

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Tiina Jutila / Vihreät
Protesti. Erkki Pulliainen erosi 25 vuoden jälkeen Oulun kaupunginvaltuustosta, koska oli tyytymätön Anni Sinnemäen toimiin työministerinä.
3.5.2011 10.54
Vihreiden entinen kansanedustaja Erkki Pulliainen ilmoitti maanantaina eroavansa Oulun kaupunginvaltuuston ja työllisyystoimikunnan jäsenyyksistä. Asiasta kertoo Kaleva.
"Se on kannanotto Anni Sinnemäkeä arvostelevaan suuntaan. Olen tyytymätön siihen millä tavalla hän on työministerin tehtäviä hoitanut", Pulliainen kommentoi Vihreälle Langalle.
Hänen mukaansa tyytymättömyys huipentuu siihen, ettei Sinnemäki esitellyt työllisyysmäärärahaan lisäystä lisäbudjetissa.
Pulliaisen mukaan hänelle ei jäänyt mitään muita keinoja saattaa tyytymättömyyttään julkisuuteen ennen vihreiden puheenjohtajavaalia, kuin irtisanoutua valtuustosta. Pulliainen on istunut Oulun kaupunginvaltuustossa vuodesta 1985.
Eduskunnassa vuodesta 1987 istunut Pulliainen putosi viime vaaleissa. Politiikkaa hän ei kuitenkaan aio jättää.
"Haluan vaikuttaa politiikkaan niin kauan kuin henki pihisee, mutta vaikuttamisen tavat saattavat olla erilaiset. Kirjoitan erittäin aktiivisesti ja 62. kirjani lähtee juuri painoon", 72-vuotias Pulliainen sanoo.
Vihreiden puheenjohtajan paikasta kisataan kesäkuun puoluekokouksessa, jota edeltään neuvoa antava jäsenäänestys. Ehdolle ovat ilmoittautuneet jo Anni Sinnemäen lisäksi rovaniemeläinen tutkija Mika Flöjt ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö.
Puheenjohtajakisaan Pulliainen ei ole lähdössä.
"Huumorintajuni ei riitä niin pitkälle", hän sanoo.
Tweet