Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

jouni porsanger

Vastatuulta. Hannukainen Miningin päägeologi Jouko Pakarinen väistää tuulta, sadetta ja turhautumista Hannukaisen kaivosalueella Kolarissa. Väittely kaivoksesta käy paikkakunnalla ja etenkin sosiaalisessa mediassa kuumana.jouni porsanger

Vastatuulta. Hannukainen Miningin päägeologi Jouko Pakarinen väistää tuulta, sadetta ja turhautumista Hannukaisen kaivosalueella Kolarissa. Väittely kaivoksesta käy paikkakunnalla ja etenkin sosiaalisessa mediassa kuumana.

Make Kolari Great Again! Kuka saa hankkia elantonsa tuntureista ja Lapin maasta? Sitä pohditaan nyt Kolarissa

27.10.2017 16.07

Jenni Leukumaavaara

Yllästunturin kasvillisuudesta nyljetyt laskettelurinteet makaavat ruskeina tihkusateessa. Muutama turisti tallustelee rinnettä alas harmaan usvavaipan alla. Lasketteluhissit, hotellit ja ravintolat odottavat kevättalven huippusesonkia.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa sijaitseva Ylläksen matkailualue mainostaa itseään puhtaalla luonnolla ja ilmalla. Siihen ei muutaman kilometrin päähän suunniteltu Hannukaisen suurkaivos sovi.

Tätäkään puhtaan matkailun ihmettä ei olisi tehty ilman kaivoksia. Ylläksen rinteiden alla sijaitsevan Jounin kaupan pihassa on sähköauton latauspiste. Sähköautoihin menee moninkertainen määrä kuparia verrattuna polttomoottoriautoihin. Kupari olisi yksi Hannukaisen kaivokselta louhittava metalli.


”Ei tuollaista kuoppaa
voi kaivaa kansallispuiston viereen! Ei kenenkään työpaikka ole niin arvokas!” puuskahtaa äkäslompololainen matkailuyrittäjä Lea Kaulanen kahvilassaan, jossa munkki tuoksuu ja goretexit suhisevat.

Patikoijat tulevat Kaulasen tupaan tauolle. Kahvilan vierestä lähtevät vaellus- ja pyöräilyreitit kansallispuistoon.
Kaulasen kädet heiluvat, kun eivät ole puuskassa. Ääni kohoaa, välillä pääsee ärräpäitä. Hänen näkemyksensä mukaan Kolarin kunta ajaa Hannukainen Miningin kaivoshanketta kuin käärmettä pyssyyn. Kunta ei kuuntele kaivosta vastustavia kuntalaisia, eikä matkailuyrittäjiä.

Kaulanen lähti kevään kuntavaaleihin ehdokkaaksi puolustaakseen kaivoksetonta Kolaria – tai Äkäslompoloa. Äkäslompolo on Kolarin kunnan kylä, jonne Ylläksen matkailu on keskittynyt. Kaulasen puheista käy selväksi, että 40 kilometrin päässä oleva Kolarin kirkonkylä on henkisesti kaukana. Kaivos on syventänyt kuilua Äkäslompolon ja muun kunnan välillä.

”En ajatellut politiikkaan lähteä, mutta kun tämä tilanne vain jatkui, alkoi tuntua siltä, että pakkohan tässä jonkun on ruveta”, Kaulanen sanoo.

Kaulanen edustaa tuoretta Meän Kolari -ryhmittymää. Sen neljä valtuutettua ovat kaikki Äkäslompolossa asuvia, jotenkin matkailuun linkittyneitä ja ehdottomasti kaivosta vastaan.  Kaulasella on kahvilassaan myynnissä Ylläs ilman kaivoksia -paitoja.

”Tämä on kipeä paikka. Moni ei halua kertoa näkemystään. Se voi olla hankalaa, jos esimerkiksi perheenjäsen on kunnassa töissä tai työllistymässä suunniteltuun kaivokseen. Olen halunnut nostaa esille riskejä ja mahdollisia ongelmia, eivätkä kaikki ole siitä pitäneet”, Kaulanen arvelee.

Kritiikistä huolimatta Kaulanen sanoo, että kolarilaisten olisi aika siirtää ”katse pois 1970-luvulta ja eteenpäin”.

Se ei ole helppoa. 1970-luvulla Kolari kukoisti.


Nykyinen kaivossuunnitelma on vaikuttanut kolarilaisten elämään kohta kaksitoista vuotta. Aluksi asialla oli kansainvälinen kaivosyhtiö Northland Resources ja sen jälkeen paikallinen Hannukainen Mining.

