Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
hiff.fi
Synninpäästö. Hollywoodista Irlantiin päätyneellä Colin Farrellilla on raskasta elokuvassa Ondine.
Rakkautta & Anarkiaa alkaa – lue Langan tärpit
16.9.2010 12.28
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali käynnistyy tänään torstaina Helsingissä. Ensi viikon sunnuntaihin asti jatkuvilla festivaaleilla esitetään yli sata elokuvaa.
Näytöksiä järjestetään muun muassa Kinopalatsissa, Kino Engelissä ja Maximissa.
Torstain ainoassa näytöksessä esitetään festivaalien avajaiselokuva, Joann Sfarin ohjaama Gainsbourg.
Seuraavassa lyhyet arviot Vihreän Langan esikatselemista elokuvista.
Kun verkosta löytyy vähän erilainen kala
On aina ilahduttavaa nähdä paluumuuttajia Hollywoodista. Ei siksi, etteikö hyviä näyttelijöitä tai ohjaajia löytyisi muualtakin, vaan siksi, että se osoittaa pienen olevan kaunista myös suuren maailman menoon tottuneiden tähtien silmissä.
Neil Jordanin ohjaamassa Ondinessa Colin Farrell palaa juurilleen Irlantiin. Hän esittää rähjäistä Syracuse-kalastajaa, jonka pyörätuolissa istuva Annie-tytär (Alison Barry) joutuu jakamaan aikansa yksinäisen isän ja baareissa roikkuvan äitinsä (Dervla Kirwan) välillä.
Eräänä päivänä Syracusen verkoista löytyy nuori nainen (Alicja Bachleda), jonka Annie päättelee olevan selkie – eräänlainen merenneito. Syracuse alkaa uskoa samaan tarinaan, kun hän huomaa, että naisen laulu houkuttelee verkot täyteen kaloja.
Sigur Rósin musiikki sopii hyvin elokuvan karuihin maisemiin ja viileään kalastajakyläromantiikkaan. Vaikka Ondine ei ole mikään mestariteos, on se ihan kiva pieni elokuva.
Esitykset: 17., 19., 20., 22. ja 26. syyskuuta.
On(ko) taide paskaa
(Untitled) on hieno ja ajatuksia herättävä komedia taidemaailmasta.
Newyorkilainen, äänekkäisiin nahka-asuihin pukeutuva galleristi (Marley Shelton) on kiinnostunut marginaalitaiteesta, jota monet muut pitävät naurettavana. Hän ajautuu suhteeseen halveksitun säveltäjän (Adam Goldberg) kanssa.
Galleristi pettyy kuitenkin pahasti huomatessaan, ettei outoja performansseja ja ämpärin potkimista harjoittava muusikko osaa arvostaa muiden tekemää käsitetaidetta.
(Untitled)-elokuvan äly on siinä, ettei se halua sanoa lopullista totuutta nykytaiteesta. Katsojan päätettäväksi jää, onko ämpärin potkiminen paskaa vai osoitus taiteilijan nerokkuudesta.
Esitykset: 18., 20., 23. ja 24. syyskuuta
Puolitoistatuntia arkussa
On aikamoinen saavutus, kun useita ulottuvuuksia yhdestä aikamme monimutkaisimmista konflikteista saadaan kiteytettyä elokuvassa, jossa on ainoastaan yksi näyttelijä ja joka on kokonaisuudessaan kuvattu ahtaassa puisessa arkussa.
Näistä lähtökohdista espanjalainen Rodrigo Cortés on kasannut piinaavan ja varsin sujuvan trillerin.
Ryan Reynoldsin esittämä amerikkalainen, Irakissa kuljettajana työskentelevä Paul Conroy herää ahtaasta puuarkusta. Onneksi hänellä on mukanaan kännykkä, jonka avulla hän alkaa selvittää, mitä on tapahtunut ja miten hän voisi vapautua ahtaasta vankilastaan.
Elokuva maalaa laatikosta käsin ahdistavan ja monipuolisen kuvan rumasta tilanteesta, johon Irakissa on jouduttu ja ihmisistä jotka ovat jääneet näiden tapahtumien uhreiksi.
Cortés on onnistunut rakentamaan hienon elokuvan, jonka kulkua on vaikea arvata ja vielä vaikeampi sulattaa.
Esitykset: 18. ja 26. syyskuuta
Hei, tällä laudalla voi myös kääntyä
Surffaamisesta tulee mieleen siniset aallot, aurinko ja rento meininki. Viimeistä mielikuvaa voi ravistella tutustumalla lajin historiaan.
