Jakamistalous reilummaksi

17.9.2015 9.49

Emmi Skytén

Juuri kun Suomessa oli opittu, että jakamistalous on tulevaisuutta, Ranskassa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa vihaiset taksikuskit alkoivat mellakoida kyytipalvelu Uberia vastaan.

Jakamistalouden ylistys on vaihtunut kritiikkiin. Esimerkiksi Uberia on syytetty työntekijöiden oikeuksien polkemisesta ja kuskien pakkoyrittäjyydestä.

Majoituspalvelu Airbnb:n taas pelätään nostavan asuntojen vuokria ja ajavan paikalliset asukkaat pois kodeistaan, koska asunnonomistajat saavat lyhytaikaisesti majoittuvilta turisteilta paremman hinnan kuin tavallisilta vuokralaisilta.

Yleisesti jakamispalveluita kritisoidaan siitä, että ne mahdollistavat verojen ja erilaisten lupa- ja vakuutusmaksujen välttelyn.

Suomessa viranomaiset ovat vaikuttaneet hämmentyneiltä. Elokuun alussa Helsingin poliisi tiedotti, että Uber-kuskeista pitää tehdä ilmoitus poliisille, kiireisissä tilanteissa hätäkeskukseen. Muutaman päivän päästä hätäkeskukseen soittelua toppuuteltiin.

Jakamispalvelut tarvitsevat sääntöjä toimiakseen reilusti.

Tutkijat antavat neljä ehdotusta parempaan jakamistalouteen.

1. Uber ei ole jakamistaloutta

Suurin osa jakamistaloudeksi kutsutuista palveluista ei ole jakamistaloutta, sanoo aihetta Oxfordin yliopistossa tutkiva taloussosiologi Vili Lehdonvirta. Esimeriksi kyytipalvelu Uberissa ja majoituspalvelu Airbnb:ssä on usein kyse ammattimaisesta tai puoliammattimaisesta toiminnasta eikä kuluttajien välisestä resurssien jakamisesta.

”Uutta tässä on kokonaisvaltaisen digitaalisen välittäjän tai markkinapaikan tarjoajan ilmestyminen,” Lehdonvirta sanoo.

Hän kutsuu Airbnb:n ja Uberin kaltaisia palveluja mieluummin välitystaloudeksi. Varsinaista jakamistaloutta ovat esimerkiksi työpaikkakyytien jakamispalvelut, joissa voi rekisteröidä oman työmatkansa, hakea muiden kyytejä ja järjestää kimppakyydin.

Myös jakamistaloutta tutkiva professori Koen Frenken Utrechtin yliopistosta Alankomaista haluaa määritellä jakamistalouden tarkemmin. Hänestä jakamistalous tarkoittaa vähän käytettyjen tavaroiden parempaa käyttöä. Hän painottaa, että tavaroita voidaan käyttää liian vähän, mutta työntekijöiden aikaa tai palveluita ei, koska niitä tarjotaan kysynnän mukaan.

”Uber on palvelu, joten siinä ei ole kyse kapasiteetin liian vähäisestä käytöstä. Kun joku tilaa taksin, kapasiteetti lisää kysyntää. Laissa pitäisi tehdä selvä raja tavaroita ja työntekijöitä vuokraavien yritysten välillä.”

Frenkenin mielestä on tärkeää tehdä ero erilaisten palveluiden välillä, koska jakamistaloutta kritisoidaan paljon.

2. Jakamistalous ei ole ammattimaista

Hyvä sääntely erottaa toisistaan ammattimaisen yritystoiminnan ja satunnaisesti tapahtuvan omistusten jakamisen, sanoo Frenken.

Professori nostaa esiin hyvänä esimerkkinä Amsterdamin kaupungin laatimat säännöt Airbnb:lle. Niiden mukaan asuntoaan voi vuokrata majoituspalvelun kautta korkeintaan kaksi kuukautta vuodessa enintään neljälle hengelle, kunhan asunnossa on palovaroitin ja verot maksetaan.

Kahden kuukauden rajoitus tekee laittoman hotellin perustamisen mahdottomaksi.

”Näin ihmiset voivat vuokrata vähän käytettyjä asuntojaan esimerkiksi sesonkiaikaan ja asuntoja tarvitsee rakentaa vähemmän.”

Vili Lehdonvirran mukaan markkinoiden sääntöjen kehittymistä voi katsoa kahdesta näkökulmasta. Ensimmäisen näkökulman mukaan valtio on paras taho laatimaan markkinoiden sääntöjä, koska sen pitää ottaa huomioon eri toimijoiden intressit ja muokata niistä kompromissi.

Siksi on erikoista, että perinteisille toimijoille kehitetyt säännöt esimerkiksi turvallisuudesta tai työntekijöiden oikeuksista voidaan kiertää uusien välityspalveluiden kautta. Valtion laatimien sääntöjen pitäisi koskea myös välityspalveluita. Silloin kaikkien intressit otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon.

Toisen näkökulman mukaan nykyisten markkinoiden säännöt eivät ole parhaita mahdollisia, koska julkinen sääntely huomioi parhaiten markkinoilla jo olevat ja hyvin järjestäytyneet toimijat. Se ei ole koko yhteiskunnan edun mukaista.

Lehdonvirran mukaan esimerkiksi taksimarkkinat toimivat taksikuskien ehdoilla, koska he ovat äänekkäin ryhmä markkinoilla.

Tästä näkökulmasta välityspalvelut ovat radikaaleja uudistajia. Ne avaavat markkinoita sellaisille toimijoille, jotka nykyiset säännöt ovat sulkeneet pois markkinoilta.

3. Tieto jakoon

Lehdonvirralla ja Frenkenillä on neuvo lainsäätäjille: välityspalvelut pitäisi velvoittaa avaamaan keräämäänsä tietoa avoimen datan hengessä.

”Se antaisi mahdollisuuden eri yhteiskunnan toimijoille arvioida, onko välitystalous hyvä vai huono asia yhteiskunnalle ja miten siihen pitäisi reagoida. Se edistäisi myös kilpailua ja tekisi mahdolliseksi esimerkiksi veronkierron torjumisen”, Lehdonvirta sanoo.

Osa tiedoista voitaisiin Lehdonvirran mielestä julkistaa kokonaan, osa luovuttaa viranomaisille. Sellainen tieto, jota ei voida yhdistää henkilöihin, voisi olla kokonaan julkista. Esimerkiksi Uber-kyytien määrän, alkupisteen ja loppupisteen julkistaminen auttaisi liikennesuunnittelijoita ja tutkijoita.

Koen Frenkenin mukaan uudet välityspalvelut mahdollistavat työtapojen laillistamisen tai verojen maksamisen töistä, joista ei ennen maksettu veroja.

”Erilaisten alustojen hyvä puoli on siinä, että ne keräävät ja tekevät näkyväksi tietoa käytännöistä, jotka ovat olleet olemassa aikaisemminkin, mutta pienemmässä mittakaavassa tai laittomina. Toisaalta nämä alustat eivät välttämättä halua jakaa tietojaan viranomaisten kanssa”, Frenken sanoo.

Hänen mukaansa kysymys on sekä avoimuudesta viranomaisille että palveluiden käyttäjien yksityisyydestä. Hänestä kuluttajat pitäisi saada paljon tietoisemmiksi siitä, millaista tietoa välityspalvelut heistä keräävät ja miten sitä käytetään toisissa palveluissa.

Samalla kun käyttäjien yksityisyydestä pitäisi huolehtia paremmin, pitäisi osan tiedosta olla julkisempaa. Viranomaisten pitäisi tietää esimerkiksi, kuka vuokraa asuntoja välityspalveluiden kautta.

”Monen mielestä Airbnb:n sääntely Amsterdamissa on loistavaa. Silti paikallinen viranomainen ei voi valvoa sääntöjen noudattamista, koska Airbnb ei suostu avaamaan tietokantojaan. Siksi kaupungissa on vielä paljon laittomia hotelleja ja ihmisiä, jotka rikastuvat rikkomalla lakia.”

Lehdonvirran mielestä esimerkiksi Uber voitaisiin velvoittaa ilmoittamaan kuljettajiensa tulot verottajalle samalla tavalla kuin työnantaja ilmoittaa verottajalle maksamastaan palkasta.

4. Sosiaaliturva uusiksi

Jakamistalous ja välitystalous eivät tutkijoiden mukaan sovi perinteiseen, työhön sidottuun sosiaaliturvamalliin.

Frenken sanoo, että työntekijöiden ja yksityisyrittäjien lisäksi on kehittymässä kolmas kategoria: itsensä työllistäjät, jotka saavat kaikki toimeksiantonsa alustan, esimerkiksi Uberin, kautta.

Frenkenin mukaan muutaman välityspalvelun luomilla markkinoilla esimerkiksi vähimmäispalkkaa tai työtuntien enimmäismäärää on hankala rajata. Siksi tarvitaan uusia toimia itsensä työllistäjien oikeuksien takaamiseksi.

Vili Lehdonvirran mielestä sosiaalipolitiikka pitäisi kytkeä irti työstä niin, että erilaiset yhteiskunnan maksamat tuet eivät olisi sidottuja työhön. Vastikkeeton perustulo on esimerkki tällaisesta sosiaalipolitiikan mallista.

Lehdonvirta mainitsee työttömyysturvan ja verovähennykset, jotka ovat riippuvaisia pääosin ansiotulosta maksetuista veroista.

”Erilaiset edut pitäisi irrottaa työsuhteen käsitteestä. Silloin järjestelmä ei kohtelisi freelancereita tai yksinyrittäjiä täysin eri tavalla, kuin vaikkapa työtöntä työntekijää.”

Tweet