Kaivokset ovat kuitenkin olleet osa Kolarin ja kolarilaisten identiteettiä jo useita kymmeniä vuosia.
Parikymmentä vuotta Kolarissa asunnut luonnonvarakeskuksen tutkija Mikko Jokinen on tutkinut luontoon liittyvien elinkeinojen yhteensovittamista.

Vuosina 1962–1989 valtionyhtiö Rautaruukki pyöritti Rautuvaaran rautakaivosta, jonka paikalle Hannukaisen kaivos yritetään avata. Lisäksi Kolarissa toimi kalkkitehdas. 

”Tänne rakentui teollisen paikkakunnan identiteetti, jota ei ole esimerkiksi Itä-Lapissa tai naapurikunnassa Muoniossa. Meillä on paljon ihmisiä, jotka vilpittömästi haluavat kaivoksen. Monelle se on sitä oikeaa työtä”, Jokinen sanoo.

Matkailu on Kolarin tärkein elinkeino, mutta joillekin se ei edelleenkään ole oikeaa työtä. Tämä asenne tulee mainituksi jokaisessa haastattelussa. Kaivoksen mahdollisuus on tuonut kylään revanssihenkeä. Make Kolari great again!

Mahtavaksi Kolaria ovat Jokisen havaintojen mukaan tekemässä etenkin ne viisi- ja kuusikymppiset paikkakuntalaiset ja kuntavaikuttajat, jotka ehtivät nähdä vajaan neljäntuhannen asukkaan kunnan kukoistuksen päivät. Parhaimmillaan kirkonkylällä oli neljä kauppaa ja pankkia, monta koulua, paljon perheitä. Uusia asuntoja rakennettiin riveihin ja kerroksiin.

Siitä luopuminen on ollut kipeä paikka. Sen myöntävät nykyisen kaivoshankkeen vastustajatkin. Kolarin kirkonkylä on rapistunut. Tyhjiä liiketiloja on paljon ja ainoa ruokakauppa on siirtynyt kirkonkylältä päätien varteen.

Rautaruukki lopetti kaivostoiminnan 1980-luvun lopulla, ja pian meni myös kalkkitehdas kiinni. Paikkakunnalta katosi 270 teollista työpaikkaa. Kunta vaipui henkiseen lamaan.
”Kaivoksen edellinen sulkeminen oli hirveän rankka kokemus. Se oli kova törmäys”, Jokinen sanoo.


Sorakasat kohoavat kymmenien metrien korkeuteen. Punaiset kivet kertovat raudan määrästä maaperässä. Alueella kasvaa muutama männynkänkkänä. Yhden ylimmässä tupsussa tasapainottelee korppi.

Valtionyhtiö Rautaruukki ei maisemoinut aluetta Rautuvaaran kaivoksen sulkemisen jälkeen.

Hannukainen Miningin päägeologi ja hankkeen vetäjä Jouko Pakarinen katselee edessään avautuvaa kaivosaluetta. Vedellä täyttyneissä Kuervaaran ja Laurinojan louhoksissa on rautaa kaivettu kolmenkymmenen ja yhdeksänkymmenen metrin syvyydestä.

Nyt suunnitteilla on 30 neliökilometrin kokoinen kaivosalue. Se on noin puolet Talvivaaran kaivosalueesta. Sen sisään menisi 13 Suomenlinnaa.

Kesällä ja alkusyksystä Hannukainen Mining teki alueella koelouhintoja. Nyt yhtiö tutkii ja koerikastaa malmeja Outokummussa.

Rikastamo ja rikastushiekka-altaat ovat suunnitteilla kahdeksan kilometrin päähän Rautuvaaraan. Malmi kulkisi paikasta toiseen maanpäällisillä hihnakuljettimilla ja rikaste lähtisi alueelta kiskoja pitkin.

Hyvällä säällä täältä näkee Yllästunturin. Sieltä puolestaan näkee kaivoksen. Etäisyyttä on seitsemän kilometriä. Se on monen mielestä aivan liian vähän. Matkailuyrittäjät ovat ihmetelleet, miten kaupata luontomatkailua, jos kaivosten räjäytykset kaikuvat kuruissa ja kaivospöly laskeutuu valkoiselle lumelle.


Pertti
ja Markku Tapojärvi ovat Hannukainen Miningin omistajat. Heidän isänsä perusti Tapojärvi oy:n, jonka 62-vuotisen historian ensimmäiset kaivostyöt alkoivat Rautuvaarasta.

”Tuolla usvan seassa näkyy Rautuvaaran kaivostorni. Sen näkivät myös Tapojärvet kotinsa ikkunasta”, Pakarinen viittilöi.

Torniossa päämajaansa pitävällä Tapojärven yrityksellä on noin 500 työntekijää, ja sen päätoimiala on kaivosurakointi. Varsinaisesta omasta kaivostoiminnasta sillä ei ole kokemusta.

