Klaus Welp

Likaista puhetta

22.4.2016 13.33

Emmi Skytén

Kun EU:ssa päätettiin ihmisten tietosuojasta, lobbaaminen muuttui ovelammaksi ja likaisemmaksi kuin koskaan ennen.
Näin kansalaisjärjestöt taistelivat sitä vastaan.

Joe McNamee ei ollut koskaan kuullut niin syvää hiljaisuutta. Oli kuin brysseliläisen kokoushuoneen seinät olisivat imeneet kaikki äänet. Parikymmentä lounastajaa tuntui uskaltavan hengittää vasta puheen jälkeen.

McNamee on entinen yrityslobbari, joka on siirtynyt puolustamaan kansalaisten digitaalisia oikeuksia European Digital Rights -kansalaisjärjestön johtoon.

Hänet oli pyydetty vasta perustetun ajatushautomon, European Privacy Associationin, järjestämään tapaamiseen puhumaan profiloinnista. Hän kertoi muille pöydän ääressä istuville, että profiloinnissa kerätään tietoa nettipalveluita käyttävistä ja tehdään heistä oletuksia näiden tietojen perusteella. 

McNamee pyysi kuuntelijoitaan kuvittelemaan, että hän tekisi profiilia tapahtuman isännästä, European Privacy Associationista. Mitä McNamee tiesi tästä yhdistyksestä?

Hän tiesi, että sen perustajiin kuului amerikkalaisen lobbausyhtiön työntekijä. Hän tiesi, että tämä amerikkalainen yhtiö myi palvelua, jossa käytetään esimerkiksi järjestöjä poliittisen viestin eteenpäin saamiseksi. Hän tiesi, että yhdistystä pyöritti sillä hetkellä italialainen lobbausyhtiö, joka myi samanlaista palvelua. Millaisia oletuksia hän voisi tietojen perusteella tehdä?

McNamee oli tutkinut lounaskutsun lähettäneen uuden yhdistyksen taustoja ennen lounastapaamista. Silloin oli käynyt ilmi, että toisin kuin isännät väittivät, European Privacy Association ei ollut itsenäinen ajatushautomo. Sen salaisina jäseninä ja rahoittajina olivat suuret it-yritykset, kuten Google, Yahoo ja Microsoft.

Kyse oli niin sanotusta astroturffauksesta, jossa lobbarit tekeytyvät kansalaisjärjestöksi saadakseen enemmän uskottavuutta viestilleen.

Tällaista on uusi EU-lobbaus.

Brysselin lobbauskulttuuri on muuttunut viime vuosina, sanoo McNamee nuhjuisessa toimistossaan. Se sijaitsee pienikokoista moottoritietä muistuttavan rue Belliardin varrella. EU-instituutioihin kävelee täältä kymmenessä minuutissa.

Ennen ihmisten oletettiin edustavan niitä etuja, joita he sanoivat edustavansa.

”Nyt ei olla enää niin varmoja. Luottamus on vähentynyt”, McNamee sanoo.

Hänen mielestään muutos on tapahtunut samoina vuosina, kun EU:ssa on väännetty uudesta tietosuoja-asetuksesta.

”Monet sanovat, että data on uusi öljy”, sanoo SAS -analytiikkafirman lakiasiainjohtaja John Boswell dokumenttielokuvassa Democracy – Im Rausch der Daten.

Boswell viittaa suuriin tietomääriin, joita on yhä helpompi kerätä ja analysoida. Tiedot voivat olla mitä tahansa, esimerkiksi henkilö-, paikka-, tai yhteystietoja, tietoja siitä, millä internet-sivuilla käydään tai hakukoneisiin syötettyjä sanoja.

Yrityksille tämä on tilaisuus tehostaa mainontaa ja tuotekehitystä. Kansalaisaktiivit pelkäävät, että ihmisten yksityisyyttä loukataan ja että orwellmaisesta valvonnasta tulee entistä helpompaa.

Kun Euroopan unionissa päätettiin päivittää kaksikymmentä vuotta vanhaa tietosuoja-asetusta, vastakkain olivat siis lisääntyvistä tietomääristä innostuneet yritykset ja digitaalisista oikeuksistaan huolestuneet kansalaiset.

