Puhukaa rahasta!

21.12.2007

Tuija Brax

Kirjoittaja on oikeusministeri ja vihreä kansanedustaja.

Viime kesänä käytiin keskustelua siitä, pitäisikö avoliiton varallisuussäännöksistä kirjoittaa oma laki, jossa avoliiton hajotessa omaisuus jaettaisiin jonkin sortin ositussääntöjen mukaan. Keskusteltiin myös siitä, pitäisikö avioehto muuttaa niin päin, että avioliitossa kaikki on kunkin ikiomaa, ellei avioehdossa erikseen sovita, että jokin onkin yhteistä.

Perhelainsäädännön kokonaisuus saa mielestäni kummallisen painotuksen, jos avoliittoa muutetaan mahdollisimman paljon avioliittoa muistuttavaksi ja avioliitto vastaavasti niin avoliittomaiseksi kuin vain keksitään. Lopulta pääsäännöksi muodostuisi jonkin sortin avoavioliitto?

Ajattelen, että lainsäädäntö voi jatkossakin tunnustaa yhdeksi perusvaihtoehdoksi perinteisen avioliiton, jossa avioehdon ulkopuolinen omaisuus on ”yhteistä”. Kai sekin on yhä ihan hyväksyttävä ajatus, että perhe mieltää omaisuuden ja toimeentulon yhteiseksi ja viime kädessä tasan puolitettavaksi.

Yhtälailla on tärkeää, että aikuiset ihmiset saavat jakaa elämänsä ja talousasiansa kuten haluavat. Ajatus avoliitosta lienee, ettei haluta muiden saati lainsäätäjän määrittelevän kahden vapaan ihmisen suhdetta. Nyt ilmassa tuntuu olevan jonkinlainen ajatus avuttomista aikuisista, jotka eivät ole ymmärtäneet mennä naimisiin, ja siksi yhteiskunnan pitää heitä tältä virheeltä suojella.

Minusta ongelma ei sittenkään ole lainsäädännössä, vaan siinä ettei lakeja tunneta ja ettei niin sanotun hyvän sään aikana pohdita eron hetkeä. Tältä osin olemme parantaneet oikeusministeriön tiedotus- ja valistustoimia. Muun muassa osoitteesta www.om.fi. löytyy tietoa siitä, miten avio- ja avoliitto eroavat toisistaan, miten parisuhde rekisteröidään ja miten avioehto tehdään. Yllä olevasta voinee päätellä, että ministeriössä ei olla valmistelemassa mitään mullistuksia parisuhdelainsäädäntöön. Ainoa merkittävämpi selvitystyö kohdistuu pitkäaikaisten avoliittojen hajoamiseen, jos vuosien jälkeen on kovin sekavaa ja kohtuuttoman vaikeaa eritellä omistussuhteita. Tällöin parilla olisi mahdollisuus käyttää pesänjakajaa.

Hesarissa kerrottiin viime viikolla, että yhä useampi tanskalainen avopari haluaa yhteisen nimen. Suomessakin voi nimensä nimilain mukaisesti vaihtaa. Sitä varten ei tarvita erillistä avoliittonimilakia. Oleellisinta on, että parit miettivät, mitä haluavat.

Jos ihmisillä on halu olla avioitumatta, mutta silti sitoutua yhteisen nimen, asunnon tai vaikkapa henkivakuutuksen kautta, laki ei ole eikä saa olla esteenä. Näihin kombinaatioihin ei tarvita kuitenkaan avoliittolakia, vaan sitä, että parisuhteen osapuolet rohkeasti puhuvat keskinäisistä raha-asioistaan ja tarvittaessa kääntyvät oikeusavun tai asianajajan puoleen. Lakimuutoksen sijasta tarvitaan asennemuutosta!

Lapsiperheessä on tärkeää varmistaa, että lapsen etu on aina turvattu, olipa vanhempien juridinen sitoutumismuoto mikä tahansa. Tällä tiellä ollaan jo aika pitkällä. Lapsella on erotilanteissa sama suoja kotiin, elatukseen kuin perintöönkin, olivatpa vanhemmat olleet avo- tai avioliitossa.

Lapsen edun kannalta merkittävin lainmuutostarve on sisäisen adoption salliminen. Asia etenee nyt ministeriössä.