Ay-liikkeellä on tärkeä rooli

30.11.2007 0.00

Anita Kelles-Viitanen

Vihreässä Langassa (VL 16.11.) oli juttu otsikolla Ay-räksyttäjä, jossa ammattiyhdistysliike leimattiin 1900-luvun länsimaiseksi ilmiöksi, vaikka liikkeen toimintatavat Intiassa ottavat kuitenkin mallia tuhatvuotisesta Gandhinkin markkinoimasta vaishnaviittiperinteestä.

Olisiko niin, että meidän omiksemme uskomamme mallit tulevatkin etelästä? Näin on ihmisoikeuksienkin kohdalla.

Ammattiyhdistyksillä on edelleen tärkeä rooli. Se ei tosin ole aina pysynyt kehityksen kelkassa, mutta ei omasta syystään, vaan johtuen meneillään olevien trendien kovakorvaisuudesta ja teräksisestä otteesta.

Tärkeämpää kuin syyttää ay-liikettä, on tutkia miten uusliberalistinen finanssikapitalismi toimii ja miten se häivyttää paitsi ay-liikkeiden, myös muiden demokraattisten liikkeiden äänen.

Kyllä työttömyyttä kehitysmaissakin on, mutta sen kasvot ovat piilossa. Pienipalkkaista työtä riittää vain osaksi aikaa ja se on myös kausiluonteista. Alityöllisyys on kehitysmaiden suurin ongelma.

Mutta työttömyyttäkin on. Se vain on piilossa perheiden sisällä. Kun sosiaaliturva puuttuu, perheet yrittävät huolehtia työttömistä jäsenistään.

On totta, että kehitysmaissa vain pieni osa on järjestäytynyt. Mutta kansalaisjärjestöt ovat lähes kaikissa maissa ottaneet itselleen ammattiyhdistysjärjestön roolin, organisoiden köyhiä tai alkuperäiskansoja oikeuksiensa puolesta. Moni niistä, kuten Self-Employed Women’s Association (SEWA), jonka parissa toimin pitkään, on myös rekisteröitynyt ammattiyhdistysjärjestöksi. Suomen rahoituksen avulla toimimme maaseudulla ja slummeissa epävirallisen työn sektorilla. Kymmenen vuoden työn kruunasi ILOn uusi epävirallista kotityötä koskeva normi.

Käsitys, että ILOn toiminta olisi kapeata eliittitoimintaa, on paitsi virheellinen, myös tämän tärkeän YK järjestön toiminnan vähättelemistä. Jokainen kivi, jonka heitätte ILOn suuntaan, osuu Intian lapsityöläiseen, Burman pakkotyövoimaan, filippiiniläiseen siirtotyöläiseen, nepalilaiseen maatyöläisnaiseen ja kansallisuutta vailla olevaan ihmiseen.

ILOn tärkein, mutta samalla sen haastavin työ, tapahtuu juuri globaalin agendan puitteissa, sen ihmisoikeustyönormien ja niiden toteuttamisen kautta. Ne tahot, jotka hyötyvät köyhistä ja näiden alipalkatusta työstä, toivovat tietenkin, että ILO epäonnistuisi tässä työssään.

Me, jotka työskentelemme globaalin solidaarisuuden ja kaikkien pienten ihmisten hyväksi, emme hae vihollista ammattiyhdistysliikkeestä. Teemme yhdessä työtä Euroopassakin ja yritämme muun muassa säilyttää julkisia palveluja.