Kevyesti aktiivinen

21.6.2007 5.49

Laura Häkli

Aktivisti on ruma sana. K- ja t-kirjaimia, monta lyhyttä terävää tavua. Jos aktivisti-sana esiintyy uutisotsikossa, voi olla varma että jutussa kerrotaan vähintään G8-mielenosoittajista, kettutytöistä tai nosturipojista. Aktivisti on vähän kuin feministi. Suuri osa ihmisistä ei halua olla kumpaakaan – vaikka kyllä he tasa-arvoa kannattavat ja haluavat omalta osaltaan tehdä maailmasta paremman paikan.

Aktivismi-sanan rumat juuret ulottuvat viime vuosisadan alkuun, jolloin Suomen venäläistämistä vastustaneita suoran toiminnan miehiä ja naisia sanottiin aktivisteiksi. Kaikkein aktiivisin heistä ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin. Siitä lähtien suomalaiset ovat yhdistäneet aktivismin laittomuuksiin.

Jos aktivisti-sana hirvittää, nyt sitä voi pehmentää etuliitteellä ’kevyt’, kuten Laura J. Rantasen jutussa sivulla 11 kerrotaan. Trendikäs kevytaktivisti maksaa kuukausiavustusta Greenpeacelle, ostaa reilun kaupan ananaksia, kompensoi netissä hiilipäästönsä, lähettää verkkovetoomuksia kidutusta vastaan – ja osoittaa mieltä silloin, kun siltä tuntuu.

Kansalaisyhteiskunta on viime vuosina muuttunut. Uusi polvi kärsii sitoutumisongelmista muutenkin kuin parisuhteissa, perheen perustamisessa ja työelämässä. Järjestöönkään ei enää mennä kuin ennen vanhaan naimisiin: samassa porukassa hautaan asti. Nykyisin nuori etsii järjestöstä mielekästä tekemistä, kiinnostavia projekteja, haasteita, kavereita, rakennuspalikoita omaan identiteettiin. Jossain yhdistyksessä tehdään jotakin, toisessa toista. Pienillä paikkakunnilla samat ihmiset pyörittävät useita järjestöjä, ja kun he lähtevät opiskelemaan, kaikki paikallisosastot kuolevat kuin kertalaakista. Mutta vähän ajan päästä niitä pyörittää todennäköisesti uusi porukka.

Kevytaktivistit eivät ole todelliselle omistautuvalle aktivismille huono asia. He ovat kuin varsinaisten aktivistien apulaisia, lisätyövoimaa tai pätkätyöläisiä. Tosiaktiiville aktivisti-titteli on edelleen kunnia-asia.

Hyvää kesää!