Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Ossi Ahola
Kapinajohtaja. Sähkölle herkkien asiaa ajava Eva Jansson halusi kirveen kuvaan, koska pitää itseään Suomen teräväkielisimpänä yleisönosastokirjoittajana.
Janssonin kiusa
27.12.2009 15.07
Vihreät kulkevat Nokian talutusnuorassa, väittää sähköyliherkkyydestä kärsivä kurulainen Eva Jansson.
Tämä on aivan epätodellista. Kurulainen Eva Jansson, 51, on juuri laittanut huulipunaa valokuvaajaa varten hirsimökkinsä keittiössä, kun hän nousee hädissään ilman näkyvää syytä ja sanoo, että nyt tulee huono olo, nyt pitää lähteä.
”Tuntuu, että jalat menee alta.”
Jansson on pari minuuttia aikaisemmin varoittanut minua, että jos hän pyörtyy, häntä ei saa missään nimessä viedä sairaalaan Tampereelle. Hänet on kannettava autoon ja ajettava kohti pohjoista.
Säteilysairaudesta ja sähköyliherkkyydestä kärsivää Janssonia kiusaavat Näsijärven toisella puolella oleva ilmavoimien tutka ja kilometrin päässä törröttävä radiolinkkitorni.
Janssonin hirsimökki valmistui vasta muutama vuosi sitten, mutta hän ei ole pystynyt asumaan siinä lainkaan. Mökin lattia on täynnä paperikasoja, kasseja, purkkeja ja mappeja. Pöydällä on suomalaisten sähköallergikkojen manifesti, Sähköä ilmassa-omakustannekirja vuodelta 2002.
Ikkunoissa roikkuu suojakangasta, johon on ommeltu ohuita metallilankoja. Ulko-ovessa on kännykkäkielto, eteisen seinään kiinnitettyyn lappuun on kirjoitettu ”Mastosäteily voi tappaa”.
Norpannahkaliiviin ja farkkuihin pukeutunut Jansson kiirehtii minua ja kuvaajaa peruuttamaan automme autonsa tieltä. Kaulassa roikkuva lääkepussi heilahtaa, kun hän hyppää Mitsubishi Pajeron rattiin.
Olemme menossa hänen hirvimetsällä olevan kaverinsa kotiin parin kilometrin päähän. Siellä on korkea mäki, joka estää pahimman säteilyn.
Tampereella syntynyt Eva Jansson on Suomen johtavia eskimotutkijoita. Hän valmistui Jyväskylän yliopiston teoreettisen puheentutkimuksen laitokselta ja opiskeli Kööpenhaminan yliopistossa eskimologiaa puolitoista vuotta.
Jansson on 1980-luvulta lähtien viettänyt pitkiä jaksoja Grönlannissa ja tuonut Suomeen paljon eskimoesineistöä. Vuosituhannen vaihteessa työn alla olivat grönlannin kielioppi ja suomi–grönlanti–suomi-sanasto. Janssonin suurin haave oli eskimomuseon perustaminen.
Haaveet romahtivat, kun Jansson sairastui sähköyliherkkyyteen.
”Sähköherkät eivät paljon matkustele. Lentokoneessa on kovat magneettikentät, ja kun koneen laskeutuessa kaikki laittavat kännykkänsä päälle samaan aikaan, tuntuu tosi kamalalta.”
Sähköyliherkkyys ajoi Janssonin politiikkaan. Hän oli vihreiden sitoutumaton kuntavaaliehdokas vuonna 2008. Sittemmin Jansson on antanut vihreiden kuulla lehtien yleisönosastoilla kunniansa siitä, että puolue ei ota sähköyliherkkyyttä tosissaan.
Hänen mukaansa Suomessa on 170 000 tietämättään sähköyliherkkää. Nämä ihmiset voisivat äänestää mitä tahansa puoluetta, joka ajaa heidän oikeuksiaan. Olisiko Janssonista sähköyliherkkien poliittiseksi keulahahmoksi?
Marraskuun iltapäivä on sumuinen, kun Jansson ajaa havupuiden reunustamaa pikkutietä pitkin ja kurvaa 1970-luvulla rakennetun rivitalon pihaan. Hän esittelee vähän nolona kovapäästöistä dieselmaasturiaan.
