Kuuluuko feminismi vain naisille?

17.7.2016 12.39

Riikka Suominen

Feminismin pitää puuttua kaikkeen sortoon, sanoo Olga Haapa-aho. Leena Teräs puolestaan haluaa tiloja ja tapaamisia vain naisille.

Olga Haapa-aho: Feminismin tehtävä on laajempi kuin vain naisten asian ajaminen. Ensisijaista on tunnistaa ja purkaa valtarakenteita. Sukupuoli vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin, mutta jos puretaan eriarvoisuutta, myös etnisyyttä ja sosioekonomista asemaa pitää käsitellä.

Leena Teräs: Sukupuoli on merkittävin eriarvoistava tekijä. Se on läsnä aina, vaikka puhuttaisiin eri ikäisistä ihmisistä, etnisistä taustoista, sosioekonomisista taustoista... Velvollisuuksien ja vallan jakautuminen ja yhteiskuntaan sosiaalistaminen pohjautuu edelleen kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään. Siinä tytöt ja naiset, ja heihin liitettävät asiat koetaan vähempiarvoisiksi. Feminismi ei voi hylätä tyttöjä ja naisia. Samanaikaisesti pitää kriittisesti tarkastella kaksijakoista sukupuolijärjestelmää.

Haapa-aho: Feministisessä toiminnassa pitäisi radikaalisti kyseenalaistaa nykyinen binääriseen sukupuolikäsitykseen pohjautuva järjestelmä (toim.huom. jako miehiin ja naisiin). Feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen tulee suhtautua liukuvana ja asteittaisena asiana eikä kahtena ääripäänä. Sukupuoli on käsittämättömän monimutkainen kokonaisuus. Siksi ajattelu miehistä ja naisista, ja näiden kahden ulkopuolella olevista erillisistä vähemmistöistä, on vanhentunut. Se jättää monia asioita huomioimatta. Haluan puhua sukupuolen moninaisuudesta, joka koskettaa jokaista ihmistä.

Teräs: Opetin jo 1990-luvun lopulla sukupuolen moninaisuudesta. Silloin mies-nais-jaon ulkopuolelle syntyneitä ja identifioituneita pidettiin luonnonoikkuina. Hyvä, että keskustelu sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen monimuotoisuudesta on edennyt.

Haapa-aho: Kannatan sukupuolikiintiöitä. En usko hierarkkisten organisaatioiden vallan muuten jakautuvan tasaisesti.

Teräs: Totta. Sukupuolikiintiöt ovat yksi siirtymäkauden välttämättömistä toimintamalleista. Siirtymäkaudella tarkoitan ajanjaksoa, jolloin edetään kohti tasa-arvoa. Kun yhdellä sukupuolella on vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja ollut valta-asema, ei voida kuvitella, että käytännöt ja asenteet muuttuvat ilman erityistoimia. Myös naiserityisellä, vain naisille varatulla toiminnalla on paikkansa.

Haapa-aho: Naiserityisyys sulkee ihmisiä pois ja sille pitäisi aina olla erityisen vahvat perusteet.  Naiserityiset yhdistykset ja paikat ovat nähdäkseni tarpeellisia vain poikkeustapauksissa. Esimerkiksi väkivaltaa kokeneille suunnatut tilat ovat tällainen erityistilanne. Toisaalta turvatalojen suuntaaminen vain naisille vaikeuttaa huomattavasti muiden sukupuolten avun saantia.

Teräs: Yhden sukupuolen ryhmissä pystytään toimimaan ilman sukupuolten välisiä jännitteitä, hierarkiaa, työnjakoa, toimijuutta... Silloin voidaan keskittyä itse asiaan, opetella uusia rooleja ja käsitellä syvällisemmin kyseistä sukupuolta yhdistäviä teemoja. Lisäksi on turvallisuusnäkökulma. Sukupuoleen kohdistuva vähättely, seksuaalinen häirintä, väkivalta ja alistaminen ovat valitettavasti edelleen naisten ja tyttöjen arkea. Pääosa tekijöistä on miehiä.

Haapa-aho: Yhdistysten kohdalla en hyväksy naiserityisyyttä. Pidän itse asiassa aika törkeänä sitä, että ihmisiltä evätään lähtökohtaisesti mahdollisuus jäsenyyteen ja osallistumiseen. Yhdistystoiminnassa, ta pahtumissa ja paikoissa on parasta sopia selkeät pelisäännöt kaikkien itsemäärittelyoikeiden ja yksityisyyden kunnioittamisesta. Radikaali turvallisen tilan politiikka on erottelua parempi ja edistyksellisempiin toimintatapa.

Teräs: Turvallinen tila edellyttää usein yhden sukupuolen ryhmiä. Etuoikeutetun asemansa tunnistaneet, tasa-arvoisen vuorovaikutuksen omaksuneet miehet sekä muun sukupuoliset aiheuttavat kuitenkin jo pelkällä olemuksellaan hierarkisen asetelman. He estävät tasa-arvoisen vuorovaikutuksen syntymisen eri sukupuolten välille. Omaksutut roolit ovat vahvoja. Tällaisissa sekaryhmissä on tehtävä töitä tasa-arvoisen dynamiikan löytämiseksi. Se ei välttämättä edes onnistu.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 17. kesäkuuta ilmestyneessä Vihreä Lanka -lehdessä.

Tweet