Pahaa mieltä palkankorotuksista

2.11.2007 0.00

Elina Grundström

Osmo Soininvaara osoitti viime keväänä ilmestyneessä kirjassaan Vauraus ja aika, ettei raha tuo onnea. Hän siteerasi siinä tutkimuksia, joiden mukaan ihmisen kokema taloudellinen hyvinvointi riippuu enemmän oman vaurauden suhteesta muihin kuin omista kulutusmahdollisuuksista – kunhan elintaso on valmiiksi kohtuullinen.

Syksyn työmarkkinakierros on osoittanut, että pahimmassa tapauksessa lisäraha voi aiheuttaa pelkkää pahaa mieltä. Jos palkkojen noususta on syntynyt suuria odotuksia ja jos vieressä työskentelee esimerkiksi kahdeksan tonnin kuukausituloja nauttiva keikkalääkäri, palkankorotuksen seurauksena on vain pettymys: näinkö vähän?

Pelkään, että sairaanhoitajille voi käydä juuri näin. Kohtalainenkaan korotus ei tunnu hyvältä, koska hoitajille on annettu epämääräisiä, ylimitoitettuja lupauksia ja elintasokuilu saman työpaikan lääkäreihin on edelleen suuri.

Vaikka hoitajien oikeutetut toiveet täyttyisivät, Suomen on joka tapauksessa syntymässä ikävä ketjureaktio juuri taloustaantuman edellä. Jos minä olisin lastentarhanopettaja tai kirjastonhoitaja, tuntisin nyt entistäkin syvempää tyytymättömyyttä palkkaani.

Kaikkien on paha mieli, mutta suurin moka eivät ole Jyrki Kataisen löysät puheet viime kevään vaalikampanjassa. Nyt maksetaan laskua siitä, että lääkäreiden koulutuspaikkoja vähennettiin 1990-luvun laman aikana. Suomalaista terveydenhuoltoa yksityistetään hallitsemattomasti tilanteessa, jossa lääkäreitä on kysyntään nähden liian vähän. Sen seurauksena lääkäreiden tulot ovat nousseet enemmän kuin muut kunta-alan palkat.

Johtopäätös on selvä. Lääkäreitä pitää kouluttaa nykyistä enemmän.