Jarkko Tontti, herra suorasuu

10.8.2007 5.51

Elina Heino

Vihreän Langan uusi nettikolumnisti Jarkko Tontti on yksi syksyn kiinnostavimmista kirjailijoista. Hän on myös aktivisti, juristi ja runoilija, jolle suukopu on suojelukohde.

Hiukset mallia Kekkonen. Siinä vihje, jonka perusteella minun pitäisi tunnistaa runoilija Jarkko Tontti, 35.

Odotan Tonttia tämän lempikahvilassa Helsingin Liisankadulla. Kirjankustantaja Otava on lähettänyt minulle läjän paperia, josta syntyy elokuussa julkaistava Tontin esikoisromaani Luokkakokous.

Huvittelen ajatuksella, että kirjan alkulehdillä tapahtuva päähenkilöiden kohtaaminen sijoittuu tähän samaan kahvilaan, jonne Tontin on tarkoitus tulla kertomaan minulle elämänmuutoksestaan. Siitä, miten keskiluokkaisen perheen juristipoika jätti säännöllisen toimeentulon ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi ja poliittiseksi kommentaattoriksi.

Salainen toiveeni on selvittää, miten Tontti saa aikaiseksi runokirjan, väitöskirjan, kirjan, lapsen, perheen, pitkän loman maalla, kaksi akateemista tutkintoa, juristin hommia, ulkomailla asumista ja aktiivista kansalaisjärjestötoimintaa – samaan aikaan kun minä tyydyn lehteilemään kotona Kerry Gleesonin opasta Toimi heti – lopeta lykkääminen.

Mutta nyt hiukset mallia Kekkonen laskeutuu kolme askelmaa kadulta alas kahvilan viileyteen. Arvelen, että vapaa taiteilija ei ole vielä täysin syrjäyttänyt juristia, sillä Tontti on kuumana kesäpäivänä pukeutunut pitkähihaiseen tummaan kauluspaitaan, joka näyttää epämiellyttävän kuumalta.

Tontti syntyi Tampereella hammaslääkärin ja virkamiehen lapseksi. Lukion jälkeen hänestä tuntui luonnolliselta pyrkiä lukemaan lakia.

”Siinä oli jotain konkreettista, jolla sai otteen elämästä”, Tontti muistelee.

Opiskeluaika Helsingin yliopistossa osui Suomen lamavuosiin. Kesätöiden puutteessa Tontin lakiopinnot etenivät ripeästi, ja hän otti tavoitteekseen juristin tutkinnon lisäksi poliittisen historian ja käytännöllisen filosofian opinnot.

Yliopisto teki Tontille kuitenkin tepposet. Hän heräsi sosiaalisen vastuun ajatuksiin, joita tihkui Kaarlo Tuorin, Matti Wuoren ja Paavo Nikulan kaltaisilta ”toisenlaisilta” juristeilta.

”Yliopistossa monet muuttavat suuntaa, ja minulle kävi niin.”

Tontti oivalsi olevansa velkaa maailmalle, kuten ovat muutkin etuoikeutetut länsimaiset ihmiset.

”Olen saanut jo niin paljon kaikkea, että velvollisuuteni on jakaa jotain eteenpäin. Minulla on ollut runsaasti mahdollisuuksia ja aikaa tehdä mitä haluan, joten velvollisuuteni on tehdä myös sellaista, mistä ei saa palkkaa. Porvarit tekevät kaikki vallankumoukset, ja minä olen juuri sitä porukkaa.”

Velvollisuudesta – ankarasta ja vanhanaikaisesta sanasta – tuli Tontin moottori. Tontin velvollisuudentunnon ansiosta monet kansalaisjärjestöt ovat voineet käyttää hyväkseen hänen juristinammattitaitoaan.

Tontti on esimerkiksi koordinoinut ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osaston kuolemanrangaistusta vastustavaa kampanjaa sekä tukenut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavaa Setaa kamppailussa yhdenvertaisuuslainsäädännön ja homoseksuaalien adoptiokysymysten kanssa.

”Olen Setan hallituksessa kiintiöheterona”, vitsailee Tontti, jonka perheeseen kuuluu vaimo ja 7-vuotias tytär.

Jos Tontin vaimo on oikeassa, edessäni hymyilee yksi Suomen pahasuisimmista äijistä.

”Puolisoni sanoo, että minulla on taito ärsyttää ja sanoa tosi rumasti.”

Tontti on suututtanut monia ja pahoittanut mieliä suorilla puheillaan. Tästä huolimatta reipas suukopu on Tontille suojelukohde, elämää rikastuttava asia.

”Suomessa arvostetaan kumman paljon vaiteliaisuutta. Meidän pitäisi oppia laukomaan puheita, iskemään sanalla. Useissa muissa Euroopan maissa väittelykulttuuri on kehittynyttä: kiivaan yhteenoton jälkeen mennään yhdessä kaljalle eikä suututa”, Jarkko kertoo ulkomailla asuttujen vuosien kokemuksesta.

Tontin ihannemaassa ei ole pääministeriä, joka kieltää hallitustaan puhumasta julkisuudessa keskeneräisistä asioista tai pyytää muslimeilta anteeksi profeetta Muhammedia käsitteleviä pilapiirroksia.

