Anna Autio

Meillä on toivoa – Kiinan energiatilastot saivat aktivistin hankkimaan lapsen

7.7.2016 11.34

Annakaisa Suni

Epätoivo sai hetkeksi yliotteen Kaisa Kososesta.

Kansainvälisen Greenpeacen ilmastovastaava oli juuri saanut eteensä tilastot maailman hiilidioksidipäästöistä vuonna 2010. Ne olivat kasvaneet enemmän kuin koskaan aiemmin. Kiinassa päästöt syöksyivät ylöspäin. Siellä oli vuoden aikana rakennettu  enemmän hiilivoimaloita kuin niitä oli Saksassa yhteensä. 

Kosonen välitti heti Global Carbon Projectin luvut suomalaiselle kollegalleen Kiinassa. Greenpeacen toimistoihin Helsingissä ja Pekingissä laskeutui synkkä hiljaisuus.

Kööpenhaminan ilmastokokous vuonna 2009 oli ollut suuri pettymys. Aktivistit uskoivat, että taistelu ilmastonmuutosta vastaan voitaisiin vielä voittaa. Tutkijat julkaisivat kuitenkin toinen toistaan huolestuttavampia uutisia maailman tilasta.

Samaan aikaan Kosonen ja hänen miehensä yrittivät tehdä päätöstä lapsesta. Yhtälö tuntui vaikealta.

”En pelännyt maailmanloppua. Mutta miten selittäisin lapselle, jos tilanne alkaisi näyttää toivottomalta?"

Kososen teki usein mieli kysyä huippututkijoilta, oliko näillä lapsia ja mitä he kertoivat lapsilleen maailman tilanteesta? Voisiko tähän maailmaan syntyvän ihmisen lapsuus olla huoleton?

Nyt Kososella on vuoden ikäinen Iiris-tytär. 

Vajaassa viidessätoista vuodessa  Kosonen on noussut ympäristöjärjestöjen vaikutusvaltaisimpien ilmastoasiantuntijoiden joukkoon.

Hän aloitti Greenpeacen Pohjoismaiden osastolla vuonna 2002, jo ennen kuin valmistui ympäristöpolitiikan opinnoista Tampereen yliopistosta. Vuodesta 2009 hän on työskennellyt kansainvälisen Greenpeacen palveluksessa. Hoitovapaalta palatessaan hän ryhtyy johtamaan järjestön globaalin ilmastopolitiikan työtä.

Ilmastoneuvotteluista Kososen tunteva henkilö kuvailee häntä jämäkäksi, asiantuntevaksi ja hyvin verkostoituneeksi.

Samaa sanoo Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen.

"Hän on hyvin omistautuva, paneutuu asioihin ja asettaa itselleen aika kovia vaatimuksia", hän sanoo.

Tynkkynen tuntee Kososen jo opiskeluajoilta. Silloin ympäristöpolitiikan opiskelijat lähtivät bussireissulle ilmastokokoukseen.

"Ne matkat vaikuttavat yleensä kahdella tavalla. Joko ihminen kypsyy ja sanoo, että tästä ei tule mitään, tai syttyy ja omistaa ilmastoasioille koko elämänsä. Kaisa on jälkimmäisiä ihmisiä", Tynkkynen kertoo.

Kiina palautti toivon. Vuoden 2012 jälkeen kivihiilen käytön kasvu Kiinassa taittui ja kääntyi jopa laskuun. Se on Kososen mielestä maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä toivoa antavista asioista. Myös muissa isoissa maissa, kuten USA:ssa, kivihiilellä menee huonosti.

Toiseksi toivoa antaa uusiutuvan energian maailmanlaajuinen läpimurto, joka on yllättänyt kaikki nopeudellaan.

Kolmas toivoa antava asia on muutoksen nopeus, johon digitalisaatio on antanut työkalut. Enää ei tarvitse odottaa, että isot päätökset tehdään jossain ylhäällä. Ihmiset voivat kokeilla pieniä asioita eri paikoissa, ja hyvät ratkaisut leviävät nopeasti laajalle.

Aiemmin ehkä näytti siltä, että ilmastonmuutosta kiihdyttävä kehitys oli eksponentiaalista ja ilmastonmuutosta jarruttavat toimet näpertelyä. Viime vuosina on tullut selväksi, että edistyskin voi olla nopeaa.