Moni suurista internet-yrityksistä ei ollut valmis tinkimään oikeuksistaan kerätä dataa, tuota tämän vuosisadan öljyä.
Europarlamentaarikko ja entinen oikeuskomissaari Viviane Reding, jonka vastuulla tietosuojasetus oli, sanoi brittiläiselle The Telegraph -lehdelle vuonna 2012, ettei hän ollut koskaan nähnyt niin raskasta lobbausoperaatiota.

Euroopan parlamentin kolossaalisen suuren Altiero Spinelli -rakennuksen kaukaisessa siivessä on saksalaisen vihreän mepin, Jan Philipp Albrechtin, pieni toimistohuone. Seinällä roikkuu Hampurin vasemmisto-anarkistisen jalkapallojoukkueen St. Paulin pääkallolippu.

Albrecht oli tietosuojasetuksen esittelijä. Se tarkoittaa parlamentaarikkoa, joka johtaa lakiehdotuksen laatimista.
Albrecht oli yllättynyt tietosuoja-asetuksen ympärillä työskennelleiden lobbareiden määrästä. Hän tapasi satoja lobbareita avustajansa kanssa. Asetuksen kimpussa työskenteli mahdollisesti tuhansia lobbareita.

Myös Albrecht sanoo huomanneensa muutoksen lobbauksessa Brysselissä. On olemassa hienosti nimettyjä organisaatioita, jotka sanovat edustavansa kuluttajia tai pieniä yrityksiä. Todellisuudessa suuret yritykset rahoittavat niitä. 

Näin meppi voi tavata huomaamattaan 90-prosenttisesti suurten yritysten edustajia, vaikka yrittääkin saada kattavaa kuvaa käsiteltävästä asiasta.

”Etenkään suuret lakifirmat ja konsulttiyhtiöt eivät välttämättä ilmoita ollenkaan, keitä he edustavat.”

Mepit voivat lisätä avoimuutta merkitsemällä kaikki tapaamisensa lobbareiden kanssa julkiseen lobbarirekisteriin. Vihreiden ryhmällä se on jo käytössä. Ryhmä yrittää painostaa muitakin parlamenttiryhmiä ottamaan sen käyttöönsä.

Vain pieni osa lobbauksesta on Albrechtin mukaan likaista ja korruptoitunutta. Suurempi osa on laillista, mutta epäilyttävää, kuten meppien kutsumista hienoihin tapahtumiin.

Albrechtin mielestä lobbaukseen on totuttava, koska se on tarpeellista. Pienessä kylässä voi puhua edustajalleen suoraan. Kansallisella tai kansainvälisellä tasolla poliittisista kysymyksistä tulee monimutkaisempia.

”Kaikki eivät voi osallistua päätöksentekoon itse tai ottaa selville, missä ja milloin oma näkökulma tulisi tuoda esille. Tarvitsemme luotettavia ihmisiä, jotka tekevät sen puolestamme.”

Ongelma on siinä, miten taataan kaikille tasa-arvoinen pääsy poliittiseen päätöksentekoon. Pitää tietää, kuka lobbaa ketä.

”Asian ydin on siinä, miten organisoimme lobbauksen niin, ettei se syrjäytä demokraattista päätöksentekoa”, Albrecht sanoo.

Alkuvuodesta 2012 Joe McNamee pyöräili harmaassa puvussaan kohti Yhdysvaltain suurlähetystöä Brysselissä. Suurlähettiläs oli kutsunut hänet keskustelemaan tietosuojasäädöksestä. McNamee oli päättänyt käyttää tilaisuuden hyväkseen ja sanoa suoraan, mitä hän ajatteli Yhdysvaltain toiminnasta.

McNameeta ärsytti se, miten Yhdysvaltain hallinto oli painostanut Euroopan komissiota muokkaamaan lakiehdotusta yrityksille myötämielisemmäksi.

Valkoisesta talosta oli soitettu komissioon vain muutamia päiviä ennen lakiehdotuksesta päättämisen takarajaa. Yhdysvaltalaiset olivat selittäneet, miten tärkeää olisi, että lakiehdotuksen rajoittavat kohdat jätettäisiin siitä pois.

