Itsenäisyyden juhlavuosi?

14.12.2007 0.00

Elina Grundström

”Onhan siellä vähän kylmä, mutta tämä on meidän talvisotamme, jossa haemme itsenäisyyttä, jonka saavutamme, jos saamme avustaja-asiat kuntoon... Meillä on pieniä lämmittimiä, joita pahimmin palelevat voivat laittaa käsineiden ja jalkineiden sisälle.” Näin kutsui Kynnys ry jäseniään 16 järjestön mielenosoitukseen tihkusateiselle senaatintorille 6.12.

Vuosi sitten suomalaisissa vammaisjärjestöissä hurrattiin ja tuuletettiin YK:n vammaisten oikeuksien sopimukselle. YK:n yleiskokous hyväksyi sopimustekstin New Yorkissa 13.12.2006. Nyt kun vuosi on kulunut, hymy on sananmukaisesti hyytynyt.

YK:n uusin ihmisoikeussopimus korostaa, että vammaisille kuuluvat kaikki samat perusoikeudet kuin muillekin, muun muassa oikeus itsenäiseen elämään, perheen perustamiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ole pystynyt ratifioimaan sitä – koska sen pykälät eivät Suomessa täyty.

Suurin vammaisten oikeuksia ja itsenäistä elämää rajoittava käytännön ongelma on avustajapalvelujen vähäisyys ja sattumanvaraisuus. Avustajapalvelut ovat kuntien vastuulla ja niiden määrärahat vaihtelevat suuresti. Suomessa vaikeavammainen saa, jos saa, avustajapalveluja vain parikymmentä tuntia viikossa, Ruotsissa keskimäärin 97 tuntia.

Henkilökohtaiset avustajat kuulostavat tavallisesta veronmaksajasta pelottavan kalliilta. Todellisuudessa Suomessa on korkeintaan 10 000–15 000 vaikeavammaista. Tätä ei tosin tiedetä tarkasti, koska asiasta ei ole edes kunnon tutkimusta. Kansantaloudelle vammaisten avustajat ovat joka tapauksessa mitättömän pieni menoerä. Pienelle kunnalle yksikin vaikeavammainen voi sen sijaan olla iso taakka. Siksi kustannukset pitäisi siirtää kunnilta Kelalle.

Hallitusohjelmassa luvataan kehittää avustajajärjestelmää, mutta mitään ei tapahdu. Nyt on nopeasti luotava vaikeavammaisille subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.