Tärkeintä, mitä meillä on

9.11.2007 0.00

Elina Grundström

Jokelan koulusurmat ovat niin järkyttävän surullisia, että ne koskettavat meitä kaikkia. Lapsensa menettäneiden vanhempien tuskan suuruutta on vaikea edes kuvitella.

Samalla Jokelan tapahtumat muistuttavat siitä, ettei meillä ole mitään muuta yhtä kallisarvoista ja tärkeää kuin lapset. Nyt meidän aikuisten pitää huolehtia siitä, että kaikkien pienten koululaisten turvallisuudentunne palaa.

Kun kuulin Jokelan tragediasta, mieleeni tulivat viiden vuoden takaiset tapahtumat. Saksalaisessa Erfurtin koulussa oli silloin 16 ihmisen hengen vaatinut ampumadraama. Oma lapseni oli tuohon aikaan esikoululainen. Yritin huolellisesti estää häntä näkemästä tv-uutisia, joissa kouludraaman yksityiskohdat pyörivät päivästä toiseen. Koska lapsi ei vielä osannut lukea, luulin että onnistuin varjelemaan hänet maailman pahuudelta.

Mutta ei. Joku fiksu lapsipsykologi totesi televisiossa, että lapset kuulevat tällaisista tapahtumista väistämättä jotakin ja kuvittelevat loput. Psykologi kehotti ottamaan asian puheeksi heidän kanssaan.

Kun sitten tenttasin lapseltani, onko hän kuullut koulumurhista, ja mitä hän niistä ajattelee, sain lopulta tukahtuneen vastauksen, jonka mukaan poika oli alkanut miettiä, uskaltaako hän aloittaa syksyllä koulunkäyntiä ollenkaan.

Silloin saatoin vakuuttaa lapselleni, ettei sellaista tapahdu Suomessa.

Nyt en enää voi.

Meidän aikuisten pitää kuitenkin kaikesta huolimatta palauttaa kaikille lapsille elämänilo ja turvallisuudentunne. Näihin yhteisiin talkoisiin tarvitaan mukaan myös iltapäivälehtien toimittajat.