Iiro Törmä

Kaikki kielletty

24.2.2017 15.02

Antti Järvi

Entä jos et saisi harrastaa seksiä omassa kodissasi? Tai kutsua ystäviä yökylään? Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa aikuisten elämää rajoitetaan säännöillä, joista osa loukkaa ihmisen perusoikeuksia.

Viisikymppinen Olavi ei saanut keittää kahvia iltaisin. Hän ei saanut myöskään kutsua ystäviään luokseen yökylään.

Olavi asui tuolloin, pari vuotta sitten, asumispalveluyksikössä pääkaupunkiseudulla. Yksikössä mielenterveysongelmista kärsivät saavat tukea arjessa pärjäämiseen. 2015 lopussa 8 000 ongelmista kärsivää asui samankaltaisessa tuetussa asumisyksikössä. Niissä asukkaiden elämää rajoitetaan paljonkin, vaikka laista ei löydy perusteita rajoittamiselle.

Olavin yksikössä työntekijöitä oli paikalla ympäri vuorokauden.

”Jos yöllä herää tai illalla valvoo pitempään, niin ohjaajat käskevät nukkumaan. Se tuntuu pahalta. On aika vaikeaa nukkua, jos ei tarpeeksi väsytä”, hän kertoi tutkimushaastattelussa.

Olavi oli yksi noin sadasta asukkaasta, joita haastateltiin Asumispalvelujen musta laatikko -tutkimukseen vuonna 2015.

Sami, myös keski-ikäinen suomalainen mies, oli asunut samankaltaisessa yksikössä pari viikkoa. Paikan sijainti oli erinomainen: kaupungin keskustaan oli lyhyt matka ja läheltä löytyi harrastusmahdollisuuksia.

Sielläkin asukkaiden elämää kontrolloitiin. Samille oli muun muassa kerrottu, että asukkaiden välillä ei saa olla seurustelua tai sukupuolista kanssakäymistä.

”Mitä se haittaa, jos joillakin rupeaa synkkaamaan yhdessä. Senhän pitäisi olla positiivinen juttu, kun nyt eletään kuitenkin 2000-lukua”, Sami sanoi.

Erilaisia asumispalveluita on syntynyt, kun Suomessa on pyritty eroon turhista psykiatrisista sairaansijoista ja lyhennetty hoitoaikoja.

Yksiköitä on monenlaisia. Osa niistä on perustettu tavalliseen kerrostaloon, osa muistuttaa vanhusten palvelutaloja, osa pieniä ryhmäkoteja ja osa vanhan ajan kuntoutuskoteja.

Asukkaiden määrä vaihtelee yleensä kymmenestä ihmisestä muutamaan kymmeneen. Lähes kaikille heistä yksikössä oleva asunto tai huone on heidän ainoa kotinsa.

Ajatus on, että yksiköissä ihmiset kuntoutuvat niin, että voivat jälleen asua itsenäisesti. Heitä tukee arjen askareissa henkilökunta, joka on paikasta riippuen paikalla päiväsaikaan tai kellon ympäri.

Asumispalveluiden laadun tiedetään vaihtelevan paljon.

”Meillä on yksiköitä, joissa ihmisillä on viihtyisät asunnot ja joissa jokainen saa yksilöllisen tarpeensa mukaisen tuen ja palvelun. Ihmisillä on mielekästä tekemistä ja erilaisia toiminnallisia ryhmiä”, sanoo Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen.

”On myös yksiköitä, joissa ei ole kuntouttavaa toiKaikki
mintaa, vaan ihmisille tarjotaan vain ruokaa ja sänky nukkumiseen.”

Yksiköissä asutaan yleensä vuokralla. Kun ihminen muuttaa sisään, hän sitoutuu talon sääntöihin, jotka vaihtelevat paikasta toiseen. Osa säännöistä muistuttaa minkä tahansa taloyhtiön sääntöjä: sisätiloissa ei saa tupakoida ja hiljaisuus vallitsee yöaikaan.

Osa taas on katsottu hyväksi kuntoutumisen kannalta. Asukas voi esimerkiksi sitoutua päihteettömyyteen.

”Kaikilla on sääntöjä taloyhtiöissä, mutta ajattelisin sen niin, että jos asut asumispalveluyksikössä, niin sinulla on periaatteessa samat oikeudet kuin kaikilla muillakin, yhdenvertaisesti”, Karinen sanoo.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira selvitti vuonna 2012, miten ihmisten itsemääräämisoikeus toteutuu sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä. Selvitys osoitti, että asukkaiden rajoittamiseen ja sen perusteisiin liittyy epäselvyyttä. Yksiköissä ei aina osattu erottaa, mikä on rajoittamista ja mikä normaalia hoitotoimintaa.

