Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
CC
Sateenkaaren pää. Uusi-Seelanti ei halua tuottaa enempää kasvihuonekaasuja kuin se pystyy sitomaan.
11.1.2008 0.00
Uuden-Seelannin hallitus päätti syyskuussa tehdä maastaan maailman ensimmäisen valtion, joka ei tuota enempää kasvihuonekaasuja kuin pystyy sitomaan. Kyse ei ollut pelkästä hyvästä tahdosta vaan myös talouden kilpailukyvystä.
“Meidän on oltava kestäviä tai tulemme kärsimään keskeisillä markkinoilla“, sanoo pääministeri Helen Clark.
Toden teolla Uuden-Seelannin ilmastostrategia alkoi vuodenvaihteen jälkeen. Kansallinen päästökauppa koskee ensin metsäteollisuutta, vuotta myöhemmin energiantuotantoa ja 2010 teollisuutta.
Uusi-Seelanti elää suurelta osin maataloustuotteiden viennistä ja matkailusta, mutta Britanniassa on jo nähty protesteja maapallon toiselta puolen tuotua lampaanlihaa vastaan, ja pitkä lentomatka mietityttää yhä useampaa turistiakin.
Lisäksi ilmastonmuutos tuntuu Uudessa-Seelannissa jo. Jäätiköt ovat kutistuneet, ja sää on muuttunut vaihtelevammaksi, myrskyt, tulvat ja maanvyöryt ovat lisääntyneet.
Suurin haaste onkin maatalous, jonka osalta päästökauppa alkaa 2013. Maataloudessa syntyy puolet maan kasvihuonepäästöistä. Britannian kokoisessa maassa on vain neljä miljoonaa asukasta, mutta 5,5 miljoonaa lehmää ja 40 miljoonaa lammasta. Työpaikoista maataloudessa on enää kymmenys, mutta viennistä sen osuus on lähes puolet.
Joulukuussa pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa perustettiin tutkijaverkosto selvittämään päästöjen vähennysmahdollisuuksia esimerkiksi muuttamalla eläinten ravintoa niin, että niiden
ruuansulatus tuottaa vähemmän metaania tai ottamalla talteen typpipitoisia jätteitä.
Uuden-Seelannin sähköstä 64 prosenttia tuotetaan jo uusiutuvasti pääasiassa maalämmöllä ja tuulella. Vuoteen 2025 mennessä osuus aiotaan nostaa lähelle sataa prosenttia.
Energiatehokkuutta parannetaan ja sähköautojen osuutta lisätään. Hiilinieluksi istutetaan 2020 mennessä 250 000 hehtaaria uutta metsää.
Kansasta 85 prosenttia tukee hallituksen ilmastolinjaa. Helen Clark uskoo, että kestävyydestä tulee osa kansallista identiteettiä samalla tavoin kuin 1980-luvulla lakiin ankkuroidusta ydinvoimattomuudesta.
Tweet