Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Kohta koditon
10.11.2010
Kirjoittaja on stand-up koomikko, kokoomuslainen poliitikko ja toimittaja. Kirjoitus on julkaistu alunperin 5. marraskuuta ilmestyneessä lehdessä.
Muutamien viime viikkojen aikana on ollut ihan korrektia tervehtiä tuttavia kysymällä, joko he ovat eronneet kirkosta. Tilastollisestihan heitä on melkein oltava jokaisessa tuttavapiirissä, koska kirkon jäseniä on viime aikoina eronnut kymmeniä tuhansia.
Kuvittelen tämän lehden lukijat keskimääräistä valaistuneemmiksi, joten tätä asiaa tuskin täytyy taustoittaa. Kaikki seurasivat Ylen suurta homorytäkkää tai ainakin sen jälkimaininkeja.
Minulle tämä on aiheuttanut ahdistusta monella tasolla. Ensin tietysti itse ilta, kun se kamala keskusteluspektaakkeli esitettiin televisiosta.
Epätoivoissani päivitin Facebook-statustani ja itkin keskustelun sisältöä. Samaa näyttivät tekevän kaikki muutkin. Olen aina luullut olevani suvaitsevainen, mutta näköjään en suvaitse suvaitsemattomuutta.
Seuraava luonnollinen askel minulle olisi siis kirkosta eroaminen. Kuulun kirkkoon, koska uskon jumalaan.
On olemassa ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon esimerkiksi vain siitä syystä, että haluavat mennä siellä naimisiin. Pidän heitä vähän yksinkertaisina ja typerinä. Miksi ihmeessä heille on tärkeää mennä kirkossa naimisiin, jos he eivät kerran usko siihen, mitä se koko asia edustaa?
Minä olen suomalaiseen tapaan kuulunut aina kirkkoon, mutta olen myös tehnyt aktiivisen päätöksen jatkaa kuulumistani sinne. Nyt olen hitaasti alkanut livetä kannastani.
Ensimmäistä kertaa eroaminen kävi mielessäni jonakin aamuna muutama vuosi sitten, kun luin Hesarista että taas jossakin seurakunnassa oli syrjitty naispappeja.
Tässähän onkin ollut vasta yli 20 vuotta aikaa tottua ajatukseen naispapeista. Ei kestä missään organisaatiossa näin kauan mukautua muutokseen, tai jos kestäisi, ne olisivat jo konkurssissa ja kuopattu.
Sitten sympaattinen ja symboliksi joutunut Marja-Sisko Aalto savustettiin työpaikaltaan. Ja sitten nämä Ylen homoillan fundamentalistidebatoijat.
Mutta ajatus siitä, että eroaisi kirkosta antaa kuitenkin oudon kodittoman tunteen.
Jumala johon minä uskon, ei ole niin kusipäinen, että vihaisi ja pitäisi syntisenä ihmistä siksi, että tämä rakastuu tuohon ihmiseen eikä tuohon toiseen.
Tuntuu siltä, että ne kaikista perimmäisimmät arvot, joita kristinusko yrittää välittää, on huitaistu sivuun. Raamattua tulkitaan nyt selektiivisesti kirjaimellisesti.
Jotkut asiat, mitä nämä jumalanlapset pitävät ikävinä ja erilaisina, ovat superkamalia syntejä – kun taas muut asiat eivät ole syntejä laisinkaan. Mikä nyt milloinkin oman ahdasmielisyyden tarkoitusperiä palvelee.
En halua tehdä pesäeroa siihen jumalaan tai niihin arvoihin, joihin uskon, mutta en halua kuulua samaan ryhmään niiden ihmisten kanssa. Niinpä on valittava kodittomuus.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
