Iiro Törmä

Akkojen hommat ja miesten työt

12.4.2018 11.39

Sammeli Heikkinen

Asianajaja ei sitä ehkä huomaa. Tai mainostoimiston copywriter, kiinteistönvälittäjä tai toimittaja. Rakennusmestari, kätilö tai sosiaalityöntekijä taas huomaa varmasti.

Suomessa työt ovat jakaantuneet jyrkästi miesten ja naisten ammatteihin. Ammateissa, joissa miehiä ja naisia on suurin piirtein yhtä paljon työskentelee vain joka kymmenes suomalainen työntekijä.

Kun eri työt ovat miesten ammatteja tai naisten ammatteja, työvoimapolitiikka vaikuttaa helposti eri tavoin miehiin ja naisiin.


Ne suomalaiset, joiden työpaikoilla on suurin piirtein saman verran miehiä ja naisia, ovat poikkeus. Suurin osa tekee töitään sukupuolittuneessa ympäristössä. Tilastokeskuksen mukaan viime vuosina noin kymmenesosa työntekijöistä on ollut niin sanotuissa tasa-ammateissa.

Tasa-ammatiksi lasketaan sellainen työ, jossa vähintään 40 prosenttia työntekijöistä on toista sukupuolta. Mies-naisjaoltaan tasaisia ammatteja ovat esimerkiksi asianajajat, kauppiaat, kiinteistövälittäjät, ammattikoulujen ja ammattikorkeakoulujen opettajat ja toimittajat.

Selvästi miesvaltaisin ala on rakentaminen, jossa harvempi kuin joka kymmenes työntekijä on nainen. Kuljetus- ja varastoalalla naisia on vähemmän kuin viidennes. Maa- ja metsätaloudessa ja teollisuudessa noin neljännes.

Terveys- ja sosiaalipalvelut, niin sanottu hoiva-ala, on naisten ala. Alle 15 prosenttia työntekijöistä on miehiä. Koulutuksessa ja ravintola- ja majoitusalalla miehiä on vajaa kolmannes.

Miksi työt jakautuvat Suomessa niin vahvasti miesten ja naisten töihin? Asiantuntijoilla ei ole kysymykseen yksinkertaista vastausta. Selvää on, että ajatus miesten ja naisten toisistaan eroavista tehtävistä on syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa.

”Suomessa sukupuoliroolit ovat aika selvät. Ajatellaan, että tytöille ja pojille on omat tehtävänsä ja paikkansa. Nämä sukupuoliroolit heijastuvat ammateissa. Naiset ja miehet päätyvät stereotyyppisiin ammatteihin”, sosiaalityön yliopistonlehtori Johannes Kananen Helsingin yliopistosta pohtii.

Tasa-arvoneuvos Riitta Martikainen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että työelämän jakoon johtava kehitys alkaa jo varhaislapsuudesta.

”Jako tulee tavallaan pitkin matkaa. Sukupuoliin liitetyt oletukset ja aseenteet tulevat ihmisen elämään tosi varhain, päiväkodissa ja koulussa ja vähän myöhemmin opiskelussa. Ammatin määrittävät osin valinnat, joita on tehty jo ennen kuin työmarkkinoille tullaan.”

Tämä näkyy peruskoulun käyneiden nuorten näkemyksissä. Tutkijat Mia Teräsaho ja Miina Keski-Petäjä selvittivät toissavuotiseen Nuorisobarometriin nuorten toiveammatteja. Selvisi, että 15–29-vuotiaiden toiveissa toistui työelämän jakautuminen.

Terveys- ja hyvinvointialan ammatista haaveilevista neljä viidesosaa oli tyttöjä ja naisia, yhteiskunnallisen alan tai kasvatusalan ammattiin haluavista tyttöjä ja naisia oli reilu kolmannes. Tekniikan alan työtä toivoi alle viidennes tytöistä ja tietojenkäsittelyalalle halusi selvästi alle kymmenesosa.

Teräsaho ja Keski-Petäjä toteavat, että jos nuorten ammattitoiveet pysyvät sukupuolen mukaan eriytyineinä, jakautuminen koulutuksessa ja työelämässä ei lievene.

Tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta Etlasta pitää tutkimustulosta esimerkkinä yhteiskunnallisten normien vahvuudesta ja hitaasta muuttumisesta.

”Tämä on hankala vyyhti, jossa monet tekijät vaikuttavat toisiinsa. Mitään nopeita keinoja muutokseen ei ole. Se vie aikaa joka tapauksessa.”

Mitä haittaa siitä on, että naiset ja miehet tekevät eri töitä?

Yhteiskunnan ja työmarkkinoiden kannalta segragaatiosta on riesaa siksi, että se voi estää ihmisiä pääsemään töihin, joissa he mieluiten olisivat ja joihin he parhaiten sopivat.

