyypit: Pohjois-Savon laumoista jokaista kyttää oma salametsästäjäporukkansa.
Monesti näyttää siltä, että yksi tai kaksi miestä jää vahtiin ja varoittaa silminnäkijöistä, kun muut yrittävät saada susia jyvälle.
”Kun lähtee paikannuksen perässä ajamaan jotain metsätietä, niin sen varressa on auto parkissa ja ukko sisällä. Ja kohta vastaan ajaa kolmen auton letka, jokaisessa miehet sisällä.”
Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Pohjois-Savon poliisista ei ylläty lainkaan tiedosta, että Itä-Suomessa seurataan susien liikkeitä tarkkaan.
”Esimerkiksi viime talvelta meillä on vahvoja viitteitä siitä, että eläimiä on seurattu autoilla ja moottorikelkoilla”, Pohjolainen sanoo.
Pohjolaisen mukaan kyse voi olla siitäkin, että sudet kiinnostavat ja luontoa halutaan tarkkailla. Mutta mukana on myös salametsästykseen pyrkiviä ihmisiä.
”Rikollisista toiminnasta tässä on kyse.”
Pohjolainen myös vahvistaa, että kyseessä on suunnitelmallinen toiminta. Salakaatajat ovat alansa ammattilaisia.
”Ei satunnainen kaveri lähde suurpedon perään. On vahvoja viitteitä siitä, että kyseessä on järjestäytynyt rikollisuus. Tekijöillä on myös hyvin tiedossa viranomaisten resurssien rajallisuus, ja sitä käytetään hyväksi.”
Kettunen kertoo kuulleensa, että susien salametsästyksessä on alettu käyttää viime aikoina ajavia koiria, erityisesti vahvoja ja kookkaita plottinajokoiria. Näin salajahti onnistuu myös sulan kelin aikaan.
Susihavainto voidaan saada vaikkapa suoraan tietokoneelle kuvaa lähettävästä riistakamerasta. Porukka kootaan ja päästetään muutama koira suden tai susien perään. Koirilla on gps-pannat, joiden avulla ajon etenemistä voi seurata reaaliajassa. Salakaatajat voivat paikannustietojen avulla ajaa tiheää metsäautotieverkkoa myöten passiin ja ampua koirien ajamat pedot.
Pohjolainen kertoo kuulleensa tietoja myös tällaisesta jahdista viimeisen parin kolmen vuoden aikana. Ajokoirien avulla laiton sudenmetsästys voidaan naamioida normaaliksi ajometsästykseksi. Hänen mukaansa poliisi ei ole kuitenkaan päässyt tällaiseen toimintaan kiinni verekseltään.
Plottinajokoira on Suomessa uusi koirarotu, jota on Kennelliiton jalostustietojärjestelmän mukaan Suomessa noin 40. Suurin osa koirista on rekisteröity tänä vuonna.
Plottinajokoiran omistaminen ei toki tee kenestäkään epäilyttävää, sillä rotua voidaan käyttää aivan lailliseenkin metsästykseen.
Suurpetojen salametsästys on piilorikollisuutta. Monesti suden tai susilauman häviämiselle ei löydy selitystä. Joskus maastosta voi löytyä laittomaan jahtiin viittaavia merkkejä, joskus jopa tapettu peto.
Kaikissa näistä tapauksista poliisin mahdollisuudet rikoksen selvittämiseen ovat pienet, Pohjolainen sanoo. Käytännössä salakaataja saadaan kiinni joko itse teossa tai keräämällä muuten riittävän vahvat todisteet rikollisesta toiminnasta.
Viime talvena Pohjois-Savossa viisi salametsästystä yrittänyttä saatiin kiinni verekseltään. Tammikuun 26. päivän aamuna muutama paikallinen mies etsi Sonkajärvellä maastosta susien jälkiä. Kun kahden eläimen jäljet löytyivät, osa – Kettusen tietojen mukaan kolme miestä – lähti seuraamaan niitä moottorikelkoilla.
Poliisi on vahvistanut julkisuudessa, että se sai jahdista vinkin ja tavoitti kolme autolla liikkunutta aseistautunutta salametsästäjää ja myöhemmin vielä kaksi.
Poliisin mukaan jahdissa käytettiin myös ainakin yhtä moottorikelkkaa ja susien tappopaikka oli jo sovittu, kun viranomaiset pääsivät väliin. Osa miehistä kuului paikalliseen metsästysseuraan.
Samassa tutkinnassa selvisi, että kaksi miehistä oli tappanut salaa myös ilveksiä.
Myöhemmin keväällä Ylä-Savossa salametsästäjät ilmeisesti onnistuivat, sillä Vieremän alueella elellyt viiden suden lauma hävisi jäljettömiin.
Metsästysrikollisten kiinnisaamisessa vinkit ja apu paikallisilta ovat Pohjolaisen mukaan äärimmäisen tärkeitä.
”Viimeisen kahden kolmen vuoden aikana on tullut merkkejä siitä, ettei tätä enää hyväksytä. Tietenkin kun toimintaa on ollut kymmeniä vuosia, niin syvässä on myös se, että halutaan suojella salakaatajia. Edelleen löytyy paljon ihmisiä, jotka laittomassa toiminnassa haluavat avustaa, vaikkeivät itse jahtiin osallistu.”
Nyt onneksi löytyy myös aktiivisia suojelijoita. Marko Kettunen sanoo, ettei suojelurinkiä ole mitenkään aktiivisesti luotu. Toiminta on alkanut löytää vähitellen muotoaan, kun samoin ajattelevat ovat löytäneet toisiaan
”Ensin meitä oli täällä vain minä ja emäntäni, mutta nyt meitä on jo seitsemän.”
Suurin piirtein puolet susiaktiiveista on metsäalan työntekijöitä kuten Kettunenkin. He siis liikkuvat metsässä paljon työaikoinaankin. Ainakin yhdelle on tullut suden suojelusta myös ongelmia.
”Kaveri jätti työpäivän jälkeen moottorisahansa palstalle odottelemaan huomista. Yöllä saha oli särjetty.”
Kettusen mukaan suojeluhommiin alkavan kannattaakin varautua ilkivaltaan ja uhkailuun. Vastapuoli kun tuntee susiaktiivit hyvin.
Olemme käyneet muutaman kilometrin lenkin Tiilikan poluilla. Sudenjälkiä ei sulavassa lumessa näy, kettuja ja oravia on kyllä ollut liikkeellä.
Ja yksi maastopukuinen mies tuli paluumatkalla vastaan. Kyseessä oli geokätkijä, joka kyseli huolestuneena, olimmeko käyneet juuri perustetulla kätköllä.
Kettunen korostaa, etteivät sudensuojelijat halua alkaa kytätä ihmisiä. Viime vuosina samoilla jäljillä on vain törmätty usein ihmisiin, joilla ei ole hyvät mielessä.
Pari päivää haastattelun tekemisen jälkeen Kettunen kertoo, että susien suojelurinkiin on ilmoittautunut lisää halukkaita Kainuun puolelta.
Salametsästys on edelleen mahdollista näillä takamailla, mutta kiinnijäämisen riski kasvaa koko ajan.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
