Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kolme keinoa kuntien pelastamiseksi

12.8.2010 13.25

Noora Jussila

1. Menot pienemmiksi

”Toimintamenot pitää saada vielä viime vuoden tasosta alas etenkin, jos kunnan talouden verokehityksessä on epävarmuustekijöitä. Veronkorotukset on käyty monessa kunnassa loppuun. Kaikista ratkaisevin on se yksi rivi tuloslaskelmassa.”

Rainer Alanen, kuntatalousyksikön päällikkö, valtiovarainministeriö

2. Veropohja suuremmaksi

”Kuntien verotulopohjaa pitää laajentaa. Tähän mennessä veroihin tehtyjä kevennyksiä on jatkuvasti syydetty kuntien kontolle, ja ne ovat heikentäneet verotuloja. Esimerkiksi kiinteistöveron alarajoja voisi jossain määrin muuttaa, ja kunnat voisivat käyttää kiinteistöveroa paremmin hyväkseen. Myös pääomatulojen saaminen osittain kuntien verotulon lähteeksi olisi tärkeää.”

Juhani Turkkila, pääekonomisti, Kuntaliitto

3. Lisää kuntaliitoksia

”Erityisesti kaupunkiseuduilla on saatava aikaan kuntaliitoksia. Jos kuntaliitos ei ole mahdollinen, niin palvelurakenteita on uudistettava palveluyhteistyössä. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keinoja on hyödynnettävä.”

Päivi Laajala, ylijohtaja, valtiovarainministeriön kuntajaos

kunnat 


Lisää aiheesta:



Viite