Ei sillä, etteikö Yhdysvaltain mielipide olisi ollut tärkeä lainvalmistelussa. McNameen mielestä ei ollut oikein, että EU:n ulkopuolinen valtio vaikuttaa lain sisältöön ennen kuin demokraattisesti valitut edustajat Euroopan parlamentissa tai ministerineuvostossa saavat sen nähdäkseen.

Suurlähettilään mielestä Yhdysvaltain toiminta oli ollut asiallista, McNameen mielestä ei. Suljettujen ovien takana käyty keskustelu oli McNameen mukaan tömäkkä.
McNameen mukaan yhdysvaltalaisyritysten puuttuminen asiaan muutti lainvalmistelun kokonaan. Kun komissio oli ensimmäisen kerran kutsunut koolle eri tahoja keskustelemaan tietosuoja-asetuksesta, soraääniä ei juuri kuulunut.

Eurooppalaiset yritykset olivat valmiita noudattamaan tiukempia sääntöjä, jos säännöt olisivat samat kaikkialla EU:ssa. Eurooppalaiset yritykset eivät oikeastaan suuremmin välittäneet koko säädöksestä.

Sitten suuret amerikkalaiset yritykset saivat tiedon asiasta. Ne olivat hyvin huolestuneita. Yhdysvaltalaisyritykset eivät pidä sääntelystä, eivät varsinkaan arvokkaan tuotteen saatavuuden – tässä tapauksessa datan – sääntelystä. McNameen mukaan yhdysvaltalaisfirmat alkoivat lietsoa pelkoa kauppajärjestöissä, ja niiden avulla eurooppalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Amerikkalaisten yritysten paniikki meni hyvin läpi siihen saakka välinpitämättömässä Euroopassa.

Lainsäädäntöprosessin alusta lähtien parlamenttia, neuvostoa ja komissiota lobattiin valtavasti. Lobbaus oli McNameen mukaan erilaista kuin ennen. Julkaistiin harhaanjohtavia, epätieteellisiä tutkimuksia, ja lähetettiin kirjeitä, jotka näyttivät tulevan pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä, mutta jonka takana olikin suuria yrityksiä.

”Prosessi meni kauhealla tavalla väärään suuntaan. Parlamentin komitea toisensa jälkeen ehdotti tarkistuksia, jotka olisivat tehneet säädöksestä täysin tarkoituksettoman”, McNamee sanoo.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. McNameen mukaan suuret yritykset valitsivat taktiikakseen prosessin hidastamisen. Se oli virhe.

”He olivat oikeastaan jo voittaneet. Heillä oli vahva asema sekä parlamentissa että neuvostossa. Ainoa asia, mitä he tarvitsivat, oli prosessin loppuminen.”

Yritykset olivat lobanneet valtavasti jäsenmaiden ministeriöitä ja diplomaatteja, minkä ansiosta ne saivat otteen EU:n tärkeimmästä lainsäädäntöelimestä, ministerineuvostosta.

Tämä koitui yllättäen aktivistien onneksi. McNameen mukaan joidenkin jäsenmaiden kohdalla lobbaaminen viivyttelyn puolesta oli tehonnut. Kun eurooppalaiset ministerit kokoontuivat päättämään tietosuojasta, jotkut jäsenmaat avasivat jo suljettuja keskusteluja uudelleen.

Se oli yllättäen avautunut iskun paikka digitaalisten oikeuksien puolustajille. Näin he saivat tilaisuuden päästä lakiprosessin väliin.

”Saavutimme paljon vastustajiemme osaamattomuudella”, McNamee sanoo.

Lobbari Andrea D’Inceccon johtama European Association of Internet Service Providers oli ensimmäisten joukossa antamassa komissiolle mielipiteitään tietosuojasäädöksestä.
Yhdistys jakaa työntekijänsä ja pienen, tyylikkään toimiston Political Intelligence -nimisen lobbausyrityksen kanssa.

Viehättävällä italialaiskorostuksella puhuva komea kolmekymppinen D’Incecco tuntee McNameen. McNamee palkkasi D’Inceccon lobbarifirmaan, ennen kuin hän jätti entisen työpaikkansa ja lähti kansalaisjärjestöön.