Mielenterveysongelmaisten itsemääräämisoikeutta voidaan rajoittaa vain tietyissä tilanteissa tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa sairaalahoidossa. Asumispalveluissa rajoituksia ei saisi olla lainkaan. Käytännössä niitä kuitenkin on.

Osa asumisyksiköistä kontrolloi tarpeettomasti asukkaiden liikkumista ja heidän yksityiselämäänsä. Joskus se voi olla tarpeen asukkaan hoidon takaamiseksi, mutta yksiköissä yhtä asukasta koskeva rajoitus ulotetaan helposti kaikkia koskevaksi.

”Järjettömillä säännöillä ei ole mitään tekemistä mielenterveyden ja kuntoutuksen edistämisen kanssa. Ne ovat laitosten tarpeisiin tehtyjä sääntöjä”, sanoo psykiatri Kristian Wahlbeck, joka työskentelee kehitysjohtajana Suomen Mielenterveysseurassa.

”Kenelläkään ei ole sellaista kotona, että pitää sulkea televisio kello 22 ja saa juoda kahvia vain klo 13:n ja 15:n välillä. Tällainen yksilöllisyyden häivyttäminen vie pohjan kuntoutukselta. Asukkaiden osallisuus tarkoittaa, että sallittaisiin mahdollisimman yksilöllinen elämä. Jos joku haluaa nousta yöllä syömään, sen pitäisi olla mahdollista.”

Mielenterveyskuntoutujat ovat monilla mittareilla yhteiskunnan huono-osaisimpia. Merja Karinen muistuttaa, ettei moni heistä jaksa tai pysty nostamaan esiin epäkohtia.

”Asumispalveluiden piirissä asuvilla on oikeus henkilökohtaiseen elämään ja tarpeisiin, samoin kuin yksityisyyden suojaan. Esimerkiksi yövieraita tai sukupuolisuhteita ei voi kieltää. Kenenkään perusoikeuksia ja -tarpeita ei voi mennä rajoittamaan, jos se ei häiritse muita. Jokainen päättää niistä asioista itse”, Karinen sanoo.

Alkoholiongelmista kärsinyt Rauno piti asumispalveluyksikön säännöllisestä rytmistä: päivään herättiin ja ateriat syötiin ajallaan.

Paikassa ei kuitenkaan ollut paljon tekemistä, sillä se sijaitsee syrjässä maaseudulla. Yhdessä oli menty kerran ulos kävelemään ja joskus oli heitetty hernepussia.
Kaikkein ikävintä oli, ettei oman huoneen ovea saanut lukkoon. Rauno oli asunut suurimman osan elämästään yksin, ja häntä häiritsi talon rauhattomuus. Yksikössä asui mies, jolla oli tapana harhailla ympäriinsä ja tulla muiden huoneisiin.

”Hän on harmiton, ei hän mitään tee. En tiedä, onko muistisairautta vai mitä. Mutta pelästyn aika paljon, jos vieressä seisoo joku kun nukun”, Rauno kertoi tutkimushaastattelussa.

Toisessa yksikössä asuneella Markulla oli sama ongelma. Asukkaat eivät saaneet lukkoon omia oviaan. Heillä ei myöskään ollut avaimia ulko-oveen, joten sisään pääsi ainoastaan ovikelloa soittamalla.

Markku oli asunut yksikössä kaksi vuotta. Häntä harmitti etenkin se, että aidatulle pihamaalle johtava ovi lukittiin ennen iltayhdeksää, jolloin kaikkien piti olla jo huoneessaan. Hän olisi halunnut istua pidempään ulkona kauniina kesäiltana ja polttaa muutaman tupakan.

Mielenterveyskuntoutujat eivät ole rajoituksineen yksin; aihe on ajankohtainen myös vammaispalveluissa ja vanhustenhuollossa. Valviran selvityksen mukaan itsemääräämisoikeuteen liittyvien säännösten puuttuminen on ongelmallista, sillä se voi johtaa vääränlaisiin toimintatapoihin asumispalveluissa.