Pari vuotta ennen Pariisin ilmastokokousta Kosonen ja hänen miehensä päättivät, että lapsi saa tulla.

Ne juhlat jäivät väliin, vaikka aihetta juhlaan oli enemmän kuin koskaan.

Fossiilisten polttoaineiden aika päättyy, kirjoittivat isot talouslehdet, kun Pariisin ilmastosopimus viime joulukuussa hyväksyttiin. Se oli ollut Kososen unelmaotsikko, kun hän kolme vuotta aiemmin aloitti kokousta pohjustaneen kampanjatyön.

Kansalaisjärjestöt bailaavat perinteisesti yhdessä, kun neuvottelut on saatu päätökseen. Kosonen meni suoraan hotellille. Hän tarvitsi ruokaa ja Iiris-vauva tarvitsi lohdutusta. Iiris oli saamassa ensimmäistä hammastaan.

Toukokuussa 2015 syntynyt Iiris on merkki toivosta. Kosonen uskalsi hankkia lapsen, sillä hän uskalsi luottaa siihen, että fossiilisesta energiasta päästään ajoissa irti.

Iiriksen kolmas nimi, Aurinko, kuvaa uusiutuvan energian läpimurtoa ja uutta toivoa.

”Siihen mennessä, kun lapseni on minun ikäiseni, on auringon, tuulen ja muun kestävän energian korvattava fossiiliset polttoaineet kokonaan. Haaste on huima, mutta olen luvannut tyttärelleni, että me onnistumme.”

Helppoa ja hauskaa. Niin Kaisa Kosonen kuvailee arkea hoitovapaalla. Iiris on hyväntuulinen, naurattaa vanhempiaan ja näiden kavereita ja nukkuu yönsä hyvin.

Iiristä kasvatetaan olemaan reilu muita kohtaan. Mitään erityistä ilmastokasvatusta ei tarvita, jos lasta opetetaan pitämään huolta myös muista kuin omista asioistaan.

”Iiris kulkee julkisilla ja pyörällä ja syö kasvisruokaa kuten mekin. Lomat vietetään niin lähellä, ettei lentää tarvitse. Ihan normaalia onnellista elämää. Lapsen saamisen myötä on tosin konkretisoitunut, miten paljon roinaa alkaa kertyä, jos ei ole skarppina.”

Esimerkiksi vaunukoppaa käytetään noin puoli vuotta. Kuinka monta vaunukoppaa makaa kaatopaikoilla eri puolilla maailmaa?

Lapsen saamisen myötä Kosonen on törmännyt myös muunlaiseen normaaliin.

”Esimerkiksi perhevalmennuksissa sanottiin, että isille on luontevaa miettiä, pitäisikö hankkia isompi auto. Asumme Punavuoressa. Menimme synnytyssairaalaan ja tulimme sieltä bussilla. Helsingissä on muutenkin yleisempää olla autoton kuin auton omistaja.”

Kestovaipat mainittiin perhevalmennuksessa ohimennen yhtenä vaihtoehtona. Mitä, jos siellä kerrottaisiinkin vain, että kertakäyttövaipat ovat yksi vaihtoehto ja niillä on hyvät puolensa, mutta myös haittansa.

Hyvä juttu oli, että kasvissyönnistä ei tehty neuvolassa mitään numeroa, vaan se oli jo aivan perusasia.

Kosonen miettii, että Punavuori on lapselle vähän yksipuolinen asuinympäristö: valkoihoisten ja korkeasti koulutettujen ihmisten saareke. Hän haluaisi, että Iiris saisi käydä koulua  ympäristössä, jossa erilaisuus näkyy enemmän. Kososeen vaikutti paljon se, että hän asui lapsena vuoden Libyassa isänsä työn takia. Ehkä perheen pitää muuttaa monikulttuurisempaan ympäristöön ennen kuin Iiris aloittaa koulun?

Lähes Ruotsin mallin mukaan. Niin Kosonen ja hänen miehensä jakoivat hoitovapaat. Kosonen oli ensin viisi kuukautta kotona, sitten puoli vuotta töissä puolipäiväisenä ja nyt puoli vuotta kotona.

Kun Kosonen jätti viisikuukautisen vauvan kotiin ja lähti työmatkalle Tampereelle, hän itki junassa. Oli kuitenkin hyvä, että myös mies sai kokea arjen vauvan kanssa kahdestaan.

