Kelailija

Iiro Törmä

Muusikko työssään. Anssi Kela sekä säveltää että äänittää kappaleensa itse työhuoneellaan. ”Jos laskisin täällä viettämäni tunnit, tulisin aika surulliseksi.”

6.11.2015 11.26

Emmi Skytén

Anssi Kelan mielestä artistilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta ei velvollisuutta.

Muusikko Anssi Kelan työhuone käpyläläisen omakotitalon autotallissa on pikkupojan unelma. Oikealla soitinröykkiö, vasemmassa takanurkassa flipperi, kaiken keskellä Star Wars -aluksen pienoismalli ja pahvinen Darth Vader. Kitarakokoelmalle ei tahdo riittää tilaa.

Seinustan formulapokaalitkin muistuttavat lapsuuden unelmien toteuttamisesta.

”Se oli sellainen 10-vuotiaan Anssin haave, ja nyt se on tehty. Oli jotenkin iso ristiriita, että tyyppi, joka ajaa ekologisia, eettisiä ja vihreitä arvoja julkisuudessa, ajaa seuraavana viikonloppuna kilpaa”, Kela sanoo.

Kela pukeutuu aina mustaan, mutta ajattelee vihreästi. Kysyttäessä hän kertoo myös äänestävänsä vihreitä, vaikka pitää itseään liikkuvana äänestäjänä. Hän suosii muita kulkumuotoja kuin autoa. Kasvissyöjä hänestä tuli parikymmentä vuotta sitten, kun hän näki dokumentin lihantuotannosta.

”Vuoden 1996 jouluna olin joulupöydässä kinkku suussa, ja se jäi vain pyörimään suuhun. Yhtäkkiä liha oli äärimmäisen vastenmielistä, koska dokkari pyöri mielessä. En saanut nieltyä sitä kinkunpalaa. Silloin ajattelin, että okei, nyt kokeilen kasvissyöntiä.”

Kelalle kasvissyönti on eettinen valinta.

”Näen ruuan tuotantoprosessissa ja tehotuotannossa niin paljon ongelmia, että minulle on selkeämpää ja helpompaa irrottaa itseni siitä prosessista.”

Hän on bändissään ainoa, joka ei syö lihaa, ja myös porukan ainoa absolutisti. Kavereilleen hän ei ole halunnut saarnata elämäntavoista, mutta kehottanut ajattelemaan.
”Toivoisin, että jokainen miettisi omalla kohdallaan, miten haluaa vetää. Esimerkiksi syöminen on iso osa meidän elämää. Kun mennään kauppaan ja ostetaan jotain, silloin syydetään rahaa tiettyihin suuntiin. Ovatko ne sellaisia kohteita, joita oikeasti haluan kompata vai pitäisikö miettiä se kuvio vähän uudestaan?”

Vaikka Kelan tunnetuimmissa kappaleissa lauletaan karuista ihmiskohtaloista ja yhteiskunnan kylmyydestä, hän ei koe olevansa yhteiskunnallinen artisti tai ajattelija.

”Ne eivät ole asioita, joita pyörittelisin koko ajan mielessäni. Yleensä biisissä on jokin tarina, jonka haluan kertoa. Jos ihmiskohtaloista kertoo, kyllähän ne yhteiskuntaan jotenkin liittyy”, hän sanoo.

Kela kuitenkin tiedostaa, että artistilla on valtaa vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Hän on muun muassa kasvattanut viiksiä eturauhassyövästä tiedottavan Movember-kampanjan hyväksi.

”Lähtökohtaisesti en ole yhteiskunnallinen toimija, mutta en ole kuitenkaan pelännyt sitä. En sano, että artistin velvollisuus olisi nostaa asioita esiin, mutta se on artistin mahdollisuus.”

Silloin kun Kela ottaa kantaa, moni suomalainen kuuntelee.

Syyskuussa hän kirjoitti Facebook-päivityksen, jossa kertoi, kuinka turvapaikanhakijalapset tuovat mieleen hänen oman lapsensa. Kirjoitus jaettiin noin 14 000 kertaa. Kirjoituksen lopussa vinkatut Suomen punainen risti, Kirkon ulkomaanapu ja Unicef kertoivat Kelalle myöhemmin saaneensa päivityksen jälkeen tavallista enemmän lahjoituksia.

”Sitä arvostaa korkeammalle, kuin että Nummela-albumi on myynyt viisinkertaista platinaa. Jos on pystynyt vaikuttamaan oikeasti tärkeisiin asioihin, se jotenkin antaa enemmän kuin saavutukset musiikkirintamalla. Tulee sellainen fiilis, että on mustakin jotain hyötyä välillä”.

Kela vertaa julkiseen keskusteluun osallistumista muusikolle tuttuihin oivalluksen hetkiin.

”Välillä pitkään aikaan ei yksinkertaisesti keksi mitään. Sitten yhtäkkiä syttyy joku valo pään päälle ja tulee se ahaa-elämys, että tolleen mä tän jutun teen. Vähän samalla tavalla syttyy tällaisia yhteiskunnallisiakin valoja. Huomaa, että toi on sellainen asia, johon mulla on jotain sanottavaa ja annettavaa.”

