Punasinivalkovuoto

7.12.2010

Vihreät lasit

Sananvapauden suurvisiiri Wikileaks on julkaissut 251 278 salaista dokumenttia, jotka sisältävät yhdysvaltalaisten diplomaattien keskinäistä viestintää.

Tietovuoto on sitä luokkaa, että länsimainen media eläisi sillä seuraavat 150 vuotta, jos vuodon virtausvauhtia kyettäisiin säännöstelemään.

Nyt materiaalia on niin paljon, että media meinaa tukehtua sen alle ja jokainen itsesuojeluvaistolla varustettu median kuluttaja nostaa suojauksen päälle.

Mitä valveutuneiden piirien – joita Suomessa edustavat lähinnä Vihreän Langan lukijat – pitäisi ajatella tietovuodosta?

Taputtaa sille, että maailmanpoliisi mokaa ja sen ulkopoliittiset salaisuudet leviävät kaikelle kansalle? Ja olla tyytyväinen siitä, että sananvapaus toteutuu, kun vallanpitäjien todelliset näkemykset paljastuvat?

Vai pitäisikö sittenkin liittyä ulkoministeri Alexanderin Stubbin edustamaan koulukuntaan, jonka mukaan tietovuoto on ”vastenmielinen”?

Stubbilaisen ajattelutavan mukaan on ihan hyvä, että virkamiesten, puolue-elinten tai taloyhtiöiden hallitusten luottamukselliset keskustelut säilyvät luottamuksellisina, koska muuten päätöksenteosta tulee vaikeaa – ellei peräti mahdotonta.

Vihreät lasit perusti salaisen työryhmän pohtimaan asiaa ja vuotaa työryhmän käymät keskustelut seuraavassa julkisuuteen: ”Mä en oikein tiedä näistä vuodoista, mutta kuulitsä, että Reija oli kertonut Hannalle, että Simo oli ollut avustajien ja virkamiesten pikkujouluissa Jannan kanssa sillai.”

”En mä tota tiennyt, mutta sen mä kuulin, että Osmo oli sanonut Pekalle, että Janina oli sanonut Ollille, että Ilkka oli kehunut Heidin takapuolta.”

Tämän keskustelun jälkeen työryhmä äänesti asiasta ja päätyi yksimielisesti siihen, että kaikenlaiset tietovuodot ja juorut ovat ”tosi jees”.

Päätöstään työryhmä perusteli viestimille toimitetussa tiedotteessa muun muassa sillä, että salaisuuksilla on joka tapauksessa tapana paljastua – ennemmin tai myöhemmin.

Suomessa luottamuksellisten asiakirjojen yleinen salassapitoaika on 25 vuotta. 2000-luvun alussa myös ulkopoliittisten asiakirjojen salassapitoaika lyheni 25 vuoteen, mikä on maailman lyhimpiä.

Useimmissa tapauksissa asiat tihkuvat kyllä julkisuuteen jo aiemmin, mikä antaa toimittajille mahdollisuuden tuntea itsensä tärkeiksi.

Wikileaksin massavuodot puolestaan saavat sopulikunnan tuntemaan omat ponnistelunsa lähinnä naurettaviksi.

Kirjoittaja on median sisäpiiriläinen, joka on usein törmännyt siihen, että sana on vapaa, mutta numero varattu.

Tweet