Pakarisen mukaan Tapojärvet perustivat tytäryhtiö Hannukainen Miningin, koska kotikontujen rapistuminen suretti.

”He ihan oikeasti haluavat aktiviteettia kuolevalle kotiseudulle. Koko Länsi-Lappiin: Muonioon, Pelloon, Ylitorniolle”, Pakarinen sanoo.

Kaivostoiminnassa sosiaalinen toimilupa eli toiminnan hyväksyttävyys on tärkeä, vaikkei sitä laissa tai lupaprosesseissa määritellä. Sosiaalinen toimilupa tulee  paikallisten asukkaiden, poronhoitajien, mökkiläisten, kalastajien  ja ympäristöjärjestöjen hyväksynnästä. Siis kaikkien, joihin kaivoksen toiminta vaikuttaa tai jotka vaikuttavat toimintaan.

Tapojärven edeltäjä Northland käytti sosiaaliseen toimilupaan paljon paukkuja ja pyrki olemaan läsnä Kolarissa. Tapojärvien erilainen strategia on kummastuttanut paikallisia. Tapojärviä ei kukaan ole nähnyt, vaan aina on geologi puhumassa.

Pakarisen mukaan se johtuu siitä, etteivät veljekset muutenkaan halua olla esillä. Ujoja tekijämiehiä, Pakarinen selittää.

Pakarinen on käyttänyt kaivosalueella toimittajia ja vieraita, sen kuulee opetellun kuuloisesta puheesta. Se ei tarkoita, etteikö potuttaisi.

Kysyttäessä turhautumisen määrää päägeologi kääntää katseensa sivuun ja on hiljaa. Sitten hän sanoo, että tekisi mieli vastata kuin Väyrynen. Pakarisen mukaan matkailuala on liioitellut niin melu-, pöly- kuin ympäristöhaittojakin. Hänen mukaansa kaivos ei häiritse matkailua.

”Tunturit ja malmiot ovat olleet täällä yhtä kauan. Kuka niitä saa hyödyntää? Kuka sen päättää?”


Tukes hyväksyi
Hannukaisen kaivosluvan syyskuun puolivälissä. Viranomaisen mukaan kaivoshanke on siis taloudellisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoinen. Joukko kolarilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä aikoo valittaa luvasta hallinto-oikeuteen.

Kaivoksen perustamiseen tarvitaan vielä muitakin lupia, joista tärkein on ympäristö- ja vesitalouslupa. Yhtiön lupaviranomaiselle, Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, lähettämä hakemus on puutteellinen. Virasto on penännyt täydennystä 119 kohtaan.

Erityisen suuri huoli paikallisilla on siitä, että kaivosyhtiö aikoo laskea jätevetensä purkuputkea pitkin Suomen ja Ruotsin erottavaan Muonion–Tornionjokeen.

Rikastuksessa käytetään myrkyllisiä ksantaattikemikaaleja, jotka voivat olla tuhoisia kaloille ja kokonaisille ekosysteemeille. Pahimmillaan myrkyt ajautuvat Perämereen asti.

Jos kaivoksella tapahtuu ympäristötuho, se ei ole vain Kolarin tai edes Suomen asia. Rajajoki tuo mukaan Ruotsin.

Vihreiden kansanedustajat Satu Hassi ja Hanna Halmeenpää sekä kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen tekivät eduskunnassa kaivoksesta kirjallisen kysymyksen syyskuussa.

Hannukainen Mining kieltäytyy kommentoimasta asiaa ennen kuin lupahakemus on käsitelty viranomaisten kanssa. Aluehallintoviranomaisen päätös tullee ensi vuoden alkupuolella.


Kolarin kunta ei päätä ympäristöluvituksesta eikä kaivosluvasta, mutta maankäytöstä se päättää. Kolarin kunnanhallituksen puheenjohtaja, keskustalainen Helena Kaikkonen-Tiensuu on tärkeässä asemassa. Hän kannattaa kaivosta, kuten suurin osa kunnanvaltuustosta.

Kaivos oli kuntavaalien kuumin kysymys. Se nosti Kolarin äänestysprosentin parikymmentä prosenttiyksikköä maan keskiarvoa korkeammaksi.

Maakuntakaavassa Hannukaisen alue on varattu kaivostoiminnalle. Voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain tulkinnan mukaan on juridisesti epäselvää, voiko kunta kaavoituksella estää kaivosta, vaikka haluaisikin. Sellaiseen kunnalla ei tosin ole edes halua. Siitä huolimatta, että kaivoksen tuoma hyöty on epävarma.

Vuonna 2016 matkailun liikevaihto Kolarissa oli arviolta 65 miljoonaa euroa ja työllistävyys 600 henkilötyövuotta. Se on kirkkaasti kunnan ykköselinkeino.