Tontille sananvapaus on sydämen asia. Hän kuuluu Suomen Peniin, eli toimittajien, kääntäjien ja kirjailijoiden sananvapausjärjestöön. Tontti kannattaa lämpimästi Penin piiristä lähtenyttä ajatusta, jonka mukaan kunnianloukkausrikos pitäisi poistaa kokonaan laista. Kunnianloukkausta käytetään liian usein tekosyynä, kun joku haluaa rajoittaa toisten ilmaisunvapautta.

”Mitä tahansa täytyy voida sanoa”, Tontti vaatii.

Sanomisesta on tullut Tontille nautinnon ja periaatteen lisäksi työ. Hän on nyt runoilija, joka reissaa ympäri maata runokeikoilla.

Keväällä 2006 julkaistu runokirja Vuosikirja voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Suosio poiki apurahoja, joiden turvin Tontti päätti kirjoittaa esikoisromaaninsa.

Vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä ja eduskuntasihteerinä tuolloin työskennellyt Tontti heittäytyi päätoimiseksi kirjailijaksi. Läksiäiset hän piti yhdessä Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtajaksi siirtyneen kansanedustaja Irina Krohnin kanssa.

Tontin henkinen muutos juristista vapaaksi taiteilijaksi sai alkunsa suuresta murroksesta. Oikeustieteen väitöskirjan ollessa loppusuoralla Tontti menetti tyystin kiinnostuksensa tieteen tekoon. Hän kaipasi muita keinoja muuttaa maailmaa.

Uuden ajan merkiksi Tontti ajoi hiuksensa malliin Kekkonen. Tukka lähti, tytär syntyi ja isä kuoli.

Tontin arvion mukaan kirjallisuudella on paljon isättömiä tekijöitä.

”Se liittyy moniin herkkiin asioihin. Ehkä vapauteen tehdä mitä haluaa”, hän pohtii.

Tontti kirjoitti Luokkakokousta aamupäivisin, julmalla itsekurilla.

”Psykoanalyytikkoni sanoi jo viisitoista vuotta sitten, että asetan itselleni tolkuttomasti vaatimuksia ja toteutan ne. Aavistan, että taiteellinen lahjakkuus on ennen kaikkea itsekuria. Minulla oli kirjoittaessa selvä työjärjestys, enkä haahuillut”, Tontti kertoo.

Tontin uuden kirjan kustantaja Otava mainostaa Luokkakokousta sukupolviromaaniksi, joka kertoo kolmekymppisten menestyjien illuusioista. Tontti itse kertoo käsittelevänsä kirjassa miesten välisen ystävyyden vaikeutta.

Hän yrittää nostaa esiin myös jännitteitä, joita syntyy ihmisten erilaisista yhteiskunnallisista taustoista ja suhteesta aikaan. Toiset meistä suuntautuvat tulevaisuuteen ja toiset menneisyyteen. Menneisyyden ystävät keskittyvät perinteen kantamiseen, tulevaisuusihmiset muutoksen tavoitteluun.

Tontin mukaan kumpikin ratkaisumalli on äärimuodossaan tuhoisa.

”Taistolaiset halusivat pistää kaiken sileäksi uuden maailman tieltä, ja nykyisissäkin kansalaisjärjestöissä on joitakin todella fundamentalistisia ihmisiä, jotka haluavat luoda täysin uuden yhteiskunnan. Se on teoreettinen ja käytännöllinen mahdottomuus. Samoin kuin änkyräkepulainen ajatus elää Suomessa ikuisesti kuten aina ennenkin, isien tapaan”, Tontti sanoo.

Pian Tontti aloittaa kärkevän sanomisen myös Vihreän Langan nettisivuilla. Hän kirjoittaa joka perjantai blogia, jossa hän kommentoi Suomen poliittista elämää.

”Olen vihreän puolueen jäsen, mutta en politrukki. En tunne tarvetta puolustaa puoluetta ja voin olla kavereideni kanssa asioista eri mieltä”, Tontti sanoo.

Hän haluaa vihreiden pitävän hallituspaikkansa, vaikka kieltämättä yhteinen hallitus konservatiivien ja markkinaliberaalien kanssa on haastava.

”Vihreät ovat lujilla, mutta nyt on pidettävä pesäero hallituskumppaneihin. Se ei tarkoita hallituskriisien tehtailua, vaan reilusti eri mieltä olemista tarvittaessa. Pitää olla yhteistyössä, mutta myös valmis häviämään näyttävästi”, Tontti listaa odotuksiaan.

Kun ajattelen Tontin saavutuksia tieteen, taiteen, tunteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen aloilla, lohdutan laiskaa itseäni loppuunpalamisen vaaralla, joka uhkaa näitä tiukkaan itsekuriin pystyviä ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä.

Ehkä Tontilla on jokin filosofia, joka auttaa pitämään palettia kasassa?

”Filosofia on kaikessa avuksi, mutta se ei missään nimessä auta jaksamiseen, päinvastoin”, filosofinkin koulutuksen saanut Tontti sanoo.

Julman velvollisuudentunnon kanssa pärjää, kun tekee kuten hän. Viimeiset kaksikymmentä vuotta Tontti on keksinyt vaikka valkoisia valheita päästäkseen vähintään kolme kertaa viikossa punttisalille.

”Se on ollut niin iso osa elämääni, että seuraava romaanini käsittelee kuntosalia.”

Tweet