D’Incecco on ylitsevuotavan lämmin ja vieraanvarainen, kunnes lobbaus ja tietosuojas-asetus tulevat puheeksi. D’Inceccon hyvä tuuli haihtuu.

Hänen mielestään asetus ei ole nykyisellään hyvä. Siinä painotetaan yksipuolisesti kuluttajien oikeuksia. Vaikka tiukat säännöt ja sanktiot säädettiin suuria amerikkalaisia yrityksiä ajatellen, maksajina ovat D’Inceccon mielestä eurooppalaiset yritykset.

Amerikkalaisilla on niin paljon rahaa, ettei asetusten noudattaminen vahingoita niiden liiketoimintaa. Halutessaan ne voivat vaikka siirtyä muualle, Euroopan ulkopuolelle. Jos lainsäädäntö on kovin tiukkaa, eurooppalaisten yritysten on vaikea kilpailla jättien kanssa.

”Yrityksilläkin on oikeuksia. Niillä on esimerkiksi oikeus tehdä liiketoimintaa. Parlamentissa painotettiin liikaa kuluttajien oikeuksia yritysten oikeuksien kustannuksella”, D’Incecco sanoo.

Hän myöntää, että tietosuoja-asetusta lobattiin kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Hänen mielestään luottamus Brysselissä ei ole kuitenkaan vähentynyt.

Hän muotoilee asian niin, että yritysten taktiikat ovat monimutkaistuneet.

”Kansalaisjärjestöille on selvää, mitä ne ajavat. Yritysten täytyy sen sijaan tarkkailla tekeillä olevien lakien jokaista sananmuutosta, miettiä, miten se vaikuttaisi niiden liiketoimintamalliin ja muuttaa strategiaansa sen mukaan.”

D’Incecco haluaisi, että EU:n avoimuusrekisteristä tehtäisiin vaikuttajille pakollinen. Nyt avoimuusrekisteri on vapaaehtoinen. Yhdistykset ja yritykset voivat ilmoittaa muun muassa, kuinka paljon rahaa ne käyttävät lobbaukseen ja keitä he edustavat.

”Miksi minun pitäisi ilmoittaa asiakkaani, liikevaihtoni ja työntekijäni, jos kilpailijani eivät tee sitä? On paljon lobbareita, yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä, joista emme tiedä yhtään mitään.”

Parlamentin pitäisi hyväksyä tietosuoja-asetus huhtikuussa. On kulunut seitsemän vuotta siitä, kun asetuksesta alettiin keskustella.

Albrechtin mielestä tietosuoja-asetuksen lopputulos on hyvä kompromissi. Kaikkien EU-maiden lainsäädäntöä onnistuttiin nostamaan edistyksellisimpien maiden kuluttajansuojan tasolle. Enää Googlen kaltainen suuri kansainvälinen it-yritys ei voi etsiä porsaanreikiä luxemburgilaisista laeista ja kiertää näin muiden Euroopan maiden tiukempia lakeja.

McNameen mukaan on vaikea arvioida, suojeleeko asetus enemmän kansalaisten digitaalisia oikeuksia vai yrityksiä. Kokonaisuus on valtava.

Yhdestä asiasta hän on varma: lopputulos on paljon parempi kuin muutama vuosi sitten olisi voinut odottaa. Mitä kauemmin lakien säätäminen kestää, sitä enemmän aikaa päättäjillä on kuunnella kansalaisjärjestöjä.

”Lobbarit voivat luoda paniikkia vain tietyn ajan. Pitkän päälle totuutta on vaikea välttää”, McNamee
sanoo.

LobbyPlag läpivalaisi EU-päättäjät

Vuonna 2013 itävaltalainen oikeustieteen opiskelija ja tietosuoja-aktivisti Max Schrems valmistautui Euroopan parlamentin kuulemiseen tietosuojauudistuksesta. Kun Schrems vertasi parlamentin sisämarkkinavaliokunnan lakiehdotuksia tietosuojauudistuksesta erään ruotsalaisen mepin ja piraattipuolueen jäsenen netissä julkaisemiin lobbaridokumentteihin, hän hätkähti.