”Siinä menetetään inhimillistä potentiaalia. Voi olla esimerkiksi paljon naisia, jotka voisivat olla hyviä poliiseja, mutta hakeutuvat muuhun ammattiin sen vuoksi, ettei poliisin ammattia pidetä naisille sopivana”, Johannes Kananen sanoo.

Eriytyneet ammatit myös selittävät melkein kokonaan naisten ja miesten välisen palkkakuilun, Etlan Kauhanen kertoo. Palkkakuilu ei niinkään synny siis siitä, että naisille ja miehille maksettaisiin samasta työstä eri palkkaa. Naiset ja miehet ovat eri ammateissa, joista maksetaan eri palkkaa.

”Esimerkiksi edellisellä palkkaneuvottelukierroksella neuvoteltiin prosenttimääräisiä korotuksia. Nämä pitävät eri alojen suhteelliset palkkaerot ennallaan ja siten myös miesten ja naisten palkkaerot.”

Naisvaltaisilla hoiva-aloilla palkat ovat matalammat kuin miesvaltaisilla rakentamisen ja teollisuuden aloilla. Tasa-arvoneuvos Martikaisen mukaan on oman muna-kana-keskustelunsa aihe, ovatko näiden alojen palkat alhaisemmat siksi, että niillä työskentelee naisia vai työskenteleekö niillä vähän miehiä huonojen palkkojen vuoksi.

Selvää on, että naisten matalampi palkkaus liittyy osittain siihen, miten suuri osa naisista työskentelee julkisella sektorilla, etenkin kunnissa. Vuonna 2017 työllisistä naisista kolmannes oli kuntien palkkalistoilla, miehistä vain joka kymmenes. Kolme neljästä kuntatyöntekijästä oli naisia.

”Joku voisi siis sanoa, ettei julkisella puolella ole varaa maksaa nykyistä korkeampaa palkkaa työntekijöille eli naisille. Yhtä hyvin voi sanoa, ettei naisten työtä arvosteta riittävästi”, Martikainen sanoo.

Hän muistuttaa Helsingin Sanomien hiljattain paljastamasta ”herrasmiessopimuksesta”, joka oli tehty pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Siinä Helsingin, Espoon ja Vantaan johdot olivat sopineet, ettei päiväkotiammattilaisista kilpailla korkeammilla palkoilla.

Hesarin haastattelemat Kruunuhaan päiväkodin työntekijät kertoivat, että päiväkodinopettajan ammattia pidetään edelleen varakkaan miehen vaimolle sopivana kutsumusammattina.

Päiväkodin työntekijöistä hyvin suuri enemmistö on naisia. Martikainen muistuttaa, että kunnissakin korkeampien palkkojen maksamista on joskus pidetty tarpeellisena työvoiman houkuttelussa, jos kilpailua on käyty esimerkiksi teknisen puolen ammattilaisista, jotka ovat enimmäkseen miehiä.

Osa työelämän tutkijoista on sitä mieltä, ettei naisten ja miesten jakautuminen epätasaisesti eri ammatteihin olekaan ongelman ydin, vaan se, ettei naisille ja miehille makseta samaa palkkaa samanarvoisesta työstä. Tämän näkemyksen mukaan ei siis pitäisikään ensisijaisesti yrittää saada naisia ”miesten” ammatteihin, vaan ”miesten palkka” naisten ammateista.

Ammattien eriytyminen johtaa erilaisen palkan lisäksi myös erilaisiin työehtoihin ja -oloihin.

”Kuntasektorin naisvaltaisilla aloilla on eniten kiirettä ja painetta. Yksityisellä palvelusektorilla taas naisilla on yleistä vastentahtoinen osa-aikatyön tekeminen”, Martikainen sanoo.

Töiden jakautuminen sukupuolittain ei ole vain suomalainen ilmiö. Työmarkkinat ovat segregoituneet kaikkialla. Euroopan tasa-arvoinstituutin Eigen tasa-arvoindeksi seuraa sitä, miten tasapuolista työelämä on naisille ja miehille. Suomalaiset työmarkkinat ovat Euroopan unionissa tasa-arvoisimpien joukossa. Suomi on tilastossa kuudentena. Edellä ovat Ruotsi, Tanska, Hollanti, Britannia ja Itävalta.

Suomen ongelma on muita kärkimaita selvemmin juuri töiden eriytyminen. Jos tarkastellaan vain sitä indeksiä, Suomi putoaa Euroopan unionin keskiarvon alapuolelle.

Tämä selittyy sillä, että Eige mittaa eriytymistä tarkastelemalla opetuksen ja sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden nais- ja miesosuutta. Suomessa naisten ja miesten osuuden ero on suurempi kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Etenkin siksi, että Suomessa miehiä on näillä aloilla töissä niin vähän.

Antti Kauhasen mukaan nykyinen työmarkkinajako juontuu Suomessa pitkään vallinneesta jaosta, jossa naisten osana on ollut lasten ja vanhusten hoitaminen, miesten tehtävänä taas ansioiden hankkiminen.