David Bradburyn dokumentti Going Vertical: The Shortboard Revolution kertoo, kuinka 1960-luvulla pitkät longboardit kirjaimellisesti sahattiin poikki ja surffaus löysi nykyisen tyylinsä, jossa ei tyydytä pelkästään ratsastamaan aallolla.
Vallankumouksella oli monta tekijää, eikä se aina sujunut hyvässä hengessä. Maallikon kannalta hieman harmillisesti Going Vertical painottuu kuitenkin ihmisten sijaan tekniikan ja lautojen mallin muuttumiseen.
Canal+:n kanavilla pyörivä 1970-luvusta kertova surffidokumentti Bustin’ Down the Door sen sijaan keskittyy perinteisten havaijilaisten ja radikaalien tulokkaiden konfliktiin.
Esitykset: 18. ja 19. syyskuuta
Nanjing ei unohdu ikinä
Joulukuussa 1937 Japanin armeija valtaa Kiinan tuolloisen pääkaupungin Nanjingin. Kuuden viikon joukkomurhan aikana tapettiin arviolta 100 000–300 000 kiinalaissiviiliä ja raiskattiin kymmeniätuhansia naisia.
Nanjingin verilöyly ei tule koskaan unohtumaan Kiinassa. Viimeksi vuonna 2005 Kiinassa osoitettiin laajalti mieltä Japanissa julkaistua, Nanjingin verilöylyn uhrimäärää vähättelevää historiankirjaa vastaan.
Rakkautta & anarkiaa -festareilla esitettävä kiinalaisohjaaja Lu Chuanin City of Life and Death näyttää koko verilöylyn kauheuden, mutta kuvaa tapahtumia myös japanilaisen kersantin näkökulmasta.
Vaikuttava elokuva on saanut ristiriitaisen vastaanoton Kiinassa; se on nostattanut nationalistisia tunteita, mutta myös vihaa neutraalin näkökulmansa vuoksi.
Esitykset: 19. ja 23. syyskuuta
Lapsiohjaajan nappisuoritus
Xavier Dolan. Nyt on aika panna nimi mieleen. Kanadalainen ohjaaja, 21, tekee taidokasta jälkeä.
Lapsinäyttelijänä uransa aloittaneen Dolanin toinen pitkä elokuva Heartbeats kertoo todentuntuisen kolmiodraaman, jossa ystävykset Francis (Xavier Dolan) ja Marie (Monia Chokri) rakastuvat samaan adonikseen.
Kolmikko liikkuu tiiviisti yhdessä, mutta valitettavasti Nicolas (Niels Schneider) vain antaa ymmärtää, eikä ymmärrä antaa. Seuraa sydäntäsärkevää surua.
Heartbeats on selvästi nuoren ihmisen elokuva, mutta silti jokainen kuva on kaunis ja hallittu. Ajoittain visuaalinen maailma ja musiikinkäyttö tuntuvat jopa Wong Kar-Wai-pastissilta, mutta ehkäpä se on Dolanin tapa kumartaa innoittajalleen.
Esitykset: 19., 21. ja 22. syyskuuta
Aivan kauhea sotapeli
Lebanon kertoo Israelin vuoden 1982 hyökkäyksestä Libanoniin.
Sodan ensimmäisenä päivänä Samuel Maoz, 20, istui panssarivaunussa ampujan paikalla. Sota jättää Maoziin traumat, jotka hän ohjasi vuonna 2009 elokuvaksi.
Panssarivaunun sisältä kuvattu Lebanon muistuttaa tietokonepeliä. Tähtäimessä näkyy pommitettuja rakennuksia, ruumiita, kärsimystä ja ihmisiä, joiden kasvoilta paistaa pelko, viha ja epätoivo.
Kerronta on hyvin intensiivistä – sodan uhrit katsovat suoraan kohti ja tunnelma panssarivaunun sisällä tiivistyy.
Maozin esikoisohjaus voitti Kultaisen leijonan Venetsien elokuvajuhlilla.
Esitykset: 20., 21. ja 24. syyskuuta
Tarkemmat esitysajat ja -paikat löydät osoitteesta www.hiff.fi. Lue myös huomenna perjantaina ilmestyvästä paperilehdestä Afganistan-elokuvia Restrepo ja Armadillo käsittelevä juttu.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