Kolarin kunta tilasi konsulttitoimisto Gaialta aluetaloudellisen arvioinnin kaivoksen vaikutuksista. Aineisto kerättiin kolarilaisilta yrityksiltä.

Selvityksen mukaan aluetalouteen jää enemmän rahaa, jos kaivoshanketta ei toteuteta kuin jos se toteutetaan. Myös työllisyys jäisi korkeammaksi. Sen sijaan kaivos nostaisi palkansaajien tuloja ja kunnan verotuloja.

Jo nyt esimerkiksi sveitsiläinen matkanjärjestäjä Kontiki on ilmoittanut lopettavansa yhteistyön Ylläksen matkailuyrittäjien kanssa, jos kaivos alkaa toimia. Kontiki tuo alueelle vuosittain 3 000 matkailijaa.

Kaikkonen-Tiensuu kiistää, että kunta ajaisi kaivosta millä hinnalla hyvänsä.

”Matkailun ongelma on sesonkiluonteisuus. Jos puoli vuotta työskentelet turistien kanssa, täytyy se toinenkin puoli vuotta kuitenkin jotenkin elää.”

Hän uskoo kaivoksen ja matkailun sopivan samaan kuntaan.

”Kun sie ajat tästä Äkäslompoloon, et sie tiä missä se kaivos on”, hallituksen puheenjohtaja sanoo.

Kaikkonen-Tiensuu mallailee sanojaan, huokaisee. Pitkittynyt konflikti näkyy ilmeissä ja lauseissa. Vihreän Langan haastattelu tuntuu epäilyttävän kunnanhallituksen puheenjohtajaa, eikä hän ole ainoa.

Sosiaalisessa mediassa riitely kaivoksesta on ollut rajua ja henkilökohtaisuuksiin menevää. Moni varoo sanojaan.

Yksi jutun haastateltavista alkoi itkeä kuvaillessaan tilannetta ja sen vaikeutta. Mielipideilmasto on sellainen, ettei Jounin kauppaan ole oikein asiaa kaivospipo päässä.

Luonnonvarakeskuksen Jokinen sanoo olevansa huolestunut kuntalaisten jaksamisesta. Kaivoksen riski tai mahdollisuus on leijunut kunnan yllä yli kymmenen vuotta. Se näkyy Metsäntutkimuslaitoksen ja nykyisen Luonnonvarakeskuksen kyselytutkimuksissa korostuneina vihan, pelon ja katkeruuden tunteina.

Matkailuyrittäjät eivät uskalla investoida, lomakiinteistöjen myynti on hankalaa. Joku on ehkä jäänyt paikkakunnalle odottamaan, josko työpaikka kaivokselta irtoaisi.

Jokisen mielestä ei korosteta tarpeeksi, että kaivoksen arvioitu toiminta-aika on parikymmentä vuotta, minkä jälkeen olisi todennäköisesti taas edessä palvelujen alasajo.

Päägeologi Pakarinen sanoo lupaviranomaisen kommentoineen, että ennen Talvivaaraa Hannukainen Miningin hakemus olisi ollut ihan ok. 

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Ismo Pölönen arvioi, että viranomaispuolella on Talvivaaran jälkeen keskitytty lupahakemusten laatuun.

”Epävarmuuksiin voidaan reagoida lisäselvityspyynnöillä. Näin näyttää esimerkiksi Hannukaisen suhteen käyneen”, Pölönen sanoo.

Pölösen mukaan nyt halutaan varautua ennalta, kun vielä Talvivaaraa luvitettaessa ehkä ajateltiin, että mukautetaan toimintaa, kun saadaan kokemuksia.


Palataan Lea Kaulasen navettaan. Kaivoksia tarvitaan. Onko siis parempi, jos kaivokset ovat Kongossa, poissa silmistä, poissa mielestä?

Kaulasen mielestä raudan kaltaista bulkkitavaraa löytyy lähempää satamia ja Yllästä vähemmän herkästä paikasta. Metalleja voitaisiin kierrättää paljon nykyistä tehokkaammin, jolloin neitseellisiä malmeja ei tarvittaisi niin paljon.

Hänen mukaansa myös Ylläkselle tulevat turistit arvostaisivat kierrätystä, ja se voisi tarjota ”traktorityöpaikkoja” niille, jotka eivät matkailualalle työllisty.

Myös lähiruualle olisi käyttöä, jos joku sitä kasvattaisi ja paikallisille ravintoloille myisi.

”Nyt täällä istutaan aarteen päällä ja haikaillaan kaivosta.”

kaivosteollisuus  kaivoslaki  Lappi  yva  matkailu  asuminen 




Viite