Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
19.4.2011
”Voiko vaalitulokseen kuolla?”, vaikersi Petteri Hippi sängyssä.
”Uu-huu-huu”, itki Marjutta Hippi vaatekaapissa, johon oli mennyt maailmaa piiloon.
Hipit olivat niin hävinneet nämä vaalit. Kansanedustaja Kaarina Hippi tunsi kuitenkin outoa tarmokkuutta. Hän oli uusinut oman paikkansa, jopa hieman kasvattanut äänimääräänsä. Hän ei itkenyt, eikä vaikertanut. Hän puhui puhelimeen.
”Pari piirua hipimpään suuntaan”, linjasi Kaarina toverille. Puhelinlangat kävi kuumana, kun vihreät kautta maan yrittivät myydä toisilleen parhaiten omaan linjaansa ja henkilökohtaiseen kunnianhimoonsa sopivaa analyysia tilanteesta.
Kaarina oli varma, että oli aika palata juurille eli häneen. Hän oli päättänyt asettua ehdolle puolueen puheenjohtajavaalissa ja nyt oli paras aika tanssia haudalla. Häntä ärsytti, etteivät oma poika ja tämän yleensä aina niin tukevan hörhö vaimo osanneet keskittyä olennaiseen eli vahingoniloon ja nyt vallassa olevan sukupolven haukkumiseen. Silloin kun hän oli tullut ja perustanut ystäviensä kanssa tämän puolueen oli sentään osattu aina hakea syiden lisäksi syyllisiä.
Kaarina Hippi paloi halusta soittaa luottotoimittajilleen ja haukkua joku. Edes vähän. Suuriin tappioihin sisältyy aina suuret mahdollisuudet ja Kaarina paloi halusta käyttää ne kaikki. Hän tiesi, että tovin päästä kaikki olisivat yksinkertaisesti onnellisempia oppositiossa. Viimeksikin siellä oli niin kivaa ja vapauttavaa. Sai tehtailla aloitteita ja tiedotteita ihan kaikista asioista ja juuri niin kärkkäästi kuin huvitti.
Vaikka Marjutta Hippi vielä itki, hänenkin sisällään vahingonilo jo nosti päätään. Hän oli aina ollut pessimistinä varma siitä, ettei tästä mitään tule. Yksikään konkreettinen saavutus ei korvaa sitä kipua, jota ylipäänsä porvareiden kanssa hallituksessa oleminen aiheutti. Marjutta oli varmasti onnistunut haukkumaan Kaarinaa ja vihreitä neljän vuoden aikana niin paljon, että ystäväpiiri oli tällä kertaa päättänyt näpäyttää vihreitä ja äänestänyt vasemmistoa. Ihan kiusallaan.
Jahka Marjutta nyt selviää tuosta alkujärkytyksestään, hän tulee olemaan tyytyväinen. Neljään vuoteen ei tarvitse seurata vierestä yhtään neuvotteluyritystä, jossa olisi jonkinlainen kompromissin vaara. Aatteen puhtaus oli oleva turvattu.
”Mikä on vaalit?”, tiedusteli viisivuotias Patti Hippi isältään. Petteri nousi istumaan sängyn laidalle ja alkoi selittää:
”Vaaleissa äänestetään ja sitten hävitään. Isä meni koppiin ja laittoi lappuun numeron. Jos kaikki naapurit olisivat laittaneet lappuun saman numeron, isä olisi voittanut. Nyt naapurit laittoivat jonkun ihan muun numeron.”
Patti ei ollut jaksanut kuunnella vastausta ihan loppuun asti. Hänellä oli tärkeämpää tekemistä: legotalo.
Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.
Tweet