Jotkut kohdat olivat sanasta sanaan täsmälleen samoja.
Schrems puhui asiasta muutamalle tuntemalleen datajournalistille. Siitä alkoi LobbyPlag-projekti.

Vapaaehtoiset koodasivat ohjelman, jonka avulla he kävivät läpi kymmeniä tuhansia sivuja lobbareiden papereita ja meppien lakiehdotuksiin tekemiä tarkistuksia. Projektin ensimmäisessä osassa vertailtiin, kuinka paljon parlamentaarikkojen ehdottamista tarkistuksista oli kopioitu lobbareilta.

Selvisi, että melko paljon.

”Myöhemmin ymmärsin, että Brysselissä lobbareiden ehdotusten kopioiminen on hyvin tyypillistä. Poliitikot ottavat ehdotuksia suoraan erilaisilta lobbausryhmiltä”, Schrems sanoo.

Projektin toisessa osassa meppien tarkistuksia rankattiin sen mukaan, lisäsivätkö vai vähensivätkö ne yksityisyyttä. Kolmannessa käytiin läpi salaisia Euroopan unionin neuvoston asiakirjoja ja selvitettiin, mitä mieltä eri maat olivat tietosuojasta neuvoston suljettujen ovien takana. Ministerineuvoston kokoukset eivät ole avoimia medialle eivätkä niiden pöytäkirjat ole useinkaan julkisia.

”Neuvostossa on totuttu ajattelemaan, ettei siellä olla tilivelvollisia. Kaikki tapahtuu suljettujen ovien takana”, Schrems sanoo.

Schremsin mukaan LobbyPlagilla oli yllättävän paljon vaikutusta pieneksi vapaaehtoisprojektiksi. Ensimmäisen tempauksen jälkeen parlamentissa alkoi kiertää sähköposteja, joissa varoiteltiin kopioimasta tarkistuksia lobbareiden kynästä.

Kun LobbyPlag oli ottanut suurennuslasinsa alle Euroopan unionin neuvoston toiminnan, muun muassa Saksa vaihtoi kantaansa.

”Tyypillisesti EU-politiikka, erityisesti tietosuojan kaltaiset erikoisalat, ei ole parrasvaloissa. Suurin osa ihmisistä ei tunnista Euroopan parlamentissa istuvaa poliitikkoa eikä hän ole koskaan mediassa. Koska parlamentaarikot eivät ole tottuneet olemaan mediassa, huonolla julkisuudella on arvaamattoman suuri vaikutus”, Schrems sanoo.

Schremsin mielestä kansalaisten tietoja suojellaan suunnilleen yhtä paljon tietosuojauudistuksen jälkeen kuin sitä ennen. Suurin ero Schremsin mukaan on, että nyt lakia rikkova yritys voi saada merkittävän sakon.

”Ottaen huomioon, että yhdeltä puolelta tuli niin paljon painostusta, ja toiselta niin vähän, lopputulos ei ole minusta ollenkaan huono,” Schrems sanoo.

Tietosuojauudistus

• Tarkoitus on helpottaa digitaalista kaupankäyntiä jäsenmaiden välillä.
• Uudistuksen tärkein osa on tietosuoja-asetus. Sen tarkoitus on antaa kansalaisille mahdollisuus hallita nykyistä paremmin yritysten heistä keräämiä henkilötietoja. Näin myös luottamus digitaalisiin palveluihin nousisi.
• Asetuksen mukaan käyttäjälle pitää kertoa selkeästi, miten hänen tietojaan käytetään. Käyttäjällä on myös oikeus pyytää tietojensa poistamista, ja hänelle pitää kertoa, jos hänen omiin tietoihinsa on murtauduttu. Asetus rajoittaa lasten henkilötietojen käsittelyä ilman vanhempien suostumusta.
• Jos yritys rikkoo sääntöjä, sille voidaan määrätä sakko, jonka suuruus voi olla neljä prosenttia liikevaihdosta.
• Koska kyseessä on asetus, se tulee voimaan sellaisenaan kaikissa EU-maissa kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Juttu on julkaistu alun perin 1.4. ilmestyneessä Vihreä Lanka -lehdessä. Tietosuoja-asetus hyväksyttiin 14. huhtikuuta.

Tweet