Viime hallituskaudella sosiaali- ja terveysministeriö tarttui toimeen. Se asetti laajan työryhmän valmistelemaan säännöksiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoittamisesta.
Esitys päätyi eduskuntaan asti, mutta vaalikausi päättyi ennen kuin se ehdittiin käsitellä. Lainsäädännön uudistusta on nyt jatkettu, ja valmista yritetään saada tänä vuonna.

”Tiedostamme, että eri toimintayksiköiden välillä on paljon kirjavuutta. Joissain paikoissa on keksitty tapoja toimia niin, ettei itsemääräämisoikeutta tarvitsee rajoittaa. Toisissa paikoissa on vanhastaan vallalla toimintakulttuuri, jota ei oikein ole koskaan kyseenalaistettu”, sanoo lainsäädäntöä valmisteleva hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila.

Asumispalveluita tuottavat kunnat, yksityiset firmat ja kolmas sektori, eli yhdistykset ja säätiöt. Ylivoimaisesti suurimman osan mielenterveyskuntoutujien asumispalveluista tuottavat yksityiset yhtiöt. Ne ovat seuranneet lainsäädännön valmistelua silmä tarkkana.

Mehiläisen liiketoimintajohtaja Niklas Härus pitää lainsäädännön uudistusta tervetulleena.

”Selkiyttämisessä on kysymys paitsi asukkaiden myös henkilökunnan oikeusturvan toteutumisesta”, hän sanoo.

Attendon aluejohtaja Satu Louejoen mielestä itsemääräämisoikeuden korostaminen on hyvä asia.

”Se pakottaa kaikki miettimään omaa toimintaansa. Ei pelkästään palveluntuottajaa ja työntekijöitä, vaan yhtä lailla omaisia ja virkakoneistoa.”

Molemmat ovat sitä mieltä, että asumispalveluissa täytyy olla sääntöjä yhteiselämän sujumiseksi. Heidän mukaansa ihannetapauksessa yhteisö luo ne itse ja päättää esimerkiksi siitä, milloin yhteisiä tiloja voi käyttää.

Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka laadukkaita mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksiköt Suomessa ovat. Siksi ympäristöministeriö tekee tänä vuonna Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen kanssa selvityksen, jossa kartoitetaan yksiköiden puitteita ja laatutekijöitä. Valvira on puolestaan tänä vuonna ottamassa mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut erityiseksi valvonnan kohteeksi.

”Niistä yksiköistä tulee aika vähän kanteluita. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat ovat asiakasryhmä, joka ei juurikaan kantele ja valita näistä asioista”, kertoo ryhmäpäällikkö Eine Heikkinen Valviran sosiaalihuollon valvonnasta.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ongelmia ole, Heikkinen myöntää.

Vastuu asumispalveluiden valvonnasta on ensisijaisesti palveluita ostavilla kunnilla. Aluehallintovirastot tekevät yksiköihin tarvittaessa tarkastuskäyntejä, mutta ne ilmoittavat käynneistään etukäteen.

Vuoden 2016 alussa sosiaalihuoltolakiin tuli ilmoitusvelvollisuus sosiaalihuollon henkilökunnalle. Sen mukaan työntekijän on epäkohdan huomatessaan ilmoitettava siitä viipymättä toiminnasta vastaavalle henkilölle. Pykälä on ongelmallinen, sillä esimies saattaa hyvinkin olla tietoinen epäkohdista.

”Minulle tulee usein yhteydenottoja työntekijöiltä, jotka pelkäävät asian nostamista esiin työpaikan menettämisen pelossa. Siksi epäkohtia pitäisi pystyä tuomaan esiin anonyymisti”, Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen sanoo.

Jos asukas on tyytymätön talon toimintaan, hänen mahdollisuutensa vaihtaa paikkaa ovat vähäiset. Karisen mukaan palveluiden kilpailuttaminen vähentää entisestään asukkaiden sananvaltaa.

”Vaikka olisit tyytyväinen asumiseen ja löytänyt polkuja arkeen, kaikki voi muuttua kilpailutuksen myötä. Sinut voidaan heittää jonnekin kymmenien kilometrien päähän taas muutamaksi vuodeksi. Asukkaat ovat vain nappuloita. Heillä ei ole mitään sanottavaa tai valinnan mahdollisuutta.”

Toinenkin ratkaisu on olemassa: tuoda tuki omaan asuntoon.

Pienessä Pudasjärven kaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla päätettiin kuusi vuotta sitten tehdä niin. Siellä kaupungin asuntotoimi alkoi tarjota mielenterveyskuntoutujille vuokra-asuntoja, joihin asukkaiden tarvitsema apu tuodaan.