Menestys on Kelalle tärkeää itsensä ja perheen elättämisen takia. Se on tärkeää myös siksi, että hän tietää, miltä menestys tuntuu. Hänen Nummela-esikoisalbuminsa on Suomen kaikkien aikojen 13. myydyin levy. Muutaman vuoden jälkeen ura kääntyi laskuun.

”Nummelan aikoina olin niin huipulla, kuin Suomessa pystyy olemaan. Putosin sieltä aika syvälle. Kun on nähnyt sekä huipun että notkon ja päässyt kipuamaan sieltä takaisin ylöspäin, niin totta kai sitä kaipaa niitä huippuvuosia. Varsinkin, kun itse tietää artistina olevansa nykyään paljon vahvempi ja parempi ja valmiimpi kuin Nummelan aikoina.”

”Jos saisin sen nyt uudestaan, en enää tyrisi. Tietäisin, miten homma hoidettaisiin. Silloin kokemattomuuttani katse hukkui pallosta ja pääsi käymään, niin kuin kävi.”

Kela arvelee, että ura notkahti, koska suosio oli tullut liian äkkiä.

”Ongelma valtavassa suosiossa Nummelan jälkeen oli, että se jarrutti kehittymistäni artistina. Kun kaikki keikat oli aina automaattisesti loppuun myytyjä, ei minun tarvinnut mennä keikoille sadalla prosentilla. 95 pinnaa riitti hyvin.”

Uransa alkuaikoina Kela ajatteli, että kunnon rock-artisti on lavalla viileä.

”Kun katson jotain vanhoja livepätkiä Nummelan jälkeen, niin vähän ihmettelen itseäni. Katson, että tuossa on kaveri, jolla on tupa täynnä jengiä, mutta näyttää siltä, että hän ei itse nauti siitä lainkaan eikä ota yleisöön kontaktia. Jotenkin sulkeutunut ja sisäänpäin kääntynyt hahmo.”

Sittemmin hän on tullut kuorestaan ulos. Kela kertoo olevansa lavalla nyt päinvastainen hahmo. Hän uskaltaa tehdä hölmöjä ja korneja asioita.

”Lavalla on nykyisin esimerkiksi tuulikone. Se on tosi korni visuaalinen elementti, mutta samalla se on maailman siisteintä!”

Tärkeintä Kelan mielestä on, ettei ota itseään liian vakavasti. Ihmiset muistavat kuitenkin paremmin ne keikat, joissa Kela unohti Mikan faijan BMW:n sanat kuin ne, jotka menivät täydellisesti.

”Itselle nauraminen on tärkein juttu, jonka olen oppinut.”

Uran nousuista ja laskuista on ollut myös hyötyä. Nykyisin Kela nauttii ammatistaan enemmän kuin koskaan, sillä hän on löytänyt uudenlaisen ilon musiikin tekemisestä. Hän arvostaa saavutuksiaan ja yleisöään, vaikka ne ovat edelleen kaukana Nummelan ajoista.

”Nyt kun ihmisiä on taas alkanut käymään keikoillani, tajuaa, ettei ole itsestäänselvyys, että ihmiset maksavat pääsylipun tullakseen kuuntelemaan minua, vaan se on oikeasti jotain tosi hienoa.”

Itsensä löytämisen hetki on hyvin muistissa. Se tapahtui viisi vuotta sitten, kun Kela esiintyi Hartwall-areenalla Eric
Claptonin lämmittelijänä. Yleisössä oli 12 000 ihmistä, lavalla mies ja akustinen kitara.

”Se oli urallani vielä sellaista huonoa aikaa. Olin itse halunnut, että siellä olisi pelkästään mies ja kitara. Ajattelin, että kokeillaan, miten se toimii. Lavalle nousemiseen oli aika korkea kynnys: muistan, kun kävelin kitara kädessä mikrofonin eteen ja ajattelin, että tämä oli paska idis. Miksi tulin tänne, nyt oikeasti pelottaa.”

”Joskus neljännen biisin kohdalla havahduin siihen, että täällähän on hirveä meininki. Jengi taputtaa ja laulaa mukana. Tajusin, että mä osaan tän jutun. Enkä pelkästään osaa, vaan olen tässä itse asiassa aika hyvä.”

Sinä hetkenä Anssi Kela asetti itselleen tavoitteen. Hän päätti tavoitella omaa keikkaa Hartwall-areenalla.

”Halusin painaa sen hetken mieleeni. Ajattelin, että joku kerta haluan tulla tänne uudestaan, mutta sillä tavalla, että lipussa lukee pelkästään minun nimeni.”

Anssi Kela

Muusikko ja laulaja.
Syntynyt vuonna 1972.
Julkaissut seitsemän albumia, joista ensimmäinen, Nummela, myi viisinkertaista platinaa.
Kirjoittanut myös kaunokirjallisen Kesä Kalevi Sorsan kanssa (2008) sekä omaelämäkerran Matkamuistoja (2012)
On mukana tämän kauden Vain Elämää tv-sarjassa, jossa hän on esittänyt muun muassa metalliversion Maija Vilkkumaan kappaleesta Luokkakokous ja räpännyt JVG:n Kasarin lapsen.
Perheeseen kuuluu avovaimo, pieni lapsi sekä yksi lapsi edellisestä avioliitosta.