Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
31.3.2010
On uutisia, jotka rekisteröi nopeasti, miettii hetken ja jatkaa sitten päivää pohtien muita, sillä hetkellä läheisempiä asioita. Ja on uutisia, jotka ilahduttavat, yllättävät, tai herättävät kiukkua ja halun etsiä jostain barrikadin, jonka päälle voisi kiivetä huutamaan.
Ja aina välillä joku, usein vähäpätöisen tuntuinen uutinen hiipii ihon alle ja nostaa esiin häkellyttävän voimakkaita tunteita tai muistoja.
Minulla niin tapahtui, kun luin opetusministeri Henna Virkkusen suunnitelmista yliopistojen pääsykokeiden lakkauttamisesta. Uutista lukiessani näin edesäsäni punatukkaisen, pitkiin hameisiin pukeutuvan lukiolaistytön.
Tyttö oli lukion viimeisenä vuonna poissa koulusta lähes 300 tuntia. Silloin kun kävi koulussa, hän myöhästeli tunneilta ja lähti kesken päivän pois. Todistuksessa lähes kaikki numerot laskivat kiitettävistä tyydyttäviksi.
Sinä vuonna tytön maailma järkkyi syistä, joille hän ei voinut mitään.
Läheinen ihminen sairastui vakavasti, ja yhtäkkiä elämä oli täynnä pelkoa ja ahdistusta, joista ei voinut puhua kenellekään. Tyttö jätti masennuksen takia menemättä omiin penkkareihinsa ja selvisi ylioppilaskirjoituksista terapian avulla. Lukion päästötodistus oli hänen elämänsä huonoin koulutodistus.
Se tyttö olin minä. Kun lopulta, kaksi vuotta ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen hain yliopistoon, olin onnellinen siitä, että osaaminen ja motivaatio mitattiin ensisijaisesti pääsykokeissa.
Se, että sai valmistautua opintoihin ilman lukiovuosien taakkaa sai koko ympäristön tuntumaan hetken armollisemmalta. Maailmani romahtaminen näkyi lukion päästötodistuksen numeroissa, mutta se ei silti heittänyt varjoa kaiken tulevan ylle.
Tuon ajan jälkeen olen miettinyt paljon yhteiskunnan ja yksilön suhdetta. Yksi tärkeä ajatus on, että, että hyvä yhteiskunta sallii epäonnistumiset. Että se ei anna vaikeiden olosuhteiden murskata ihmistä vaan pyrkii avaamaan polkuja, joita kulkemalla vaikeimman voi jättää taakse. Että se antaa uuden mahdollisuuden.
Suunnitelma lakkauttaa yliopistojen pääsykokeet tai vähentää merkittävästi niiden painoa voi vaikuttaa tekniseltä, opintojen aloittamista tehostavalta muutokselta. Minusta se olisi radikaali harppaus kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen jokaisella askeleella olisi entistä raskaammat jäljet, epäonnistumisilla entistä pidemmät varjot.
Se olisi harppaus kohti yhteiskuntaa, jossa yliopistojen valinnoissa palkittaisiin motivaation ja lahjakkuuden lisäksi mutkattomasti sujuneesta nuoruudesta ja sakotettaisiin niitä, joiden nuoruus on täynnä mielen kamppailua, tai joiden maailma syystä tai toisesta menee juuri silloin rikki.
Ja se olisi suuri ideologinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen mahdollisuudet ponnistaa irti vaikeista ajoista olisivat entistä kapeammat, elämän suunnat raskaammin sementoidut.
Tweet