Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
7.9.2007 0.00
Elokuva-alalla on totuttu räväkkään toimintaan, mutta elokuvatuottajien alkuviikon tempaus on silti aivan huippu. Siinä elokuva-alan työnantajapuoli julisti yksipuolisen tuotantosulun, jonka kohteena on – kulttuuriministeri Stefan Wallin. Todellisuudessahan ”työsulku” kohdistuu työntekijöihin.
Työtaisteluterminologian virheellinenkin käyttäminen oli elokuvatuottajilta hämmästyttävä veto, koska he ovat tähän asti sitkeästi kieltäytyneet järjestäytymästä. Sen vuoksi leffatyöläisiä edustavalta Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitolta on puuttunut neuvotteluosapuoli eikä alalle ei ole saatu kunnollisia sopimuksia. Leffatuotannoissa on tullut tavaksi, että palkanmaksu viipyy, työlakeja rikotaan surutta ja ilmaisia harjoittelijoita riistetään.
Tuottajien vaatimukset ovat oikeutettuja. Elokuvan tukirahat ovat jääneet 1990-luvun alun tasolle, mutta tekniikan hinta on moninkertaistunut. Vaikka budjettirahoitus on 2000-luvulla kasvanut, Yleisradion tuki on vähentynyt. Tuottajat on petetty, sillä valtion budjettiesityksessä ei ole heille lainkaan lisärahaa, vaikka hallitusohjelmaan kirjattiin viime keväänä yksiselitteisesti, että ”kotimaisen elokuvatuotannon julkista rahoitusta on vahvistettava”.
Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkia alan ongelmia. Myös työehdot on saatava kuntoon ja elokuvasäätiön pitää rahoituspäätöksissään edellyttää, että niitä noudatetaan. Itsekritiikin paikka on myös siinä, että leffaa kohden laskettu tukisumma näyttää pienenevän myös siksi, että elokuvia aloitetaan vuosi vuodelta useampia.
Hyvät tuottajat, mitä jos ette laitakaan työntekijöitä ”sulkuun”, vaan annatte kansan päättää ja äänestää Big Brother -tyyliin pari elokuvaa pois ensi vuoden tuotantolistalta.
Jos ehdolla on Markus Selinin tuottama Mannerheim, niin minä äänestän sitä.
Tweet