Tunneasioita

11.1.2008 0.00

Elina Grundström

Naturan pitkä varjo väistyi tämän viikon tiistaina suomalaisten lehtojen, luhtamaiden ja harjujen yltä. Silloin luovutettiin ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle Metso kakkoseksi kutsuttu Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma. Metso ykkönen oli ohjelman onnistuneena pidetty kokeiluvaihe.

Metso on melkeinpä käsitteellinen mahdottomuus: luonnonsuojeluohjelma, johon maanomistajat ovat tyytyväisiä. Ympäristöjärjestöt ovat ilmoittaneet olevansa siihen pettyneitä, mutta jos olen ymmärtänyt tiedotteita oikein, nekin ovat huolissaan lähinnä suojelualueiden suuruudesta ja rahojen riittävyydestä, eivät itse Metsosta.

Metson hienous on siinä, että se perustuu vapaaehtoisuuteen – toisin kuin Natura.

EU:n yhteisen Natura-suojeluverkoston luominen aiheutti syviä haavoja suomalaisiin sieluihin. Isiltä perittyjen maiden käytöstä päätettiin Brysselissä, ja maanomistajat ennakoivat Naturaa rakentamalla tonteilleen saunanrähjiä, joita ei kukaan edes käyttänyt.

Metso parantaa haavoja. Se ei nöyryytä, vaan antaa maanomistajalle rahan lisäksi hyvää mieltä. Tämä on erityisen tärkeää Etelä-Suomessa, jossa 80–90 prosenttia metsistä on yksityisessä omistuksessa – toisin kuin Lapissa, jossa on paljon valtion metsää.

Metso on hyvä yritys, varsinkin jos se todella saa ehdotetun noin miljardin euron rahoituksen. Vapaaehtoisuudessa on kuitenkin vaaransa. Sama hallitus, joka toivottavasti siunaa Metson, tavoittelee myös puun hakkuumäärien rajua kasvattamista.

Suomessa on kohta vain kahdenlaista metsää: tehohoidettua puupeltoa ja suojeltuja pikkuplänttejä. Matalasuhdanteessa myös Metson eteneminen on vaarassa, sillä puun hinta tuskin tulee enää koskaan laskemaan rajusti.

Tunneasioita on muitakin kuin luonnonrakkaus. Mitä sinä tekisit, jos olisit metsänomistaja ja omat lapsesi joutuisivat vaikeuksiin asuntolainojensa kanssa?