Riitta Martikainen muistuttaa, että nykyinen jako johtuu siitä, että hoivapalveluista on tullut Suomessa palkkatöitä, toisin kuin esimerkiksi Italiassa tai Maltalla, jossa lastenhoito jää monesti kotiin jääville äideille.

”Yhteiskunta on järjestetty eri tavalla. Suomessa naisten työllisyysaste on moniin muihin maihin verrattuna korkeampi, mutta työmarkkinat ovat segregoituneet.”

Paljon on muuttunutkin. Esimerkiksi juristit olivat vielä muutama vuosikymmen sitten melkein pelkästään miehiä, nyt kyseessä on yksi harvoista tasa-ammateista.

Miina Keski-Petäjä on vertaillut vuosina 1985 ja 2016 tutkinnon suorittaneiden 25–29-vuotiaiden naisten ja miesten tutkintoja.

Terveys- ja hyvinvointi- sekä kasvatusala olivat 1985 naisten aloja ja ovat niitä edelleen. Tekniikka ja tietojenkäsittely taas ovat muuttuneet jopa miehisemmiksi. Sen sijaan esimerkiksi maa- ja metsätalousalalta valmistuu nykyään yhtä paljon miehiä ja naisia, kun hieman yli 30 vuotta sitten naisia oli valmistuneista vain neljännes.

”Pikkuhiljaa mennään parempaan suuntaan”, arvioi Etlan Kauhanen.

Sosiaali- ja terveysministeriön Martikainen ei innostu edes varovaisen toiveikkaaksi.

”Muistan, että jo 1980-luvun lopulta on ollut hankkeita, joilla on pyritty vähentämään koulutuksen segragaatiota. Ne eivät ole jättäneet pysyviä vaikutuksia.”

Vaikka tietyt ammatit ovat naisistuneet, naisammatit eivät ole juuri miehistyneet. Martikaisen mukaan syynä lienee naisalojen huonompi palkka.

Naisilla on motiivi pyrkiä paremmin palkatuille miesaloille, mieheltä taas vaatii erityistä kutsumusta mennä matalammin palkattuun ”naisammattiin”, etenkin jos siihen liittyy vielä normeja vastaan uiminen.

Miksei ammattien eriytymisen kimppuun isketä poliittisesti? Ongelma on syvällä yhteiskunnan rakenteissa piilevissä käsityksissä, normeissa ja stereotypioissa. Niitä ei niin vain poliittisilla päätöksillä muuteta.

Yliopistonlehtori Kanasen mielestä syrjinnänvastainen työ on se, mitä politiikalla voidaan tehdä.

”Jos lähdetään oletuksesta, että yhteiskunnassamme ovat vallalla patriarkaaliset, miehiset rakenteet, niin riski naisten syrjimisestä on olemassa. Siihen voi puuttua lakiteitse ja tapauksista voi pitää meteliä että kaikki ymmärtävät mikä on oikein ja mikä on väärin.”

Tutkimuspäällikkö Kauhasen mukaan sukupuolisten stereotypioiden rikkomisessa aikajänne on pitkä.

”Esimerkiksi sukupuolisyrjinnän kieltämisestä lailla on vasta vähän yli 30 vuotta. Sekin vaikuttaa pitkään. Se vaikuttaa siihen, missä naiset toimivat ja mitä pidetään yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä.”

Kauhanen sanoo, että perhevapaiden uudistaminen olisi poliittinen päätös, jolla ammattien eriytymiseen voisi vaikuttaa oikeasti. Nykyisellään vapaita käyttävät ja lapsia hoitavat lähinnä naiset. Tämä vaikuttaa työuran lisäksi opiskelujen suuntaamiseen ja ammatinvalintaan.

”Jos nainen on se, joka on perhevapailla, hänen kannattaa kouluttautua sellaiselle uralle, jossa katkonaisuudesta ei ole niin paljon haittaa.”

Juuri työelämän eriytyneisyydestä johtuu se, että poliittisilla päätöksillä on Suomessa erilaiset vaikutukset miehiin ja naisiin.

”Eriytyminen on nimenomaan se kanava, jota kautta päätökset vaikuttavat eri tavoin miehiin ja naisiin”, Kauhanen sanoo.

Tätä vaikutusta vahvistaa se, että naisista selvästi miehiä suurempi osa on julkisen sektorin palveluksessa. Niinpä esimerkiksi menoleikkauksilla on monesti suora vaikutus nimenomaan naisten työhön.

”Julkisen sektorin rahoitus vaikuttaa naisten työehtoihin”, Martikainen sanoo.

”Ammattien eriytyminen on suurin tasa-arvo-ongelma työmarkkinoillamme. Tasa-arvopolitiikan keskeisin tavoite pitäisi olla sen lieventäminen”, sanoo Kauhanen.

tasa-arvo  työllisyys  palkka  perhevapaat  sosiaalipolitiikka 

Tweet