Maasturin takaosa on täynnä koreja ja kasseja, joissa on lehtiä, eväitä ja vaatteita. Yhdestä korista pilkottaa Vihreä Lanka. Jansson osti ison auton, jotta mahtuisi nukkumaan sen sisällä paetessaan sähköä ja säteilyä.
Rivitalohuoneiston ovensuuhun on ripustettu suuret hirven sarvet. Jansson menee avaimilla sisään.
”Anteeksi talonhaltija, että tunkeudumme kotiisi”, hän sanoo kynnyksellä.
Olohuoneen tummanruskeassa kirjahyllyssä on luontokirjasarja Tapiolan kaikki osat. Jansson istuu ruskeaan samettinojatuoliin.
Hän muistelee sairastuneensa sähköyliherkkyyteen vuonna 2003 tai 2004. Sähköallergia antoi selityksen häntä vaivanneille oireille, jotka muistuttavat rytmihäiriöitä ja kouristuksia.
Jansson luki sähköyliherkkyydestä lehtijutusta ja tilasi sen perusteella Sähköä ilmassa -kirjan.
Sähköyliherkkyydestä kärsivät oireilevat eri tavoilla. Langaton teknologia ja kännykät kiusaavat yliherkkiä eniten, mutta jotkut saavat oireita jopa hehkulampuista. Janssonin pahin kiusa ovat tutkat, mutta läppäriä hän sietää.
Keittiön jääkaappi naksahtaa hiljaa.
”Ai täällä on jääkaappi päällä, voi hitsi yäk.”
Jansson ryntää keittiöön napsauttamaan jääkaapin pois päältä.
Sähköyliherkkyyttä ei tunnusteta Suomessa sairaudeksi. Herkkyyttä pidetään henkisiin ongelmiin liittyvänä luulosairautena. Ruotsissa tauti tunnustetaan työkykyä alentavaksi vammaksi, vaikka sitä ei pidetäkään sairautena.
Ruotsalaistutkijat arvioivat, että ruotsalaisista jopa kolme prosenttia on sähköyliherkkiä. Muualla maailmalla asiasta väännetään kättä.
Maailman terveysjärjestö WHO ei pidä sähköyliherkkyyttä todellisena tautina, mutta Euroopan parlamentti päätti Euroopan ympäristöviraston suosituksesta tarkistaa säteilyrajoituksia. Saksassa ja Ranskassa teleyhtiöt ovat usein oikeudessa säteilevien mastojen takia.
Suomen Säteilyturvakeskuksessa asiasta on vaihtelevia näkemyksiä. Viimeksi alkuvuodesta STUK muistutti, että pienten lasten ei pitäisi käyttää kännykkää mahdollisen säteilyriskin takia.
Jansson pitää sähkömagneettisen säteilyn lisääntymista maailman suurimpana ympäristöuhkana. Hänen mielestään hyönteis- ja lintukannat ovat viime vuosina pienentyneet säteilyn vuoksi.
Hän on varma, että säteily selittää lisääntyneitä syöpiä, unettomuutta ja masennusta.
”Tästä asiasta vaiettiin Suomessa, mutta France Telecomin 22 työntekijän itsemurha ei ole sekään sattumaa. Työntekijät altistuivat voimakkaalle säteilylle”, Jansson sanoo.
Jansson antaisi käyttää langatonta viestintää vain pelastuslaitoksessa ja yksityishenkilöiden hätätapauksissa. Hän haluaa kännyköille samat rajat kuin tupakoinnille.
Julkinen kännyköiden, wlanien ja mokkuloiden käyttö on kiellettävä varsinkin kouluissa ja päiväkodeissa. Langattoman tekniikan ikärajan on syytä olla 18 vuotta.
Sähköherkkien säteilyongelmat voi ratkaista kaivamalla teleliikenteen valokaapeleihin maan sisään, kuten nyt jo osittain tehdään.
Jansson säpsähtää nojatuolissaan.
”Nyt meni radiolinkki päälle. On pakko ottaa hätätilalääkettä.”
Hän kaivaa kaulapussistaan rasian, jossa säilyttää nestemäistä lääkettä.
