Eri galakseilla

26.10.2007 0.00

Elina Grundström

Naistenlehtiin on 2000-luvulla ilmestynyt juttutyyppi, jossa nuori naistoimittaja menee palomiesten kyytiin tai poikien saunailtaan ja kirjoittaa siitä kuin matkasta vieraalle galaksille. Millaisia nuo merkilliset oliot oikein ovat? Ja mitä ne oikein ajattelevat meistä naisista?

Uteliaisuus on usein aitoa. Sen jälkeen kun lehtitalot siirsivät valokuvaajat erillisiin kuvatoimituksiin, naistenlehdissä ei ole sitäkään vähää miestyöntekijöitä kuin ennen. Reportteri ei välttämättä tapaa arkisin muita miehiä kuin puolisonsa – jos sellainen on. Avaruusmatkahenkiset naistenlehtijutut miehistä ovat yleistyneet myös siksi, että ne vastaavat lukijoiden kokemuksia. Tyypillinen lastentarhanopettaja pääsee työssään tekemisiin vain alle seitsemänvuotiaiden miesten kanssa. Myyjän tai sairaanhoitajan työyhteisössä heitä ei ole senkään vertaa.

Suomessa työmarkkinat ja koulutusvalinnat ovat eurooppalaisittain poikkeuksellisen voimakkaasti eriytyneet, ja kuilu on 1990- ja 2000-luvuilla kasvanut. Hoitovapaajärjestelmä on samaan aikaan ohjannut pienten lasten äidit kotiin ja äitien yhteisöihin, kuten Elina Heinon reportaasissa sivulla 8 kuvataan. Tällainen kehitys ei ole hyväksi kenellekään. Hauskimmissa työporukoissa on sekä miehiä että naisia, ja hauskaan lapsuuteen kuuluu useita erilaisia aikuisia.

1970-luvun feminismi korosti naisten ja miesten samanlaisuutta liikaakin. 1980- ja 1990-lukujen feminismi painotti siksi naisten erityisyyttä. Nykyään yksi naisjärjestöjen tärkeimmistä tehtävistä on tämän kehityksen lieveilmiöiden kritisoiminen.

Galaksien välistä etäisyyttä on lyhennettävä. Aloittaa voi vaikka vauvanvaatteista. Miksi tyttövauvoille on pakko ostaa pinkkiä? Ja miksi alle 100-senttisisten poikien kalsareissa on sepalus, kun sen pituinen henkilö ei osaa sitä käyttää?