Aiemmin kunta oli ostanut paikkoja palvelukodeista, jotka sijaitsivat laajalla alueella Rovaniemeltä Suomussalmelle. Sosiaalityön suunnittelijaa Satu Turkkaa harmitti, sillä suurten etäisyyksien vuoksi hän ei pystynyt seuraamaan asukkaiden kuntoutumista.

Turkka päätti houkutella työntekijät, kuntayhtymän hallinnon ja kuntapäättäjät kokeilemaan, mitä tapahtuisi, jos ostopalvelut purettaisiin ja asiakkaille tarjottaisiin tukiasumista omasta kunnasta.

”Kiersin kysymässä asiakkailta, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia heillä on ja mitä kuntoutumisen eteen on tehty”, Turkka sanoo.

”Monessa asumispalveluyksikössä heille oli vain sanottu, että tämä on sinun kotisi ja sinä elät täällä. Ei ollut kerrottu, että elämä voisi olla muutakin kuin kellontarkkoja aterioita ja yhteisasumista ihmisten kanssa, joita et ole itse päässyt valitsemaan.”

Turkka on nykyään Oulunkaaren kuntayhtymän seudullinen erityisryhmien asumispalveluvastaava. Omiin asuntoihin siirtyminen on onnistunut hänen mukaansa yllättävän hyvin. Olennaista oli, ettei asukkaita jätetty oman onnensa nojaan vaan kuntayhtymä sitoutui palkkaamaan uusia hoitajia ostopalveluiden purkamisesta säästyvillä rahoilla.

Vaikka kunnassa oli varauduttu esimerkiksi yhteisten aterioiden järjestämiseen, pian huomattiin, että asukkaat hoitivat ruokailut itse tai työntekijöiden avustuksella.

Työntekijät suhtautuivat muutokseen innostuneesti, vaikka siinä oli myös opettelemista. Osa työntekijöistä oli aiemmin työskennellyt vuonna 2011 lakkautetussa palvelukodissa.

”Henkilökunta oli tottunut tekemään valintoja asukkaiden puolesta. Siinä oli laitoksesta tuttu valta-asetelma. Siitä piti opetella eroon ja ajatella, että omissa kodeissaan ihmiset päättävät itse, missä järjestyksessä keittiön kaappi on ja tiskaako tänään vai huomenna.”

Nykyään 10 työntekijää huolehtii noin 60:sta omassa asunnossa asuvasta asiakkaasta. Pudasjärven keskustaan on rakennettu uusia rivitaloja, joissa on 40 neliön saunallisia yksiöitä 18 ihmiselle. Ne on tehty mielenterveyskuntoutujia varten, mutta niin, että kuka tahansa voi aikanaan muuttaa asuntoihin. Kuntoutujille järjestetään Pudasjärvellä myös yhteistä päivä- ja iltatoimintaa.

Turkan mukaan järjestelmä joustaa asiakkaan kunnon ja tarpeen mukaan.

”Jos asiakas on jollain viikolla huonossa kunnossa, työntekijä voi käydä paikan päällä viisi kertaa päivässä. Jollain toisella viikolla voi riittää kaksi kertaa viikossa.”

Kunnassa on havaittu, että nykyään mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat huomattavasti vähemmän sairaalapalveluita kuin ennen. Mielenterveyskuntoutujien asumiseen menevät toimintakulut ovat pudonneet 1,4 miljoonasta eurosta noin 765 000 euroon.

”Silti rahallinen säästö ei ole se suurin asia. Asiakkaiden elämänlaatu on oikeasti parantunut”, Turkka sanoo.

”Pitkäänkin laitoksissa asuneista ihmisistä on löytynyt mielettömiä taitoja. He pystyvät lämmittämään ruuat itse ja käymään kaupassa. Asiakkaiden voimaantuminen on ollut valtavaa. He ovat saaneet vastuun omasta elämästään. Elämä ei ole ulkoa johdettua.”

Asukkaiden kokemukset ovat peräisin Asumispalvelujen Musta laatikko -tutkimuksen haastattelumateriaalista, jota toimittaja Antti Järvi on ollut mukana keräämässä. Koneen Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa selvitetään asumispalvelujen nykytilaa eri paikkakunnilla. Jutussa on muutettu kaikkien asukkaiden nimet.

Tweet