Eroon tunnustuksellisesta huumepolitiikasta

3.8.2010

Rosa Meriläinen

Osmo Soininvaara kirjoitti viime viikolla blogissaan huumepolitiikan realiteeteista eli millä käytännön toimilla saataisiin vähennettyä esimerkiksi huumerikollisuuden tuottoja ja huumekuolemia.

Soininvaara joutui itse tarkentamaan kirjoittamaansa:

”Koska tätä kirjoitusta on julkisuudessa käsitelty ikään kuin haluaisin vapauttaa huumekaupan Suomessa, kirjoitan tähän auki sen, mikä tekstiä lukiessa pitäisi kyllä ymmärtää muutenkin: kyse oli maailmanlaajuisesta huumepolitiikasta ja ennen kaikkea Yhdysvalloista.”

Huumepolitiikasta on vaikea sanoa tai kirjoittaa mitään ilman, että joutuu vastaamaan absurdiin kysymykseen ”kannatatko huumeita?” Niinpä analyyttisen pohdinnan alkuun tai loppuun – mieluiten kumpaankin – on sijoitettava runsas vuodatus siitä, miten vaarallisia huumeet ovat.

Huumepoliittista keskustelua leimaakin arkuus. Erkki Tuomioja omassa blogissaan kävi nostamassa hattua Soininvaaralle juuri niin varovaisin sanankääntein, kuin se on verta nenästään kaivamatta maassa mahdollista.

Itse olen toiminut varoittavana esimerkkinä muille poliitikoille. Mitä voimme oppia siitä?

Yleensähän poliitikko ei pääse edes vastaamaan huumepolitiikan sisältöjä koskeviin kysymyksiin, kuten kenen pitäisi päästä millaiseen hoitoon ja millä kustannuksilla, mikä on oikea rangaistustaso mistäkin huumausainerikoksesta ja painotetaanko resurssienjaossa sosiaali-, terveys- vai kriminaalipolitiikkaa.

Ensimmäinen kysymys on se, oletko käyttänyt huumeita. Jos ihmisoikeuskeskustelu tyssäisi aina siihen, että sukupuolineutraalin avioliiton sijaan poliitikoilta kysyttäisiin oletteko homo, käännettäisiin tärkeä poliittinen kysymys henkilökohtaiseksi asiaksi. Juuri näin huumepoliittisessa keskustelussa helposti käy ja se on myös oma vikani.

Kuvittelin, että poliitikon velvollisuus on vastata rehellisesti ja avoimesti kysymyksiin. Noin niin kuin vastapainona vanhalle poliittiselle kulttuurille, jossa ei vastata yhtään mihinkään mitään mistä voisi saada tolkkua ilman retoriikan tohtorintutkintoa.

Tunnustuksellisuus ei kuitenkaan yleensä johda hyvään poliittiseen keskusteluun – oli teema mikä tahansa. Vaikka poliitikkojen oma elämä ja esimerkki kertovat meidän arvoistamme, tärkeintä on kuitenkin poliittisen johtopäätökset, keinot.

Neuvon uusia eduskuntavaaliehdokkaita olemaan vastaamatta henkilökohtaiseen kysymykseen huumeidenkäytöstä ihan riippumatta siitä, onko tullut poltettua joissain bileissä pilveä tai ei. Se vain tappaa tarpeellisen keskustelun, joka voisi pelastaa ihmishenkiä.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.

Tweet