”Säteilynsuojapilleriä ei ole olemassa, joten ihmiset saavat lääkkeitä oireisiin. Betasalpaajista on laiha lohtu, mutta kokeilen lisäksi magnesiumia ja kaliumia. Ne saattavat helpottaa kouristuksia.”
Jansson ottaa lääkkeen ja käy keittiössä juomassa vettä päälle.
”Lääkärini onneksi ymmärtää sähköyliherkkyyttä.”
Mutta vihreät eivät tunnu ymmärtävän. Kun Jansson alkaa nyt puhua vihreistä, hän suuttuu. Vihreät eivät puhua pukahda luonnon monimuotoisuuden katoamisesta, vaikka mikroaaltosäteily tappaa eläimiä jatkuvasti. Lisäksi langaton tiedonsiirto kuluttaa paljon energiaa.
Jansson on pettynyt myös cityvihreiden luonnontuntemukseen.
”Vihreä Lankakin vain vertailee suklaita ja luomuviinejä, vaikka lehti voisi esitellä esimerkiksi viikon uhanalaisen eläimen.”
Viime kesänä Jansson lähetti kiukkuisia kirjeitä Maaseudun Tulevaisuuden, Hufvudstadsbladetin ja ruotsalaisen Miljömagasinetin yleisönosastoille, joissa hän ihmetteli, miksi Vihreä Lanka ja vihreät vaikenevat langattoman teknologian vaaroista.
Vihreiden taannoinen kompurointi Lex Nokia-asiassa näyttäytyy kentällä edelleen hyvin rumassa valossa. Jansson epäilee, että Vihreän Langan vaikenemisen syy on sama kuin muullakin medialla: Nokia.
”Suomalaiset ovat lammasmaista alamaiskansaa, tottuneita tsaarin kuriin ja Neuvostoliiton määräyksiin. Nyt uusi epäjumala on Nokia.”
Jansson lähti kuntavaaleissa vihreiden listoille, koska pitää kaikesta huolimatta vihreitä koulutettujen edelläkävijöiden puolueena, joka arvostaa tiedettä. Hän tiesi, ettei mene vaaleissa läpi.
”Ehdokkuus oli hyvä sauma tunkea ihmisten postilaatikkoihin infoa langattoman teknologian vaarallisuudesta.”
Jansson korostaa olevansa sitoutumaton ja valmis loikkaamaan siihen puolueeseen, joka ottaa sähköyliherkkien asian omakseen. Näkemys omasta poliittisesta tulevaisuudesta on realistisen karu.
”En voi olla missään paikoissa, joissa ihmisillä on kännykät päällä.”
Janssonin poliittinen minä elää yleisönosastokirjoituksissa, joita hän tehtailee hurjalla vauhdilla. Kun Jansson lähetti minulle taustatiedoiksi kahden viime vuoden yleisönosastokirjoituksensa, niistä tuli lähes 50-sivuinen Word-dokumentti.
Sähköyliherkkien on vaikea ajaa asiaansa poliittisesti, sillä monet heistä asuvat pakosta metsän keskellä kaukana ihmisistä ja teknologiasta. Yhteiskunnallisesti heidän asemansa on hankala, koska tautia ei ole lääketieteellisesti tunnustettu.
Itsenikin on vaikea muodostaa mielipidettä sähköyliherkkyydestä. Toisaalta, epilepsiaakin luultiin aikoinaan mielisairaudeksi.
Rivitalon omistaja astuu ulko-ovesta metsästystamineissa. Hän ymmärtää heti, että Janssonille on tullut huono olo.
”Kyllä Eva olisi monessa mukana, jos hänellä ei olisi tuota sairautta”, hän sanoo.
Jansson ei uskalla enää palata kotiinsa yöksi. Hän lähtee kohti Pohjois-Kurun piilopirttiään. Se on ikkunaton kota, johon ei tule sähköä eikä vettä. Hän valmistaa siellä ruokansa kamiinalla ja kirjoittaa läppärillä, kunnes akku loppuu.
Hän on tilannut Ruosista erikoisvalmisteisen asuntovaunun, joka pitää pahimman säteilyn loitolla. Jansson aikoo etsiä sille suojaisan paikan.
”En tiedä, hajoaako minulta ensin pää vai keho.”
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
