Yhteiskuntavastuu 3.0

16.11.2007 0.00

Elina Grundström

Yritysten yhteiskuntavastuu nykymuodossaan on 1990-luvun keksintöä. Se sai alkunsa globalisaatiokeskustelusta ja Kiina-ilmiöstä. Niinpä ensimmäisen aallon yhteiskuntavastuu painottui lapsityövoiman torjuntaan ja halpamaiden työolojen valvontaan.

Tulokset eivät olleet kovin vakuuttavia.

Yrityksiä vaadittiin raivokkaasti laatimaan yhteiskuntavastuuraportteja, mutta kun raportteja alkoi ilmestyä, ei niitä sitten kukaan jaksanutkaan lukea. Reilusta kaupasta tuli kyllä jonkinlainen megatrendi, mutta Suomessa sitä ei osannut tuotteistaa kunnolla kukaan muu kuin aatteellinen Reilun kaupan yhdistys.

Suomessa yhteiskuntavastuu on yhä edelleen liiketoiminnasta irrallista sosiaalityötä: suomalaiset komentelevat kiinalaisia työasioissa tai maksavat intialaistyttöjen opintoja.

Maailmalla yritysten yhteiskuntavastuu on astunut askeleen eteenpäin, kuten Taina Ahtelan juttu Kapitalismi 3.0 (s. 8) kuvailee. Irrallisten pr-hankkeiden sijaan yritykset ovat alkaneet kantaa sosiaalista vastuutaan kohtelemalla köyhiä niin kuin muitakin ihmisiä: asiakkaina ja liikekumppaneina. Köyhille myyminen on myös osoittautunut tuottoisaksi. Suomessa se on näkynyt Nokian tulostiedoissa, jotka ovat parantuneet entisestään, kun yhtiö on alkanut panostaa halpoihin kehitysmaakännyköihin.

Yhteiskuntavastuun uutta aaltoa on myös se, että sosiaalinen vastuu on jäänyt vähemmälle. Globaalit suuryritykset kehittävät ilmastonmuutosta torjuvaa liiketoimintaa. Myös muut ympäristön tilaan ja raaka-aineiden ehtymiseen liittyvät vastuukysymykset ovat nousemassa pinnalle. Yritykset joutuvat kohtaamaan uuden Kiina-ilmiön taistellessaan luonnonvaroista Kiinan ja Intian kanssa esimerkiksi Afrikan kaivoksilla.

Näissä taisteluissa yritysetiikka ja yhteiskuntavastuun osaaminen punnitaan toden teolla.

Ovatko suomalaisyritykset valmiita? Eivät.