Perheen ja puolipäiväisen työn yhdistäminen ei onnistunut niin hyvin kuin Kosonen olisi halunnut. Hän olisi halunnut olla enemmän lapsen kanssa, mutta töistä oli vaikea irtautua. Miten lopettaa kiinnostava ajatustyö kesken päivän ja sanoa: työaika päättyi nyt?

”On hyvä, että epäonnistuin varhaisessa vaiheessa. Nyt tiedän, että minun pitää oppia priorisoimaan paljon paremmin, kun palaan töihin.”

Jotkut eivät hanki lapsia, koska jokainen uusi ihminen rasittaa ympäristöä. Kaisa Kososelle väestönkasvu ei ollut syy, jonka vuoksi hän harkitsi jäävänsä lapsettomaksi. Ennen hän oli kuitenkin varma siitä, että hänelle riittäisi yksi biologinen lapsi.

”Nyt kun Iiris on ollut niin ihana ja biologia on päässyt vauhtiin, mietin, että tähänkö tämä sitten jää?”

Kosonen analyyseineen, verkostoineen ja neuvottelutaitoineen on yksi osa Greenpeacea. Toinen osa ovat hänen ystävänsä Sini Saarelan kaltaiset aktivistit, jotka kiipeävät Jäämerellä öljynporauslautalle. Kosonen on mukana tavallisissa mielenosoituksissa, mutta ei osallistu suoraan toimintaan.

”Siihen minulla ei ole koulutusta. Rohkeutta kyllä varmaan olisi.”

Saarelan kaltaiset aktivistit treenaavat säännöllisesti kiipeilyä, melontaa, voimailua ja sosiaalisia ja psykologisia taitoja. He ovat Kososen mukaan yleensä vapaaehtoisia, mutta saattavat saada kuukausipalkkaa joistain projekteista.

Kososen mielestä väkivallattoman suoran toiminnan ja asiantuntijuuden välillä ei ole ristiriitaa. Mielenosoitukset avaavat Greenpeacen asiantuntijoille ovia esimerkiksi suurten yritysten johdon luo.

”Yrityksiä kiinnostaa kuulla meidän näkemyksemme ennen kuin heillä on banderolli seinällä.”

Politiikan tutkijat ovat kuvailleet Greenpeacea epädemokraattiseksi. Esimerkiksi kuukausilahjoittajat eivät ole jäseniä vaan tukijoita, joilla ei ole suoraa vaikutusvaltaa järjestön toimintaan.

Kososen mukaan kiipeilijät ja asiantuntijat tekevät sitä, minkä parhaiten osaavat. Hän sanoo kuuntelevansa mielellään vapaaehtoisten palautetta ja ideoita järjestön linjasta. Hänen mukaansa Greenpeacea kritisoivat epädemokraattiseksi yleensä ne, jotka eivät ole edes yrittäneet tulla mukaan vaikuttamaan.

Greenpeacen kantoja ei voi kuitenkaan muuttaa niin, että suuri määrä uusia aktivisteja jyräisi läpi uuden näkemyksen. Kososen mukaan päätöksenteko perustuu siihen, että ihmiset ovat pitkään mukana vaikuttamassa.

Nälkälakko. Siihen Kosonen ryhtyi kahdeksi viikoksi Varsovan ilmastokokouksessa 2013. Sinä aikana hän joi vain vettä, lasin mehua ja lasin kasvislientä päivässä.

Neuvottelujen alkaessa taifuuni Haiyan oli juuri iskenyt Filippiineille ja tappanut tuhansia ihmisiä. Maan pääneuvottelija Yeb Sano ilmoitti maan virallisessa puheenvuorossa itkua pidätellen ryhtyvänsä nälkälakkoon, kunnes kokous saisi jotain todellista aikaan päästöjen vähentämiseksi.

Alkuun Kosonen ajatteli, ettei nälkälakko ole hänen tapansa vaikuttaa. Hän tuhahtelikin vähän koko ajatukselle.
Parin päivän päästä Sano tuli henkilökohtaisesti kiittämään Greenpeacen aktivisteja siitä, että he taistelevat öljynporausta vastaan.

”Mietin tunnekuohuissani, että jos hän antaa noin voimakkaan tukensa meille ja meidän tavoillemme vaikuttaa, niin minäkin tuen häntä ja hänen tapaansa vaikuttaa. Huolemme ja viestimme on yhteinen. Ryhdyin siltä seisomalta tukilakkoon”, Kosonen muistelee.

Hän ei edelleenkään pidä nälkälakkoa erityisen tehokkaana tapana vaikuttaa. Varsovassa oli kyse solidaarisuudesta taifuunin uhreja kohtaan.

”Ilmastoneuvotteluissa ilmapiiri on usein hyvin tekninen ja elämästä vieraantunut, suorastaan tunnekylmä. Yeb Sano ravisti tätä ilmapiiriä tavalla, johon harva virkamies ryhtyisi. Teollaan hän muistutti, että loputtoman jargonin alle hautautuu todellisten ihmisten hätä. Toivon, että me liki parisataa tukilakkolaista autoimme alleviivaamaan hänen viestiään.”

Millaisessa maailmassa Iiris elää aikuisena? Toivottavasti sellaisessa, missä kannattaa olla avoin, ystävällinen ja luottaa muihin. Siinä maailmassa voi huoletta jättää tavaransa junan penkille.

Ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi testaavat ihmisten luottamusta toisiinsa. Kosonen pohtii, millainen muisto turvapaikanhakijoille jää Suomesta – erityisesti niille, jotka eivät turvapaikkaa saa tai palaavat vapaaehtoisesti kotimaahansa.

Tuntuuko heistä siltä, että pari vuotta elämästä on mennyt hukkaan ja heitä on kohdeltu huonosti? Jäävätkö he kantamaan kaunaa?

Kosonen uskoo, että suomalaisilla menee aika hyvin vielä aika pitkään. Sen varaan ei kannata laskea. Jos keikahdamme paikaltamme maapallon kaapin päällä, on parempi, jos meillä on kavereita.

Kannattaa luoda mahdollisuuksia kaikille eikä taistella viimeisistä rippeistä.

Kaisa Kosonen, 38

• Ympäristöjärjestö Greenpeacen ilmasto- ja energia­vastaava. 2009–2014 kansainvälisen Greenpeacen palveluksessa.
• Siirtyy johtamaan järjestön globaalin ilmastopolitiikan työtä hoitovapaalta palatessaan.
• Työskennellyt Greenpeacessa vuodesta 2002. Työskenteli aiemmin muun muassa tutkimusapulaisena yliopistolla sekä kampanjakoordinaattorina Luonto-Liitolla.
• Opiskellut ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistossa.
• Perheeseen kuuluu ohjelmoijana työskentelevä mies ja toukokuussa vuoden täyttänyt tytär Iiris. Asuu Helsingin Punavuoressa.
• Soittaa rumpuja kerran viikossa rumpukoulussa, laulaa karaokea ja käy keikoilla.
• Parhaat livebändit: Matti Johannes Koivu, Jaakko Laitinen ja Väärä raha, Red Hot Chili Peppers, Prodigy, Plutonium-74, Asa ja Olavi Uusivirta.

Mihin elämä on liian lyhyt?
”Rosa Meriläinen sanoo, että naiset olisivat iloisempia, jos he muokkaisivat yhteiskuntaa eivätkä omaa persettään. Oivalsin jossain vaiheessa elämää, että omaa ulkonäköä voi tuunata loputtomiin, mutta onko se lopulta antoisaa.”

Mitä kasvisruokaa olet syönyt liikaa?
”Pestopastaa. Se on helppo ja nopea ruoka varsinkin nyt, kun olen lapsen kanssa kotona. Olin äskettäin Marttojen vegaanikurssilla ja opin valmistamaan seitania ja marenkitorttua.”

Mitä himoitset?
”Hyviä brunsseja ystävien kanssa viikonloppuaamuisin. Punavuoren Sis.Deli on yksi suosikkipaikoista.”

Vinkkisi lapsiperheelle?
”Mitä vähemmän roinaa, sitä vähemmän siivottavaa.”

Oletko sukua Krista Kososelle?
”En, mutta olemme käyneet lastemme kanssa samassa vauvauintipaikassa.”

Kirjoitus on julkaistu alun perin 17. kesäkuuta ilmestyneessä Vihreä Lanka -lehdessä.

Tweet