Hippi kuntoilee

15.3.2011

Rosa Meriläinen

Paju-vauva oli jo sen verran iso, että Marjutta Hipin oli aika kuntouttaa itsensä synnytyksestä. Marjutta ei ollut sitten kouluiän käynyt punttisalilla. Silloin paikka oli tuntunut vastenmieliseltä, vieraalta ja turhalta. Nyt se tuntui ainoastaan vastenmieliseltä ja vieraalta.

Vastaanoton reippaat nuorukaiset antoivat hänelle tutustumispalkinnoksi pienet korvakuulokkeet, kytkivät Marjutan korvistaan kiinni juoksumattoon ja napsauttivat maton käyntiin.

Paitsi ettei Marjutta ollut toviin harrastanut liikuntaa, hän ei myöskään ollut nähnyt televisiota. Nyt hän oli niiden ympäröimänä. Pieni ruutu juoksumaton näytössä vyörytti Marjutan eteen kuvia japanilaisista savupilvistä ja tuhoutuneista maisemista. Isommat ruudut seinällä mainostivat vatsalihaslaitetta, peppuaan viehkosti pyörittävää popparityttöä ja sipulinpilkkomiskonetta.

Marjutta tunsi vaikutteiden hyökyvän hänen ylitseen ja keskittyi uutisiin. Miten vahvasti hän kokikaan ajankohtaisen uutistragedian inhimillisen ulottuvuuden syvyyden. Kun hän katsoi itseään ikään kuin ulkopuolelta, hän näki herkän nuoren naisen, jolla oli poikkeuksellisen voimakas maailmasuhde ja kyky empatiaan. Marjutta herkistyi omasta herkkyydestään niin, että alkoi itkeä.

Kun ihminen itkee, hänen hengityksensä muuttuu katkonaiseksi ja näköala sumenee. Sokaistuneena tästä moniaistillisesta elämyksestä Marjutta teki sen mitä ihmisen ei pitäisi tehdä juoksumatolla: hän pysähtyi.

Seuraavaa tapahtumasarjaa Marjutta ei pystynyt tarkkailemaan kuin ulkopuolisena, sillä se oli aivan liian nopea. Matto jatkoi vauhdikasta kulkuaan sen punaisen minuutin verran, että samaan aikaan kun Marjutta kaatui maton takareunalta kohti ikkunasyvennystä, korvanapin plugi irtosi kolostaan ja singahti silmään.

Onni onnettomuudessa. Sen sijaan, että hän olisi yrittänyt käsillä vastaanottaen pelastaa takaraivonsa, hän läiskäytti molemmat kädet silmälleen ja karjahti. Ilman tätä luontaista reaktiota hän olisi murtanut kätensä.

Ihmisen reaktiot eivät aina nimittäin ole tarkoituksenmukaisia. Tämän tietää muun muassa se tamperelainen pieneläinhoitaja, joka kiskaisi kätensä pois hoitohamsterin narskautettua siihen jyrsijänhampaansa: hamsteri lensi seinään ja kuoli. Mutta tässäkin tapauksessa onni oli onnettomuudessa, sillä perheenisän suu oli levinnyt leveään hymyyn hänen arvellessaan, ettei hoito varmasti maksanut mitään.

Marjutta, tarinamme hamsteri, ei kuollut, mutta kylläkin menetti tajuntansa juuri kun portsarin näköinen kuntosaliasiakas oli singahtanut hänen avukseen. Sillä hetkellä, kun pää kopsahti ikkunalautaan, ehti Marjutta nähdä kultaisen leijonakorun sankarinsa kaulalla.

Samaan aikaan toisaalla kansanedustaja Kaarina Hippi pureskeli kynsiään. Hän oli ollut niin innostunut ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuuksista ydinvoiman vastaisessa kampanjoinnissa, että oli onnistunut toimittamaan medialle niin monia asiavirheitä sisältävä tiedotteen, että eduskuntaryhmästäkin oli jo huomautettu.

Onneksi tämäkin touhutippatiedote painui armeliaaseen unholaan. Elämän juoksumatto ei pysähdy.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet