Kuka minä olen?

20.12.2010

Vihreät lasit

Minä. Mikä ihana sana. Minäminäminä. Ette tiedä, kuinka tuskallista on ollut kirjoittaa neljä ja puoli vuotta viikoittaista kolumnia käyttämättä kertaakaan minä-muotoa.

Tai no, olenhan minä käyttänyt minä-muotoa, mutta silloin minä olen kirjoittanut esimerkiksi Urho Kekkosena tai Janne Virkkusena.

Silloin minä en ole ollut ihan oma itseni, sillä uskokaa tai älkää, oikeasti minä en ole Urho Kekkonen tai Janne Virkkunen.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, aluksi minä olin me. Noin vuoden ajan minun toinen puoliskoni oli Esa Mäkinen. Meitä ei erottanut kuolema eikä virkavalta, vaan Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus, jonne Esa meni istumaan Saska Saarikosken oikealle puolelle.

Mutta nythän minä menin asioiden edelle. Minun piti kertoa, miten tämä kolumni sai alkunsa. Se meni näin: Oli kevät 2006. Vihreä Lanka oli tyypilliseen tapaansa kriisissä. Toimitus oli noussut kapinaan ja pakottanut päätoimittaja Jyrki Räikän kävelemään lankulle, josta tämä myöhemmin pelastautui Helsingin Sanomien palvelukseen.

Lehti tarvitsi uuden päätoimittajan. Toimitusjohtaja David Pemberton kysyi minulta ideoita mahdollisista kandidaateista. Mainostin hänelle Elina Grundströmiä, jonka tiesin olevan vapaalla jalalla. Puffasin paikkaa myös Elinalle, joka hetken epäröityään päätti tarttua tilaisuuteen.

Vastapalveluksena Elina kysyi, kiinnostaisiko minua kirjoittaa lehteen media-aiheista kolumnia, ”jotta muissa medioissa luettaisiin Langasta edes yksi palsta”.

Koska idea oli hauska niin, pyysin mukaan yhden kaverin. Siis Esan, jonka kanssa olimme edellisenä vuonna kirjoittaneet ensimmäisen kahdesta Kuka kukin luulee olevansa-teoksesta.

Enää oli jäljellä yksi ongelma. Työskentelin aivan toisaalla – Markkinointi & Mainonta -lehdessä – eikä mediamaailmassa suhtauduta mihinkään niin mustasukkaisesti kuin siihen, että vakituinen toimittaja senttaa toiseen lehteen.

Onneksi esimieheni, päätoimittaja Seppo ”Mätzky” Määttänen myöntyi ajatukseen, kun olin pitänyt hänen peukaloaan puoli tuntia ruuvipuristimessa.

Niinpä ryhdyimme kirjoittamaan älykästä, hauskaa ja erittäin siteerattua kolumnia, jonka nimettömyys tuntuu närästäneen erityisesti tiettyjen lehtien päätoimittajia ja pääkirjoitustoimittajia. Elinan tavoite siis täyttyi.

Minä. Minä. Minäminäminä.

Kirjoittaja on Mikko Metsämäki, joka siirtyi marraskuussa Kauppalehden leipiin ja lupasi siinä yhteydessä lopettaa senttailun toiseen lehteen. Kirjoitus on julkaistu alunperin 17. joulukuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet